Kun kriisi iskee, miten toimit – Oletko selviytyjä vai lamaantuja?

Kun kohtaat vastoinkäymisen, ryhdytkö etsimään ratkaisua vai lamaannutko? Omaa selviytymiskykyään on mahdollista kehittää.

Kaikki me tiedämme ihmisiä, jotka onnettomuuksien ja epäonnistumisten jälkeen kampeavat itsensä aina takaisin raiteilleen. Tunnemme myös niitä, jotka pieninkin takaisku nujertaa vuosikausiksi. Miksi toiset selviytyvät kriiseistä paremmin kuin toiset?

Selitys on se, että ihmisillä on erilainen resilienssi. Se tarkoittaa kykyä kestää ja selättää vastoinkäymiset. Resilienssille ei ole tarkkaa suomenkielistä sanaa.

– Joku puhuu sisusta, mutta mielestäni se ei ole hyvä suomennos, koska sisu tarkoittaa myös jääräpäisyyttä ja yksin pärjäämistä. Resilienssi taas on joustavuutta ja kykyä pyytää ja vastaanottaa apua, sanoo sosiaalipsykologi, psykoterapeutti Krisse Lipponen, joka on puhunut aiheesta koulutustilaisuuksissa yli kymmenen vuotta.

Mihin käsitettä resilienssi sitten tarvitaan?

– Huomaamme helpommin asiat, joille on olemassa sana. Esimerkiksi asiakastyössä ja lääketieteessä olisi olennaista tunnistaa tämä ilmiö, jotta ihmisiä voitaisiin auttaa löytämään oma selviytymiskykynsä.

Yhdysvalloissa ilmiöstä kiinnostuttiin jo 1950-luvulla, kun ihmeteltiin, miksi osa lama-ajan lapsista selviytyi niin hyvin heikoista lähtökohdista huolimatta. Tutkijat alkoivat selvittää, mitkä ominaisuudet tekevät ihmisestä selviytyjän.

Joustava löytää reitin

Selviytyjä ei näe itseään vain uhrina. Hän suhtautuu ongelmiin ratkaisukeskeisesti ja alkaa etsiä uusia reittejä, kun tie nousee pystyyn. Hän on joustava ja pystyy muuttamaan näkemystään. Hänellä on hyvä stressinsietokyky ja luottamus siihen, että vaikeissakin tilanteissa on jotakin tehtävissä tilanteen helpottamiseksi. Hänellä saattaa olla myös henkinen tai hengellinen ulottuvuus: kokemus elämän merkityksellisyydestä.

– Selviytymiskyky ei tarkoita vaikeuksien kieltämistä vaan sitä, että esteistä huolimatta pyrkii eteenpäin, Krisse Lipponen sanoo.

Vahva resilienssi on samalla tavalla geneettinen ominaisuus kuin vaikkapa kyky juosta. Jotkut ovat synnynnäisesti nopeita, mutta vauhtia ja taitoa voi halutessaan kehittää treenaamalla. Sama pätee selviytymiskykyyn.

Lue lisää: Soolokiertueelle suuntaava Mira Luoti veljen kuoleman jälkeen: ”Nyt pitää olla vahva”

Opi selviytymään

Kun ihminen sairastuu tai kohtaa ihmissuhde- tai talousvaikeuksia, hän usein lamaantuu hetkeksi. Osa jää tuleen makaamaan, mutta osa toipuu nopeastikin ja alkaa toimia.

Kykyä selviytyä pitäisi Krisse Lipposen mielestä alkaa opettaa jo koulussa.

– Resilienssiä opitaan paitsi muiden esimerkkiä seuraamalla myös pohtimalla tietoisesti, miten selviytyä haasteista. Olennaista on, että on lupa epäonnistua.

– Pienenkin lapsen kanssa voi harjoitella, miten toimia, kun häviää muistipelissä tai futismatsissa tai kun keinupaikalla tulee kinaa. Kouluikäisen kanssa voi pohtia, millainen suhtautuminen vastoinkäymisiin on hyödyksi tai haitaksi. Myönteiseen ajatteluun kasvattaminen lisää lapsen uskoa omaan kykyynsä selviytyä.

