Ole empaattinen itsellesi

Ankaruus itseä kohtaan myrkyttää mielen ja lukitsee kehon. Siitä voi vapautua opettelemalla empatiaa.

Kun otat ylimääräisen palan kakkua, alkaako ääni päässäsi piikitellä?Kuinka käy, kun teet vahingossa virheen tai unohdat jotain?

- Olemme usein hirveän vaativia ja ankaria, jopa julmia itseämme kohtaan. On paljon helpompi antaa anteeksi toisille, terapeutti ja kouluttaja Susanna Koljonen sanoo.

Hän on tehnyt pitkään Rosen-terapiaa ja nähnyt, miten yleistä liika ankaruus itseä kohtaan on. Susannan mielestä siitä voi opetella eroon. Avainasia on empaattisuus.

Perinteisesti empatialla tarkoitetaan myötätuntoa toisia kohtaan. Koljosen mielestä empatian harjoittelu pitää aloittaa itsestä. Kun ensin suhtaudumme itseemme lempeästi ja hyväksyvästi, on helpompi olla empaattinen myös muita kohtaan.

- Ei voi olla aidosti empaattinen, jos ei ensin tunne myötätuntoa itseään kohtaan.

Se vaan ei ole aina helppoa. Ankaruus itseä kohtaan ei ole vain sitä, että tuomitsemme pelkästään tekomme: tein tyhmästi. Yksintein tuomitsemme koko ihmisen: olen tyhmä! Vaikka eihän kukaan tee tahallaan virheitä.

- Me tavoittelemme aina jotain hyvää. Lopputulos on se paras, johon sillä hetkellä pystyimme.

Rosen-terapeuttina hän on huomannut, miten suuri vaikutus tuomitsemisella on koko kropallemme.

- Keho menee kasaan ja jännittyy, kun suojaudumme omaa ankaruuttamme vastaan. Se lukitsee kehon.
Jotta keho voisi aidosti rentoutua, sen pitää voida kokea olevansa turvassa ja hyväksytty.

Hyväksy pahatkin ajatukset

Ensimmäinen askel empaattiseen ajatteluun on yllättäen se, että hyväksymme omat kielteiset ajatuksemme.

- Kriisin keskellä tarvitaan tulitauko. On tärkeää, ettei jää jauhamaan, miksi ajattelen taas niin kielteisesti. On totta että negatiivisuus myrkyttää mielen ja jopa kehon, mutta jos soimaa itseään siitä, että ajattelen taas niin negatiivisesti, se vain pahentaa tilannetta.

Ajatuksia ei saa pois päästä kieltämällä niitä. Siksi on parasta hyväksyä kaikki, mikä mielessä pyörii.

Tosin aivan aluksi Susanna kehottaa pysähtymään ja keskittämään huomion vaikka hengitykseen tai kehoon. Jos mieli laukkaa levottomana, voi vaikka kävellä ja keskittyä aistimaan, miltä jalkapohjissa tuntuu.

Kun on ensin rauhoittunut, voi alkaa kuulostella, mitä ajatuksia mielessä liikkuu. Omia ajatuksia voi katsoa kuin ne liikkuisivat valkokankaalla.

- Visualisoin itse niin, että istun virran rannalla ja katselen ajatusteni virtaa. Katsojana on helpompi ajatella, että minä olen tässä ja ajatukseni ovat tuolla.

Se antaa etäisyyttä ja auttaa pois tilasta, jossa ollaan samaistuneina omiin ajatuksiin. Kun saa välimatkaa, voi nähdä ajatukset uudessa valossa ja vaikka kyseenalaistaa ne.

- Mielessämme pyörii kaikenlaisia ajatuksia, ja se on vain inhimillistä. Vaikka mieleen pulpahtaisi ajatus, että inhoan itseäni, voin katsoa sitä matkan päästä, että minulla on näköjään tämmöinen ajatus.

Negatiivisille ajatuksille on tyypillistä, että ne ovat voimakkaan mustavalkoisia.

