Itsetuntemus

Pelkäätkö, että paljastut tyhmäksi tai huonoksi? Sinulla voi olla huijarisyndrooma

Tiina Ekman , Maria Pettersson ja Rosa Meriläinen ovat pelänneet olevansa huonompia kuin ovat. Tästä huijarisyndroomasta kärsii jossain vaiheessa elämäänsä useampi kuin joka toinen. Seuraukset voivat olla vakavat.

Teksti:
Elisa Hurtig
Kuvat:
Bulls Press

Tiina Ekman , Maria Pettersson ja Rosa Meriläinen ovat pelänneet olevansa huonompia kuin ovat. Tästä huijarisyndroomasta kärsii jossain vaiheessa elämäänsä useampi kuin joka toinen. Seuraukset voivat olla vakavat.

Psykologi Tiina Ekman: ”Terapiassa sain ajatukseni kuriin”

Psykologi Tiina Ekman

– Mikä minua vaivaa, Tiina Ekman, 52, mietti.

Hänen työpäivänsä eivät tuntuneet enää normaaleilta. Hän piti luentoja työterveyshuollon asiakkaille ja valmisteli niitä yötä myöten. Lopputulos ei silti miellyttänyt, ja olo oli uupunut.

– Olenkohan vain perfektionisti?

Koska Tiina on psykologi, hän alkoi pian analysoida itseään: mistä ja miksi ikävät ajatukset tulevat. Silloin Tiina törmäsi käsitteeseen huijarisyndrooma. Se tarkoittaa sitä, että esimerkiksi älykäs ja menestynyt ihminen pelkää, että toisille paljastuu, ettei hän olekaan oikeasti älykäs.

Syndrooma tulee Tiinan mukaan näkyviin tyypillisesti silloin, kun pitäisi suoriutua vaativasta tehtävästä.

Yleensä vaativat haasteet liittyvät työelämään, mutta huijarikokemus voi ilmetä muillakin elämän osa-alueilla.

– Itse huomasin sen paitsi töissä myös kehitysvammaisen poikani hoitoneuvottelukokouksissa. Kun siellä juteltiin kuntoutuksesta, minä epäilin itseäni. Tunsin itseni huijariksi: en muka kuntouttanut poikaa niin kuin piti.

Huijarisyndrooma voi Tiinan mukaan pienimmillään olla epävarmuutta siitä, onnistuiko oikeasti ja ansaitsiko todella kehut. Tuollaisessa tapauksessa ajattelutavan voi laittaa sivuun, kunnes on taas seuraavan haasteen edessä.

– Pahimmillaan itsensä huijariksi kokeminen on jatkuvaa ahdistusta, pelkoa ja stressiä. Ajatuskierre voi johtaa masennukseen.

Tiinan mukaan huijarisyndroomasta kärsivän pahin pelko on paljastuminen, sillä osaamattomuuden, tyhmyyden ja riittämättömyyden näyttäminen muille olisi kamalaa.

– Toisaalta epäonnistuminen voi ollakin helpotus: vihdoin muut näkevät, millainen minä olen.

Huijarisyndrooma ei sinänsä ole sairaus vaan persoonallisuuden piirre.

– Alun perin syndrooma havaittiin menestyvillä ja lahjakkailla nuorilla naisilla. Myöhemmin ymmärrettiin, että myös miehet kärsivät tästä. Naiset vain hakivat helpommin apua.

– Uskon silti, että tällainen ajattelu on yleisempää naisilla. Naiset suhtautuvat eri tavalla kuin miehet siihen, onko onnistuminen oma ansio vai pelkkää onnea.

Syndroomasta voi Tiinan mukaan kärsiä kuka tahansa, mutta herkemmin se ilmenee niillä, jotka kärsivät ahdistuneisuudesta ja jotka ovat tunnontarkkoja ja itsekriittisiä täydellisyyden tavoittelijoita. Niillä, joilla on tarve olla paras ja joita piinaa suuri epäonnistumisen pelko.

Perhehistoriassakin saattaa olla piirteitä, jotka altistavat huijarisyndrooman kehittymiselle.

– Jos lapsi saa epärealistista positiivista palautetta ja häntä suojellaan negatiiviselta palautteelta, hän kuvittelee myöhemmin, että hänen täytyy aina suoriutua kaikesta erinomaisesti. Hänhän on vanhempiensa palautteen perusteella niin taitava!

Huijarisyndroomalle altistaa myös kasvatuksen toinen ääripää: se, että kaikki kommunikaatio on negatiivista, eikä lasta tueta.

