Suosikkikoomikko Niina Lahtinen: ”En ollut se tyttö, jota pojat hakevat ensimmäisenä hitaille”

Niina Lahtista, 35, ärsyttää jatkuva painosta puhuminen. Ihmisen arvo mitataan ihan muilla määreillä kuin kiloissa. Silti herkuttelua rakastava Niina arvelee Vartaloni tarina -haastattelussa taistelevansa repsahdusten ja ryhtiliikkeiden välillä lopun ikäänsä.

Lapsena: Jättiläisten sukua

”Taannoin setäni hautajaisissa katselin pää kenossa isän puolen sukulaisia, joiden kanssa emme ole olleet paljon tekemisissä. Miehet olivat järjestään yli 190-senttisiä. Ahaa, täältä nämä pituusgeenit siis tulevat, ajattelin.

Pienenä sanoimme siskon kanssa, että äiti on kääpiö ja isä jättiläinen. Äiti on tosi kippuraista ja matalaa savolaista sukua. Kasvoin ohi isovanhemmistani jo ala-asteella. Yläasteelle siirtyessäni olin nykyisen mittainen, 175 senttiä. Luokkakuvassa seisoin aina takarivissä päätä pidempänä muita, poikiakin. Ei ihme, että koulun bileissä minä en ollut se, jota haetaan ensimmäisenä hitaille.

Luokkani lettipäisten tyttöjen joukossa olin aina vähän räjähtäneen näköinen. Minulla oli ylipitkä takkuinen polkkatukka, ja koska menin koululta suoraan hevostallille, ei ollut mitään järkeä pukeutua mekkoihin. En silti tuntenut itseäni mitenkään muita huonommaksi. Isojen eläinten kanssa touhuaminen kasvatti rohkeutta ja itseluottamusta.

Jotkut pitkät naiset ovat missimäisen siroja, mutta minä olen tämmöistä skrodea emäntätyyppiä. Kun laitan korkkarit jalkaan, pääni huitelee 190 sentissä. Jos seison seurueessa, jossa olen miehiäkin pitempi, huomaan taivuttavani itseäni hieman mutkalle.

Isä vei minua pienestä pitäen pallokentälle, luistelemaan ja laskettelemaan. Hän iskosti minuun jo varhain käsityksen, että osaan mitä tahansa ja pystyn mihin vaan. Luin juuri tutkimuksen, jonka mukaan isän hyväksyntä on tytön itsetunnon kasvulle erittäin tärkeätä.

Myös äiti on aina ollut minusta valtavan ylpeä. Jos kuvani on lehdessä, hän jakaa sen kavereilleen Facebookissa. ’Sä oot niin kaunis’, äiti aina huokailee.

Itse ajattelen, että on julkisen työn aiheuttama illuusio, jos minua pidetään jotenkin näyttävän näköisenä. Kenestä tahansa saadaan upea, kun meikkaaja, kampaaja ja stylisti häärivät ympärillä monta tuntia. Kun liikun ulkona ilman meikkiä, kukaan ei käänny katsomaan, että oi, mikä komea diiva!”

Nyt: Ikuista painonhallintaa

”Suhteeni ruokaan on traumatisoitunut. Rakastan syömistä, se on iso osa tapaani olla olemassa. On ankea ajatus, että ruokaa käyttäisi vain polttoaineena. Mutta nautiskelulla on seurauksensa.

Aku on samanlainen herkuttelija. Nytkin söimme kuin pienet siat koko kesäloman ajan. Mökillä oli jatkuvasti grilli kuumana ja kyytipoikana siemailtiin välillä siideriä, proseccoa tai cavaa.

Kesällähän olisi periaatteessa helppo elää terveellisesti, kun järvestä nousee kalaa ja metsä on väärällään mustikoita. Marjoja voisi popsia jogurtin kanssa. Mutta ei, kroppa huusi rasvaa, sokeria ja jauhoja. Kotiin palattuani kävin vaa’alla. Olin lihonut kolme kiloa!

Olen kamppaillut painoni kanssa koko elämäni. Olin jo lapsena vähän pullea, mutta kilot tasoittuivat, kun venyin pituutta. Jos rasvasolu on joskus päässyt laajenemaan, sillä on taipumus pyrkiä siihen aina uudestaan. En viitsi edes kertoa, kuinka paljon olen elämässäni laihduttanut.

Painonhallinnasta puhuminen viisaasti on yksi äitiyteni vaikeimpia rasteja. Lasta pitäisi sekä opettaa hyväksymään ulkomuotonsa että pitämään itsestään huolta. Kannustan tyttöjä liikkumaan ja lähden mielelläni heidän kanssaan uimaan ja pyöräilemään.

Ulkonäöstä puhutaan alallani paljon. Olen saanut kuulla paljon kaunista ja hyvää, mutta on minua myös sanottu miehekkääksi ja ikäistäni vanhemman näköiseksi. Positiivinen palaute ilahduttaa hetken, mutta moite menee aina ihon alle.

Naisnäyttelijöiden kohdalla ikääntyminen näkyy työnsaannissa. Syrjiminen alkaa kuulemma nelikymppisenä. Onneksi olen myös käsikirjoittaja ja ohjaaja, joten en putoa ihan tyhjän päälle.

Miehiinhän ikuisen nuoruuden vaatimus ei päde. Minäkin olen ollut koekuvauksissa Taneli Mäkelän vaimon rooliin, ja hän on sentään 20 vuotta minua vanhempi.

Teksti: Miia Siistonen Kuvat: Niclas mäkelä/Otavamedia