Opettajien lisäksi lapsen maailmankuvaa ja suhtautumista vaikeuksiin muokkaavat valmentajat, muut läheiset aikuiset – ja tietysti vanhemmat. Lapsi voi jo kotona oppia, että kaikesta selviydytään, kun yhdessä mietitään. Tai sitten hän oppii, että vastoinkäymiset ovat vakavia ja vaarallisia.

Toivolla eteenpäin

Ei ole oikeata tapaa reagoida vastoinkäymiseen. Sureva, joka näyttää kärsimyksensä, herättää muissa empatiaa. Jos sen sijaan purkaa tunteensa kyyneleiden sijaan vaikkapa ankaraan urheiluun, saattaa herättää jopa pahennusta. Siksikin resilienssi on tarpeellinen käsite. Sen avulla näemme hyödyn oudoltakin vaikuttavan käyttäytymisen takana.

Myös herkkä ihminen voi olla selviytyjä. Hänellä saattaa olla kyky tuottaa myönteisiä tunteita. Surua kohdatessaan hänen aivonsa alkavat nopeasti kehittää hyviä ja lohdullisia muistoja, jolloin kielteisyys ei pääse valtaamaan mieltä.

– Optimistisuus ja toivo ovat osa selviytymistä, Lipponen huomauttaa.

Lue lisää: Älä odota onnea, tavoittele sitä – Onnen odottamisesta on tullut ilmiö

Tietoa vai tukea?

Omia selviytymiskeinojaan kannattaa tutkia ja vahvistaa jo ennen kuin on myrskyn silmässä.

Se käy esimerkiksi näin: Palauta mieleesi jokin mennyt vastoinkäyminen ja mieti, mikä oli sinulle luontainen tapa kohdata se. Mistä ja keneltä sait tukea? Millaista apua tuntui hyvältä ottaa vastaan? Mitkä kykysi ja taitosi auttoivat sinua?

– Jollekulle on ominaista hankkia mahdollisimman paljon tietoa, toinen hakee emotionaalista tukea läheisiltä. Läheisen kuollessa joku liittyy sururyhmään, toinen purkaa tuntojaan päiväkirjaan, kolmas alkaa harrastaa umpihankihiihtoa, Lipponen luettelee.

Resilienssiä voivat kasvattaa esimerkiksi läheisten ihmissuhteiden vaaliminen, luonnossa liikkuminen tai vapaaehtoistoiminta. Mielen joustavuutta voi vahvistaa myös mindfulness- ja kiitollisuusharjoituksilla joko yksin tai ryhmässä.

– Kannattaa etsiä oma tapa toimia, mieluummin useampia. Keinot ovat usein hyvin arkisia ja käytännöllisiä. Niiden taustalla on valinta ja päätös selviytyä.

Vahva pyytää apua

Resilienssi on paitsi yksilön myös ryhmän ominaisuus. Se edellyttää kykyä hallita stressiä, ratkaista ongelmia ja hakea apua.

– Avun pyytämistä pidetään usein heikkouden merkkinä. Todellisuudessa se on vahvuutta. Työelämässäkin voimavaroja saadaan lisää, kun oman osaamisen lisäksi hyödynnetään työkaverin apua, Lipponen toteaa.

Ryhmät toimivat hyvin eri tavoilla joutuessaan paineen alle, esimerkiksi YT-neuvotteluiden kohteeksi. Jotkut jakavat kokemuksiaan ja hakevat tukea toisistaan, toiset eristäytyvät ja jäävät selviytymään yksin pelkoinensa ja huolinensa.

Usein selviytymiskykyiset ihmiset pystyvät vetämään mukaansa muitakin.

– Vaikeissa tilanteissa saattaa myös nousta esiin uusia kykyjä. Ihmisestä, joka ei normaalitilanteessa ole erottunut porukasta, voikin kehittyä hengenluoja.