Huijarisyndroomasta kärsivä voi olla Tiinan mukaan rasite myös työyhteisölle. Sellainen työntekijä nimittäin viilaa töitään loputtomiin, ja muut joutuvat odottamaan. Kun työ on viimein valmis, työkaverit joutuvat kannustamaan, että hyvinhän se meni. Sitä ei asianosainen tietenkään usko.

– Myös läheisten voi olla raskasta kuunnella, kun yksi surkuttelee jatkuvasti omaa huonouttaan.

Lievissä tapauksissa syndrooma voi olla eteenpäin puskeva voima, joka kannustaa parempiin suorituksiin. Siitä huolimatta Tiina kehottaa hankkiutumaan siitä eroon.

– Se estää nauttimaan onnistumisesta ja jopa omasta elämästä. Se saattaa estää tarttumasta uusiin haasteisiin.

Omaa ajatuksenjuoksuaan voi Tiinan mukaan muuttaa miettimällä, milloin ajatukset ovat totta ja milloin eivät.

– Ajatukset ovat vain ajatuksia. Niiden perässä ei tarvitse hypätä.

Jos omaa ajattelutapaa ei osaa itse muuttaa, Tiina suosittelee esimerkiksi kognitiivista terapiaa, joka oikoo epärationaalista ajattelua.

– Jos ongelmasta ei pääse eroon, elämä jatkuu ahdistavana. Syndrooma syö voimia koko ajan. Jos tilanne kestää vuosikymmeniä, vaarana on syvä masennus. Ja se on tappava tauti.

Tiina itse sai syndrooman kuriin psykoterapian avulla. Hän oppi ajattelemaan, että ajatukset eivät aina ole totta.

– Jos olen stressaantunut ja väsynyt, ilmiö nostaa edelleen päätään ja joudun rauhoittelemaan ajatuksiani. En kuitenkaan enää valmistaudu yötä myöten luentoihin, sillä luotan, että lopputulos kelpaa vähemmälläkin työllä.

Toimittaja Maria Pettersson: ”Pelkään, että petän odotukset”

Toimittaja Maria Pettersson

– Haukkasinkohan liian ison palan, toimittaja Maria Pettersson, 31, ajatteli viime joulu–tammikuun vaihteessa. Hänet oli juuri valittu europarlamentaarikko Miapetra Kumpula-Natrin avustajaksi Brysseliin.

– Enhän minä osaa edes ranskaa.

Tunne oli Marialle tuttu, ja hänellä oli sille nimikin: huijarisyndrooma se siellä taas kuiski epäluuloisia lauseita hänen korvaansa. Maria tiesi, että näillä ajatuksilla oli tapana aktivoitua työn saamisen ja työn alkamisen välisenä aikana etenkin, jos Maria oli jotain kautta saanut tietää, ketkä muut olivat hakeneet samaa työpaikkaa.

– Silloin alan aina miettiä, miten voi olla mahdollista, että juuri minä olen valikoitunut tuosta upeasta ihmisjoukosta. Olenko antanut ymmärtää, että olen parempi ja osaavampi kuin olen? Mitä jos ihmiset tajuavat, että olen aivan väärä tyyppi tehtävään?

Muutama vuosi sitten Maria tajusi, että tällaiset ajatukset eivät ole normaaleja. Aiheesta keskusteltiin nörttinaisten Facebook-ryhmässä.

– Ryhmässä aiheesta keskusteli paljon fiksuja, tieteessä, mediassa ja luovilla aloilla työskenteleviä naisia. Huijarisyndrooma kosketti isoa osaa porukasta. Myös minua.

Keskustelun luettuaan Maria alkoi etsiä netistä artikkeleita aiheesta. Hän huomasi, että hänellä itsellään syndrooma ilmeni kummallisena ahdistuksena uusien haasteiden edessä. Usein juuri työpaikkaa vaihtaessa.

– Pelkäsin, että petän odotukset. Että minua on pidetty pätevämpänä kuin olenkaan ja että ihmiset ovat suruissaan, kun asian oikea laita selviää heille.

Hän alkoi etsiä keinoja nujertaa syndrooma.

– Nykyään haastavan tilanteen edessä pyrin ajattelemaan järkevästi, että jos en luota omaan pätevyyteeni, luotanko valitsijoiden pätevyyteen. He ovat alan ammattilaisia. Kyllä he tietävät, kenet kannattaa valita.

Lue lisää itsetunnosta: Huono itsetunto? Näin voit treenata itsellesi paremman itsetunnon

Maria listaa taitoja ja tilanteita, joissa hän pelkää paljastuvansa huonoksi. Silloin hän näkee, onko epäpätevyys vain kuvitelmaa vai oikea huoli.

– Sain töitä Brysselistä, mutta minua alkoi ahdistaa, että en osaa ranskaa. Kirjoitin listaani, että se joka valitsi minut, tiesi kyllä asiasta. Onko työni kannalta edes tärkeää osata ranskaa? Ei varmaan, koska muuten minua ei olisi valittu.

