Pätkätyöläisen arki on kuin ainaista yt-neuvottelua: ”En tiedä, voinko ensi kuussa maksaa vuokran ja ostaa ruokaa”

Nina säilyttää työvuorolistoja kuin arvokkaita obligaatioita, Annukka tottui keräämään poikiensa kanssa pulloja ja Helena laskee jokaisen pennin. Kolme suomalaisnaista kertoo, millaista on pätkätyöläisen arki.

31 työtodistusta. Niin paljon Anna-Liisa ”Annukka” Kettusella, 51, on kokemusta erilaisista pätkätöistä.

Emäntä- ja merimiesammattikoulun käynyt Annukka on työskennellyt muun muassa kassana, konsulenttina, taksikuskina ja laivatarjoilijana. Työpaikkoja on niitäkin monia: kahviloita, leipomoita, ruotsinlaivoja, vähittäismyyntiyrityksiä, kauppojen mainos-, remontti- ja vihannestiimejä.

Annukan kurimus alkoi vuonna 2003, kun hän avioeronsa yhteydessä halusi vaihtaa paitsi maisemaa myös työpaikkaa. Hän sai heti töitä kaupasta uuden kodin läheltä, mutta kaksi päivää ennen koeajan loppumista hänelle ilmoitettiin, etteivät työt jatkukaan.

–Se oli kamalaa. Minulla oli kaksi pientä poikaa eikä mitään tietoa siitä, miten maksan seuraavan kuun vuokran ja ostan ruokaa.

–Annukka haki töitä vuokrafirman kautta ja sai töitä myyntikonsulenttina. Töitä oli kuitenkin vain torstaista lauantaihin.

–Sillä ei elänyt, ja siksi jouduin ottamaan kaupasta toisen työn, jota tein maanantaista keskiviikkoon.

Kaksi vuotta Annukka teki kahta työtä kuusi päivää viikossa.

–En voinut pitää lomaa. Lopulta polin niin väsynyt, että minun oli pakko sanoa itseni irti.

Vuokrafirmasta lupailtiin suullisesti täyttä päivää, mutta totuus oli toinen: viisipäiväistä työviikkoa ei järjestynyt edelleenkään. Lisäksi työvuorot olivat hurjia.

– Työvuorolistat sai viikkoa ennen. Päivä saattoi alkaa vasta 10–11 aikaan, kestää vain muutaman tunnin tai päättyä myöhään illalla. Työt olivat ympäri pääkaupunkiseutua milloin missäkin. Menin kaikkialle, minne Fiatini kulki.

Annukan mielestä työtä välittävät vuokrafirmat vähät välittävät työntekijänsä hyvinvoinnista, perhetilanteesta tai toimeentulosta. Epäsäännölliset työajat ovat kuitenkin henkisesti raskaita ja haittaavat perhe-elämää, vapaa-ajan viettoa tai esimerkiksi uuden parisuhteen solmimista.

Puolikkaat työpäivät tarkoittavat lisäksi vain puoliaksta palkkaa muutekin huonosti palkatuilla aloilla. Jokainen tietää, mitä se tarkoittaa käytännössä.

– Muistan , kuinka kerrankin rahaa oli vain 30 euroa ja tilipäivään oli kaksi viikkoa aikaa. Silloin syötiin, mitä sillä saatiin. Onneksi lapset saivat ruokaa vanhempieni luona.

”Pojat sanoivatkin, että äiti hoitaa hommat maalarinteipillä, jeesusteipillä, kuminauhoilla, nippusiteillä ja paperiliittimillä.”

Pojat ymmärsivät jo pieninä, ettei rahaa ylimääräiseen ole.

– Jos he halusivat joskus saada jotain arvokkaampaa, keräsimme yhdessä pulloja. Kun jokin tavara meni rikki, keksimme kaikenlaista. Pojat sanoivatkin, että äiti hoitaa hommat maalarinteipillä, jeesusteipillä, kuminauhoilla, nippusiteillä ja paperiliittimillä.

– Kerran pääsiäisenä jouduin sanomaan, että kyllä te molemmat sen pääsiäismunan saatte, mutta vasta sitten, kun äidillä on tilipäivä. Se oli kyllä vaikea paikka.

Taloudellinen epävarmuus ja pätkätyön kaaosmaisuus tuntuivat mielessä ja kropassa.

– Siedin epävarmuutta, koska oli pakko. Siihen aikaan ei puhuttu masennuksesta, mutta olin koko ajan äärettömän väsynyt ja itsetuntoni oli nollassa.

