Hyvinvointi

Lempeä elämä: Raaka porkkanakakku

Teksti:
Anna.fi

Silloin, kun vehnät ja sokerit olivat vielä kuvioissa mukana, ehdoton suosikkini kahvipöydässä oli porkkanaleivos. Vatsani kyllä mutisi joka kerta sen jälkeen, mutta päätin olla välittämättä – kunnes kyllästyin ja yhteiselomme jäi tauolle. Rakkaussuhteeni tuota leivonnaista kohtaan on suoraan verrannollinen aikaan, jonka täydellisen raakaversion hiominen vei.

Tadaa, lopputuolos on kuitenkin nyt tässä!

Jutta

Sanon jo näin alkuun, että tämän herkun resepti on hiukan monimutkaisempi, kuin edeltäjiensä. Vaikea se ei silti ole ja listaa ei kannata missään nimessä säikähtää. Lupaan, että pohjasta tulee ennalta-arvaamattoman mehukas ja vaivannäkö palkitaan taatusti! Tämä kakku on yksi lemppareistani, koska ei vaadi paljon pähkinöitä mutta osoittautuu silti joka kerta yhtä täyteläiseksi.

Monissa raakakakuissa (etenkin jenkkiläisten raw chefien suunnittelemissa resepteissä) on iso tujaus pähkinöitä. Vaikka sillä tavalla saakin upeita, kermakakkuja muistuttavia luomuksia, en kuitenkaan itse liputa niiden puolesta. Raakailun tavoitteena tulisi olla energinen olo ja ruuansulatuksen optimoiminen, ei pähkinäpommilla tukkiminen. Pähkinät ovat kuitenkin melko heviä kamaa, joka ei aivan hetkessä sula. Kohtuus on aina hyvä pitää mielessä, siksi taikinakin on suunniteltu pieneen kakkuvuokaan. Omani halkaisija on 18 cm.

Porkkanakakku

Kakun hyytelöinti tapahtuu irlanninlevällä eli irish mossilla, jota saa esimerkiksi Ekosegon nettiputiikista.

Raaka porkkanakakku

4 dl porkkanan blendaamisesta jäänyttä kuitua
10 puolikuivattua tai yön yli liotettua aprikoosia
2 dl liotettuja inkamarjoja
3 tuoretta tai yön yli liotetua taatelia
1,5 dl  rusinoita
1,5 dl macadamiapähkinöitä (cashewkin käy hätätapauksessa)
1,5 dl manteleita
3 rkl agavea/hunajaa
1 dl kookosöljyä
1 rkl kanelia
1 tl muskottipähkinää
1-2 tl suolaa maun mukaan
2 dl irish moss -geeliä

Liota inkamarjoja sekä pähkinöitä yön yli, samoin pari reilua kourallista irish mossia. Laita myös rusinat likoon hetkeksi, siksi aikaa kun valmistelet porkkanaosuuden. Blendaa porkkanoita niin, että saat 4 desiä tasaista kuitua mehun valuttamisen jälkeen. Älä purista kuitua rutikuivaksi. On tärekää, että se jää hieman kosteaksi – näin kakusta tulee unelmallisen kuohkea.

Blendaa pähkinät, liotetut inkamarjat ja tarvittava määrä niiden liotusvettä keskenään. Koostumus saa jäädä hiukan rakeiseksi. Hienonna veitsellä rusinat, aprikoosit ja taatelit niin pieneksi, kuin viitseliäisyytesi sallii. Suosittelen mitä lämpimimmin Crazy Jackin puolikuivattuja aprikooseja, jotka ovat laadultaan aivan omaa luokkaansa! Niitä löytyy Stockmanneilta, Sokokselta ja jo aika useista luontaistuotekaupoista. En ehkä kehtaa kertoa, kuinka monta kertaa olen ostanut pussillisen ja syönyt aprikoosit sellaisinaan ennen kuin olen ehtinyt päästä keittiöön saakka…

Pilko yön yli lionnut irish moss saksilla pienemmiksi osiksi blenderin kannuun ja blendaa niin vähässä vedessä kuin mahdollista, että saat tasaisen ja jämäkän geelin. Sekoita lusikalla hellästi keskenään mehukas porkkanakuitu, pähkinä-inkamarjamassa, hedelmät ja geeli. Geeli ei maistu sellaisenaan juuri millekään, mutta siinä on hiukan omintakeinen tuoksu. Siitä ei kannata kuitenkaan välittää, lopputuloksessa tämän lonkeroisen superfoodin makua ei huomaa lainkaan.

Lisää lopuksi seokseen mausteet ja kädenlämpöisessä vesihauteessa juoksevaksi sulanut kookosöljy. Tässä kakussa ei siis ole raakakakuille perinteistä pähkinäpohjaa, vaan kookosöljyn ja irish mossin ansiosta massa hyytelöityy kiinteäksi kakuksi ja irtoaa vuoasta sellaisenaan. Voit halutessasi toki käyttää leivinpaperia tai kelmua mutta jos vuoassa on laadukas pinta, kakku irtoaa kyllä ilmankin.

Porkkanakakku
Pala porkkanakakkua

Kuorrutus:

0,5 dl sulaa kookosöljyä
lucuma-jauhetta niin paljon, että saat mieleisesi tasaisen ja kermaisen koostumuksen
1-2 rkl sitruunan mehua
(ja hunajaa, jos kaipaat kuorrutteeseen makeutta)
aavistus suolaa

Anna kakun vetäytyä ja maustua jääkaapissa mieluusti yön yli, jos maltat. Silloin sekä pohja että kuorrutus ehtii jähmettyä.  Koristele mantelirouheella ja porkkanoilla!

Irish moss voi aluksi tuntua hiukan vaikeasti lähestyttävältä tuotteelta, mutta raakailijalle se on kullanarvoinen ainesosa, etenkin kakkupuolella. Suosittelen rohkaistumaan sen suhteen, koska se tuo kakkuihin aivan täydellisen kuohkeuden. Jos kaipaat tarkempia käyttöohjeita, niin voit vilkaista vaikka kokkikollegani Outin blogin puolelta.

Porkkananmmehu

Jäljelle jääneestä porkkanamehusta tulee oivallinen smoothien pohja. Itse pidän porkkanamehusta sellaisenaan ja lisään siihen aina aavistuksen tuoretta inkivääriä.

Jutta 

X