Mistä rakkaus alkaa?

Se oli rakkautta ensi silmäyksellä. Kiinnostus voi herätä salamannopeasti, joskus vähitellen. Mitä oikein tapahtuu, kun toinen alkaa vetää puoleensa magneetin tavoin?

Voimme poimia ihmisvilinästä hetkessä tyypit, jotka kiinnostavat meitä. Sadan ohikulkijan joukossa on ehkä yksi, joka tuntuu mielenkiintoiselta. Rekisteröimme vaistonvaraisesti valtavan määrän tietoa ja annamme sen kulkea seulan läpi.

Esimerkiksi toisen ryhti, kävelytyyli, katsekontakti, pukeutumistapa, ilmeet, äänensävy ja jopa tuoksu antavat yleisvaikutelman, joka herättää kiinnostuksen tai vastenmielisyyden tunteen. Ihminen turvautuu pitkälti tiedostamattomaan havainnointiin etsiessään kumppania.

- Toisen ihmisen vetovoimaisuus on monien tekijöiden summa. Ei ole olemassa yhtä kaavaa, joka saa ihmiset kiinnostumaan toisistaan, huomauttaa suomalaisten rakkautta tutkinut kasvatuspsykologian professori Kaarina Määttä Lapin yliopistosta.

Amorin nuolet alkavat joskus lentää välittömästi ja sytyttävät vahvan intohimon. Toisinaan rakkaus puhkeaa hitaasti ystävyyden kautta ilman suuria kuohuntoja. Rakkautta ei voi kahlita yhteen muottiin, vaan se on monien vaikuttimien sekoitus.

Ulkonäkö sytyttää

Usein ulkonäkö on tekijä, joka herättää alkukiinnostuksen. Miellyttävän ulkonäön on todettu vaikuttavan miehiin enemmän kuin naisiin. Naisten tapa arvioida miehiä on monimutkaisempi ja epäsuorempi. Siihen kytkeytyvät myös sosiaaliset taidot ja status.

Ensivaikutelman jälkeen muut tekijät, kuten persoonallisuus, älykkyys ja ystävällisyys tulevat tärkeämmiksi. Kaikki arvostavat myös luotettavuutta, rehellisyyttä ja hyviä sosiaalisia taitoja.

Ihminen voi rakastua monista syistä. Mies kokee ehkä vetovoimaiseksi naisen, jota on mahdoton saada. Hänelle helposti saatavat voivat merkitä takertumisen uhkaa. Tutkimuksissa on selvinnyt, että toiset miehet arvostavat helposti lähestyttäviä, toiset vaikeasti lähestyttäviä naisia.

- Jos haluaa miellyttää toista, vaikea tavoitettavuus ei ehkä ole paras ratkaisu. Viisainta on olla oma itsensä ja säilyttää luonnollisuus, Määttä kuittaa amerikkalaistutkimuksen annin.

Rakastumisessa voi olla kyse myös täydentäjän etsinnästä. Silloin motiivina on tyytymättömyys omaan itseen. Rakkaus näyttää kompensoivan omia puutteita.

Jotain tuttua

Meitä vetää puoleensa ihminen, joka on sopivassa määrin samanlainen ja erilainen. Samanlaisuus luo yhteisen aaltopituuden, jossa synkkaa hyvin. Toinen tuntuu heti kotoisalta ja tutulta.

- Kumppanissa voidaan etsiä ominaisuuksia, joita on omilla kasvattajilla. Alitajunta saa ihastuksen kohteen sekoittumaan vanhempiimme. Psykoanalyyttisessä teoriassa ihastumista selitetään tarpeena palata varhaislapsuuden ympäristöön, jossa kumppani parantaa vanhat haavat.

Samanlaisuus tuntuu myös vaivattomalta. Kun toisella on samansuuntaiset luonteenpiirteet, harrastukset, arvot ja asenteet, häntä on helppo ymmärtää. Samanlaisuutta suosimme lisäksi iän, koulutustason, fyysisen miellyttävyyden, yhteiskunnallisen aseman ja älykkyyden suhteen.

Vaikka toinen täyttäisi suurimman osan samanlaisuuden vaatimuksista, suhde voi karahtaa karille.

- Ihmiset suodattavat suhteen kannalta tärkeitä ominaisuuksia. Yksikin kielteinen piirre voi mitätöidä lukuisan määrän myönteisiä. Siksi ihastuminen on mutkikasta ja vaikeasti ennustettavaa, Määttä muistuttaa.

Kuin vakka ja kansi

Erilaisuus kiehtoo ja sen etsintä on tärkeä osa kumppaninvalintaa. Uusi ja erilainen, joka vastaa jotenkin omia tarpeitamme ja täydentää meitä, on vetovoimaista.

- Pitkälle vietynä kyse on eräänlaisesta kaupankäynnistä, jossa naiset ja miehet yrittävät rakentaa suhteestaan mahdollisimman hyödyllisen, palkitsevan ja tasapainoisen, Määttä viittaa vaihtoteorian ajatuksiin.

Eri sukupuolilla on erilaiset tarpeet, jotka täydentävät toisiaan. Vetovoimaa tutkinut psykologi Tony Dunderfelt katsoo, että kiinnostus toimii niin kauan kun vuorovaikutuksessa säilyy feminiinisyyden ja maskuliinisuuden erilaisuuksista syntyvä jännite – samalla tavalla kuin magneettien eri pooleilla. Jos magneetin molemmat navat tulevat samanlaisiksi, se menettää voimansa.

- Erilaisuus ei kuitenkaan saa olla toiselle vastenmielistä. Sitä ei saa olla liikaa, eikä se saa olla sellaista, joka tuntuu itselle liian vieraalta. Toisessa koetun erilaisuuden pitää olla sellaista, mitä itselläni ei ole. Sen on vastattava johonkin omaan toiveeseen, tarpeeseen tai tavoitteeseen, Dunderfelt sanoo uutuuskirjassaan.

Hänen mukaansa rakastumme toisessa olevaan jännittävyyteen, tuntemattomuuteen ja haasteellisuuteen.

Ei tähdissä määrättyä

Rakkaus ei ole kohtalon määräämää, sillä käytännössä harrastamme harkintaa ja lukuisia kriteerejä valitessamme kumppania.

- Ei ole olemassa mitään vastustamatonta voimaa tai sallimusta, joka vie rakastavat yhteen. Lopulta päätämme itse, milloin ja keneen rakastumme, Määttä sanoo.

Tosin valmiutemme rakastua vaihtelee elämäntilanteiden mukaan. Rakastumisen todennäköisyys on suurimmillaan silloin, kun meillä on tarve muuttua syvällisesti. Joko haluamme päästä eroon sietämättömästä tilanteesta tai tahdomme saapua uuteen maailmaan. Silloin etsimme henkilön, joka symboloi muutosta ja antaa sille mahdollisuuden.
- Rakastuminen on prosessi, joka etenee alkuhuumasta kriisin kautta suhteen syvenemiseen. Intohimoinen ja romanttinen rakastuminen on portti kypsään rakkauteen. Siihen voi johtaa myös ystävyys.

Lähteet: Kaarina Määttä: Rakastumisen lumous. WSOY 2006. Tony Dunderfelt: Vetovoima ja rakkaus. Dialogia 2010.
Asiantuntijana kasvatuspsykologian professori Kaarina Määttä, Lapin yliopisto