Pätkä- ja osa-aikatyö yhdistttynä yksinhuoltajuuteen on rankka rasti. Annukan tilanne helpottui poikien aikuistuessa ja etenkin vuonna 2008, kun hän muutti yhteen nykyisen miehensä kanssa.

Viime lokakuussa Annukka sai lopulta kokopäiväisen vakituisen työn, ensimmäisen yli 10 vuoteen. Siihenkin kuuluu vaativia työvuoroja – haastattelupäivän aamuna Annukka on mennyt hoitamaan vihannes- ja hedelmäosastoa kahdelta yöllä – mutta Annukka ei valita. Kokopäivätyöstä saa palkan, jolla pystyy elämään.

Jotain pätkätyöläisyydestä jäi: ruahattomuus, tunne että koko ajan pitäisi mennä ja tehdä jotain.

”En voi suunnitella tulevaisuutta”

Nollasopimus. Mitä se tarkoittaa?

Syksyllä 2014 neliraajahalvaantuneen potilaan henkilökohtaisena avustajana toiminut lähihoitaja Nina Kokkinen, 31, sai työnantajansa, terveysalan yrityksen, edustajalta puhelun. Hänen palkaansa alennettaisiin. Perusteluiksi kerrottiin, että kaupunki – yrityksen asiakas – oli siirtynyt maksusitoumuksista palveluseteleihin, joiden arvo ei ole yhtä kattava kuin maksusitoumuksen. Ninan palkka laskiksi 13,05 eurosta 10,80 euroon tunnilta.

Voiko niin tehdä?

Nina kaivoi vanhan työsopimuksensa esiin, ja kävi sen läpi allekirjoitustilannetta tarkemmin. Siellä se luki: Ninalle luvattiin työtä kuukaudessa nollasta tunnista 115 tuntiin.

– Se oli yllätys. Olin aina luottanut siihen, että työsopimuksessa ei temppuilla, Nina kertoo.

Nyt Nina tarjusi, että hänen työtuntinsa voitaisiin koska vain pudottaa nollaan eikä hänellä olisi työsopimuksensa takia asiasta valitusoikeutta. Tuntien vähenemistä voidaan perustella syillä, joita työntekijän on vaikea kyseenalaistaa: kysynnän vähenemisellä tai palautteella, jonka antajaa ei kerrota.

– Tunne epäoikeudenmukaisuudesta iski ja lujaa. Me nollatuntisopimuslaiset olemme täysin eriarvoisessa asemassa kuin vakituista työtä tekevät.

”Tulostan työvuorolistani heti kun ne tulevat, ja säilytän niitä kuin arvokkaita obligaatioita. Ne ovat turvani sairauden varalle: jos lista on tehty, minulla on oikeus palkalliseen sairauslomaan.”

Nina uskoo, että moni suostui palkanalennukseen siinä pelossa, että kieltäytyminen pudottaisi tunnit nollaan. Jokainen oli tilanteensa kanssa yksin, koska työyhteisöä ja sen antamaa tukea ei henkilökohtaisilla avustajilla ole.

Nina ei sopimusta hyväksynyt. Hän otti yhteyttä ammattiliittoon ja kertoi tapauksestaan julkisesti nollasopimuksen hyväksikäyttöä vastustavassa Vakiduuni-kampanjassa. Ninan tukena on myös tieto, että hänen hoitamansa asiakas haluaa nimenomaan Ninan huolehtivan hänestä jatkossakin.

Työt ovatkin jatkuneet entiseen malliin, mutta nollasopimukseen liittyvä jatkuva epävarmuus rassaa Ninaa.

– Tulostan työvuorolistani heti kun ne tulevat, ja säilytän niitä kuin arvokkaita obligaatioita. Ne ovat turvani sairauden varalle: jos lista on tehty, minulla on oikeus palkalliseen sairauslomaan.

Kuukauden välein tehtävät listat mahdollistavat yhtiön säästöt silloin, jos työntekijää kohtaa pidempiaikainen sairaus, esimerkiksi käden murtuminen. Kun tiedetään, että työntekijä ei työhön pysty, hänelle ei työtunteja anneta. Nollasopimus mahdollistaa senkin, että työnantaja voi välttyä äitiysloman aiheuttamilta kustannuksilta.

–Nollasopimus on vääryys, koska siinä pienituloiset työntekijät joutuvat kantamaan riskin yrityksen menestymisestä. Työntekijöistä tehdään kilttejä alamaisia, jotka eivät uskalla vaatia oikeuksiaan. Se on pelolla johtamista.