- Niiltä voi kysyä, ovatkohan ne ihan totta? Jos mieli pitää kiinni ankarista väitteistä, voi kysyä, mikä muu on totta.

Silloin on tärkeä tietoisesti hakea hyviä puolia itsestä. Empatiaa itseään kohtaan voi opetella vaikka kiittämällä itseään kaikesta, missä onnistui tänään ja mihin on tyytyväinen itsessään. Mielessä saa olla surua, vihaa ja häpeää, mutta siellä on myös iloa ja rakkautta ja intoa tehdä asioita.

- Kun on empaattinen itseään kohtaan, oppii tunnistamaan, mistä negatiivisuudet lähtevät ja mitä minä tarvitsen, että minulla olisi hyvä olla. Silloin ei tukahduta pahaa oloa vaikka syömällä.

Susannan mielestä kannattaa opetella buddhalainen lempeysharjoitus metta-meditaatio ja käyttää sitä säännöllisesti. Metta-meditaatiolla on tärkeä opetus: ole lempeä ystävä itsellesi.

Kauheisiin tunnekuohuihin se ei ehkä riitä, mutta niitä varten Susanna opastaa vuorimeditaation, joka on rentoutumiseen ja stressinhallintaan käytetyssä Mindfulnessissa hyvin tunnettu. Se tuo turvaa vaikeisiin tilanteisiin.

Tie empatiaan

Viitisentoista vuotta sitten Susanna Koljonen sairasti jatkuvaa vatsakatarria. Stressi ranskan kielen opinnoista sekoittui pettymyksiin ihmissuhteissa.

- Minulla oli paljon tunteita, joita en osannut käsitellä millään tavalla.

Susanna löysi avukseen Rosen-terapian. Hän ihastui siihen niin, että opiskeli sitä toiseksi ammatikseen. Seuraava kriisi kulminoitui vuonna 2005, jolloin hän erosi vaikeiden elämänvaiheiden jälkeen. Sen jälkeen hän kärsi posttraumaattisista stressioireista.

- Sain paniikkikohtauksia ja muita fyysisiä oireita. Tietysti minulle tarjottiin mieliala- ja paniikkilääkkeitä, mutta ajattelin, että pettäisin itseni jos lähtisin sille tielle. Rosen-terapian vuoksi minulla oli suuri luottamus kehon ja mielen omiin kykyihin palautua.

Susanna kävi läpi monia vaihtoehtoja, joista hänelle tehokkaimmiksi osoittautuivat Mindfulness ja Non Violent Communication. Niissä molemmissa haetaan itsensä hyväksymistä tässä hetkessä elämisen avulla.

- Minulla on taipumus moittia itseäni ja vaatia aivan hirveästi itseltäni. Tiedän, mitä se on, kun inhoaa itseään ja yrittää pakottaa itsensä johonkin sen sijaan, että antaisi itsensä olla ja hyväksyisi sen, että en ole täydellinen, mutta teen parhaani.

Vähän myöhemmin hän tutustui vielä TRE-menetelmään, jossa puretaan stressiä ja traumoja.

- Olen nähnyt, miten syvälle trauma voi jäädä kehoon. Kun kehossa on pelko, on vaikea olla lempeä itselleen. Silloin oma ajattelu ei ole mielen hallittavissa.

Susannan eheytymisen tien avain on ollut empatia itseä kohtaan.

- Edelleen voi tulla pelkoja ja pahan olon hetkiä, mutta tiedän, että ne kuuluvat elämään. Voin kutsua luokseni kaikki ne osat itsestäni, joita ennen häpesin tai inhosin, ja sanoa, että kaikki mikä minussa on, on ok.

Kokemusten myötä Susanna on kehittänyt itselleen voimalauseen: Kaikki, mitä minussa tapahtuu, on ok. Kaikki mikä minussa on, saa olla.
Lisätietoja:www.olemisentila.fi

Teksti: Marja Aalto