Ihmiset ja suhteet

Stressivapaa vyöhyke: Miksi meditaatio voi pelastaa parisuhteesi?

Teksti:
Jp Jakonen

Elämme puutteessa. Tai, pikemminkin, puutteen tunteessa. Tosiasiassa meiltä ei puutu mitään, ei milloinkaan. Olemme tässä ja nyt täynnä sitä samaa elämää, joka on ainoa asia, mitä todellisuudessa kaipaamme. Ja koska meillä on se jo nyt − elämä, luonnollinen elämänilo − emme todellisuudessa ole mitään vailla.

Stressivapaavyöhyke

Menetämme yhteyden luonnolliseen ja täydelliseen elämäniloon melko varhain. Unohdamme olevamme täysiä ja kuvittelemme tarvitsevamme jotain. Tätä ”jotain” täytämme erilaisilla ajallisilla sijaistoiminnoilla ja korvikkeilla, joita kuvittelemme haluavamme.

Haluamisessa ei ole mitään pahaa. Se vie meidät kohti uutta, saa meidät luomaan ja tuottamaan uutta. Niin kauan kun emme ole yhteydessä siihen täyteyteen, joka edeltää haluamista ja sen tuottamia asioita, olemme haluamisessamme, luomisessamme ja tuottamisessamme kiinni kuin nälkäinen koira.

Kun rakastumme, tapahtuu kummallinen juttu. Kaikki haluaminen päättyy. Olemme saapuneet kotiin. Emme tarvitse mitään, koska kaikki on kirjaimellisesti tässä. Mitä ihmettä enemmän voisi enää haluta? Koko haluamisen idea menettää merkityksensä ollessamme levollisesti tässä hetkessä rakkauteemme ja rakkautemme kohteeseen yhteensulautuneena.

Hiljalleen tyhjyyden tunne alkaa kuitenkin jälleen tulla esiin. Se oli hetkellisesti poissa ollessamme vastarakastuneita, ja nyt se palaa uudelleen näyttämölle, uusin tempuin. Se tarvitsemisen tunne, minkä aikaisemmin heijastimme sijaistoimintoihin ja korvikenautintoihin, heijastetaan nyt puolisoomme. Samaan puolisoon siis, joka hetki sitten oli meidät kokonaiseksi tekevä puolisko.

Parisuhde on pyhä tilaisuus havaita, miten olemme itse asiassa jatkuvasti täysiä. Suhde itsessään ei tee meistä täysiä − vaikka usein virheellisesti niin ajattelemme. Suhde tuo esiin alati läsnäolevan täydellisyyden, rakkauden ja täyteyden, joita me ytimessämme olemme. On virhe samastaa tuo oman identiteettimme syvin ilmaus suhteeseen tai suhteen toiseen osapuoleen, sillä tuossa samassa hetkessä syntyy myös pelko menettämisestä. Eikä pelko koske niin paljon toista ihmistä vaan täyteyttä, puutteen poissaoloa, jonka rakastumisen kautta oivalsimme.

Meditaatio on yksinkertaisimpia keinoja viedä oma kokemus mielen tuolle puolen. Koska puute elää mielemme jatkuvassa halussa saada, luoda ja tuottaa uutta − jatkuvassa tyytymättömyydessä tähän hetkeen tai siihen mikä on − voi meditaatio viedä meidät puutteen tuolle puolen. Tila muistuttaa hyvin paljon sitä, minkä kohtaamme rakastuessamme. Meditaation avulla voimme lopettaa oman täyteytemme kohtaamisen toisen kautta. Voimme hyväksyä oman vastuumme oman täyteytemme lähteenä. Parisuhteesta ei enää tule läsnäolon voiman lähde vaan tuon saman voiman heijastus.

Vain heijastamalla omaa sisäistä täyteyttämme voimme kohdata toisen ihmisen ilman pyyteitä tai oman pelastamisemme vaatimuksia, sillä − paljastettakoon salaisuus − olemme jo nyt pelastetut; jo nyt täynnä; jo nyt vailla mitään, mitä milloinkaan haluta. Identiteettimme sisältää kaiken ajan ja kaiken paikan ja kaikkein todellisimman itsemme, jota emme milloinkaan ole menettäneet vaan jonka vain olemme oman puoliskomme kautta löytäneet uudelleen.

Paras kiitos parisuhteelle on siis matkustaa sisäänpäin, kunnes kohtaamme sen kaiken, jota joskus ulkopuoleltamme etsimme.

X