Ninaa karmii, mitä huononnuksia työehtoihin seuraavaksi tulee.

– Hallituksen leikkaukset ovat käsittämättömiä. Ne kohdistuvat köyhiin, vanhuksiin, vammaisiin ja aloille, joiden työntekijät eivät pärjää palkallaan nytkään.

Kahden pienen tytön äitinä Nina toivoo tietysti töiden jatkuvan.

– On järkyttävää, kun en yhtään tiedä, voinko ensi kuussa maksaa vuokran ja ostaa ruokaa. Mutta sen epävarmuuden kanssa minun on vain pakko elää. Vakituista turvaa tai mahdollisuutta suunnitella tulevaisuutta ei ole, koska voin saada potkut koska tahansa. Se on sama, kuin jos vakityössä olisi YT-neuvottelut päällä koko ajan.

”Töissä talvet, työttömänä kesät”

Aikamoista tasapainoilua on vaatinut Helena Seppäsen, 54, elämä sen jälkeen, kun hänet, yo-merkonomi, vuonna 2010 irtisanottiin matkatoimistosta markkinointisuunnittelijan työstä 15 vuoden jälkeen.

– Potkut tulivat ihan puun takaa, kuten varmaan muillekin toimistomme iäkkäämmille naisille. Kuvittelin olevani iätön, ajassa kiinni oleva hyvä työntekijä, teinhän muun muassa toimiston nettisivuja ja markkinointia.

– Aluksi lamaannuin, mutta olen luonteeltani sellainen, että luotan siihen, että kaikki kääntyy hyväksi. Ja niin on käynytkin.

Koulumaailma alkoi vetää Helenaa puoleensa. Ystävä vinkkasi osa-aikaisesta koulushiteerin paikasta helsinkiläisessä peruskoulussa. Kun se ei tärpännyt, Helena hakeutui työkokeiluun koululaisten vapaa-ajanviettopaikkaan.

Maaliskuussa 2013 hänet palkattiin koulunkäyntiavustajaksi samaan kouluun, josta hän aiemmin oli hakenut työtä.

–Se oli ensimmäinen määräaikainen työsuhteeni ja loppui muutamaa kuukautta myöhemmin koulujen kesälomiin.

Syksyllä Helena sai uuden työsopimuksen samaan kouluun, ja kuten koulualalla on yleistä, se päättyi taas seuraavana vuonna kesälomien alkaessa. Samoin kävi myös seuraavana vuonna.

Pätkittäin palkkaamalla koulu ja yhteiskunta säästävät, mutta mitä se tarkoittaa pätkiksi palkatulle?

”Lasken jokaisen pennin. En osta mitään valaksi vaan vain sitä, mihin on varaa. Kaikkea voi ostaa käytettynä.”

–  Kesät olen sinnitelly läpi. Olen säätänyt elämäni sen mukaan ja ajatellut, että tämä on ihan hyvä, tämä riittää minulle.

Kouluavustajan palkalla elää, mutta ylellisyyksiin Helenalla ei ole varaa.

– Lasken jokaisen pennin. En osta mitään valaksi vaan vain sitä, mihin on varaa. Kaikkea voi ostaa käytettynä. Kirpputorit ovat kivoja ja eripariset kupit kauniimpia kuin kasa Teemaa kaapissa.

Vaikeaa on silloin, kun Helena joutuu vakuuttamaan lapselle, että kyllä me pärjätään.

– Onneksi ex-mieheni hoitaa poikamme jalkapalloharrastuksen kulut; se on heidän yhteinen juttunsa.

Helena kieltää valvoneensa öitä, vaikka työsopimus on säännöllisesti katkolla.

– Toisaalta olen satsannut työhöni täysillä, ja teen mielelläni sellaisiakin tehtäviä, jotka eivät minulle oikeasti kuuluisi.

Taustalla sykkii toive siitä, että Helena jossain vaiheessa saisi vakituisen työpaikan.

Helenan viimeisin työsuhde on vuoden mittainen vuorotteluvapaan sijaisuus, joka kestää heinäkuun loppuun asti.

– Ensimmäistä kertaa viiteen vuoteen voin viettää palkallista kesälomaa, Helena iloitsee. Ja toivoo ja uskoo, että hän saa taas syksyllä uuden työsopimuksen allekirjoitettavakseen.

Lue myös:

Työttömyys hävettää, lannistaa ja ahdistaa – Miten päästä irtisanomisesta yli?

Näin onnistut uudessa työpaikassa

Itsensä brändääminen työelämässä – tärkeintä on olla aito