Hyvinvointi

Luomet ihollamme - 10 kysymystä

Teksti:
Anna.fi

Joskus luomi on kantajansa kaunistus, mutta monia ne myös ärsyttävät ja huolettavat. Runsaat luomet ovat yhteydessä aurinkoaltistuksiin.

Luomet ihollamme - 10 kysymystä

1. Mitä luomet ovat?

Luomella tarkoitetaan yleensä pigmenttiluomea, ruskeaa läiskää, johon on kertynyt hyvälaatuisia muuntuneita pigmentti- eli tummasoluja. Luomet voivat olla ihossa tasaisena tai kohota nappulana ihon pinnasta, jos luomisoluja on runsaasti verinahan sisällä. Verinahan sisäinen luomi voi olla myös ihonvärinen.

Noin vajaalla kahdella prosentilla vauvoista on synnynnäisiä pigmenttiluomia, jotka ovat yleensä muutaman senttimetrin läpimittaisia, mutta joskus selvästi laajempia.

Iholla voi olla myös punertavia verisuoniluomia eli hemangioomia. Ne ovat hyvänlaatuisia kasvaimia, joita syntyy, kun hiussuonet kasvavat ja runsastuvat.

2. Milloin luomia on paljon?

Pigmenttiluomia on runsaasti silloin, kun niitä on yli 50. Luomien määrä on perinnöllistä. Uusia luomia tulee jonkin verran lähes jokaiselle 30-40 vuoden ikään saakka, jonka jälkeen niitä ei juuri synny. Vanhemmiten luomet vaalenevat ja jopa häviävät.

3. Voiko luomien syntyä ehkäistä?

Nykytiedon perusteella luomien syntyä ei voi välttää. Niiden runsaus on kuitenkin yhteydessä äkillisiin aurinkoaltistuksiin ja -polttamiin.

tytöt makaavat auringossa

4. Ovatko luomet vaarallisia?

Runsaat luomet ovat vaarallisen melanooman eli pigmenttisolusyövän riskitekijä. Jos luomia on runsaasti, melanooman vaara on koholla koko iholla, ei vain luomissa. Melanoomaan sairastutaan yhä useammin – vuonna 2006 siihen sairastui noin 800 suomalaista ja pari vuotta myöhemmin jo 970. Varhainen toteaminen ehkäisee etäpesäkkeiden syntyä.

Melanoomista vain alle puolet syntyy luomiin. Vaaraa lisäävät niin sanotut ärjyluomet eli atyyppiset luomet, joita myös tavalliseen ihoon kehittyvä melanooma voi muistuttaa.

Riskiluomen erotat VARO-muistisäännön avulla: Väri on epätasainen, usein ruskean-tumman kirjava. Alueen halkaisija on yli kuusi millimetriä. Reuna mutkittelee epäsäännöllisesti. Osat ovat puolittaessa epäsymmetriset.

Lisäsyitä luomien tarkkailulle tuo se, jos olet itse tai lähisuvussasi joku on sairastanut melanoomaa. Myös ihon toistuva polttaminen auringossa etenkin lapsena lisää vaaraa.

5. Milloin luomi on syytä tutkituttaa?

Jos olet yli nelikymppinen ja ihollesi tulee uusi luomelta näyttävä muutos, näytä sitä lääkärille. Luomen ja varsinkin ärjyluomen muutos on aina epäilyttävä. Älä ihmettele kotona, jos luomen väri muuttuu vaikkapa punaisen- tai sinisenmustaksi tai luomi kasvaa jostakin osastaan. Myös kutina, kirvely, hilseily ja kipu ovat epäilyttäviä. Pinta voi haavautua toistuvasti ja vuotaa verta. Tutkituta myös luomi, joka poikkeaa selvästi muista luomistasi.

6. Missä luomia tutkitaan?

Mene terveyskeskukseen tai työterveyshuoltoon, josta sinut lähetetään tarvittaessa eteenpäin. Ihotautilääkärillä on enemmän kokemusta luomien katsomisesta kuin yleislääkärillä, mutta heille pääset suoraan vain yksityisesti. Helsingissä voit myös varata ajan Syöpäjärjestöjen poliklinikalle maksuttomaan luomitarkastukseen. Maakunnalliset syöpäyhdistyksetkin tarjoavat luomien tarkastuspalvelua joko jatkuvasti tai erityisinä luomihuolipäivinä.

Syöpää ei ole helppo erottaa. Ihotautilääkärin apuväline on dermoskooppi eli erikoismikroskooppi, joka suurentaa luomen. Kokenut erikoislääkäri näkee näin luomen rakenteen ja pahanlaatuisuuteen viittaavat piirteet paremmin. Epäilyttävästä luomesta voidaan ottaa tarvittaessa koepala, mutta parempi olisi poistaa se suoraan kokonaan.

7. Onko luomen ärsyttäminen vaarallista?

Jos rintaliivin olkain tai housun kuminauha hankaa tai painaa luomea niin, että se on kipeä ja arka, poistata luomi. Epämukavuutta ei kannata sietää. Syöpäriskille poistolla ei ole merkitystä, sillä ärsytyksen ei ole osoitettu lisäävän vaaraa. Niinpä sinulla ei ole syytä myöskään huolestua, jos satunnaisesti raapaiset luomen vahingossa verille. Voit myös nyppäistä sinua kiusaavan karvan pois. Jos luomi vuotaa kuitenkin jatkuvasti kosketuksista, poistata se.

8. Milloin luomia täytyy seurata?

Tiedä, minkälaisia luomia kropassasi on. Jos melanoomariskisi on suuri esimerkiksi lähisukulaisen melanooman ja omien luomiesi suuren määrän vuoksi, luomiasi voidaan seurata erikoissairaanhoidossa vuoden-puolentoista välein. Seurannassa ihoalueita valokuvataan ja myös epäilyttävien luomien dermoskooppikuvia tallennetaan. Mahdolliset muutokset näkyvät eri aikoina otetuista kuvista.

9. Missä luomia poistetaan?

Luomia ei kannata poistaa varmuudeksi, sillä useimmat luomet jäävät vaarattomiksi. Riski-ihoa täytyy joka tapauksessa seurata, koska valtaosa melanoomista alkaa iholta, jossa ei aiemmin ole ollut luomea. Luomi poistetaan, kun se oireilee, sitä epäillään pahanlaatuiseksi tai se häiritsee esteettisesti. Terveyskeskus tai työterveyslääkäri arvioi epäilyttävän luomen poistotarpeen ja poistaa luomen. Jos luomi on hankalassa paikassa, saat ehkä lähetteen erikoissairaanhoitoon. Kasvojen luomia poistavat plastiikkakirurgit ja ihokirurgiaan erikoistuneet ihotautilääkärit.

10. Miten luomet poistetaan?

Pigmenttiluomi täytyy poistaa kirurgisesti, jotta patologi voi selvittää muutoksen laadun. Laserpoistossa tämä ei onnistu. Laserhoidossa ei myöskään voida varmistaa, saadaanko kaikki luomisolut pois. Luomi voi kasvaa takaisin ja jäädä levottomaksi. Yksityisesti plastiikkakirurgin tekemä 1-3 luomen poisto maksaa esimerkiksi pääkaupunkiseudun Mehiläisessä Kela-korvauksen jälkeen edullisimmillaan noin 224 euroa, 4-6 luomen poisto noin 358 euroa.

Teksti: Virpi Peura

X