Mariaa helpottaa suuresti se, että ilmiöllä on nykyään nimi. Sen ansiosta ahdistuksen tullessa voi ajatella, että tätähän tämä vain on.

Maria osaa jo välillä nauraa piirteelleen.

– Onhan tämä ihan älytön ongelma. Mutta ajatuskapasiteettia se vie. Yritän huikkailla, että tervehdys taas aivot, tehtäisiinkö yhteistyötä. Olisi oikeitakin asioita, joita ajatella ja joista stressata.

Maria uskoo, että hänellä tulee varmasti aina olemaan jonkinasteinen huijarisyndrooma.

– Mielestäni olennaista on oppia elämään sen kanssa eikä antaa sen estää itseä tekemästä mitään.

Ja ehkä syndroomasta on jotain hyötyäkin.

– En ainakaan ole yliarvioinut omia kykyjäni ja hakenut 16-vuotiaana toimitusjohtajan paikkaa. On tärkeää pystyä erottamaan, mikä on huijarisyndroomaa ja mikä taas epäpätevyyttä.

Kirjailija Rosa Meriläinen: ”Nykyään sallin itselleni virheet”

Kirjailija Rosa Meriläinen

Huijarisyndrooma ei ole pelkästään nuorten naisten ongelma. Sen kirjailija Rosa Meriläinen, 40, huomasi kansanedustajavuosinaan.

– Kyllä tästä puhuivat ihan keski-ikäiset miehetkin. He pelkäsivät epäpäteviksi paljastumista niin, etteivät uskaltaneet koskaan myöntää, että eivät tiedä vastausta johonkin kysymykseen. Se tuntui kauhealta.

Kun Rosa 21-vuotiaana meni eduskuntaan, hänen omat pahimmat epävarmuutensa olivat jo takana.

– Lukioaikaisista päiväkirjoistani huomaan, että olen murehtinut niihin aikoihin sitä, että kaverini pitivät minua älykkönä. Pohdin, että mitä jos jäisin kiinni siitä, etten olekaan niin fiksu kuin he luulevat. Pahin pelkoni oli, että heille paljastuisi, että olenkin ihan tavallinen keskinkertainen ihminen. Silloin olisin menettänyt arvoni heidän silmissään.

Huijarisyndrooma tuli Rosan kohdalla esiin kalvavana pelkona. Hänen ystäväpiirissään pohdittiin filosofisia asioita, ja Rosa piti muita itseään fiksumpina. Hän ei osannut ajatella, että muut saattoivat ajatella itsestään ihan samoin.

Paljastumisen pelko puski häntä opiskelemaan enemmän.

– Luin kuin hullu kaunokirjallisuutta ja filosofiaa.

Lue lisää Rosasta: Rosa Meriläinen: ”Uskoin olevani sietämättömän ruma”

Rosa oli niin kunnianhimoinen, että hän hakeutui haastaviin tilanteisiin pelostaan huolimatta. Hän ei jättänyt mitään tekemättä huijarisyndrooman takia.

– En ole koskaan antanut itseni alisuorittaa mitään. Meninhän eduskuntaan jakkupuvussa patsastelemaan ja sanoin pokkana, että minulla on ylivertainen poliittinen silmä.

Rosa uskoo, että huijarisyndroomasta kärsitään paljon asiantuntija-ammateissa. Niissä kun ei ole selkeää rajaa, mikä määrä tietoa on riittävästi. Se aiheuttaa hämmennystä. Nuorten naisten huijarisyndroomaa voimistaa hänen mukaansa se, että nuorempi saa keski-ikäistä helpommin kokea työelämässä epäilyä ja tytöttelyä.

– Jos muut epäilevät, alkaa epäillä itsekin itseään.

Roosan tapauksessa huijarisyndrooman kanssa eläminen helpottui, kun hän täytti 30.

– Silloin kukaan ei enää epäillyt asiantuntevuuttani. Sitä ennen pelkäsin paljastumista myös siksi, että ajattelin, että virheitä ja heikkouksia ei minulle sallita. Nykyään tiedän, että olen pätevä, ja siksi sallin itselleni virheitä. Sitä paitsi näin keski-ikäisenä tätinä on ihan sama, mitä muut minusta ajattelevat.

Vaikka Rosa luottaakin nykyään omaan pätevyyteensä, kehuja hän ei edelleenkään osaa ottaa vastaan.

– Saatan miettiä, että onpa tuo kiltti, kun haluaa kehumalla antaa minulle hyvän mielen. Enhän minä niitä kehuja silti ikinä usko.

X