Julkkikset

Eroon sokeririippuvuudesta – Karita Tykkä vaihtoi karkit raakaruokaan

Teksti:
Anna.fi

Karita Tykkä oli sokerikoukussa, mutta toive lapsesta ja paremmasta olosta sysäsi ruokaremonttiin. Hän löysi terveelliset raaka-aineet – ja nautinnon.

 Kotilääkäri, Karita Tykkä, kuva: Ari Heinonen

Päivä alkaa viherpirtelöllä. Karita kysyy aamuisin Luca-pojaltaan, mitä väriä tänään saisi olla?

Vihdoinkin lauantai! Tuomolan perheessä se tietää Karitalle ja isosisko Katjalle viikkorahaa ja karkkipäivää. Niinpä lauantaita odotetaan joka viikko.
Isän antamat viisi markkaa lähes polttelevat taskussa matkalla kioskille. Vanhempien sanat siitä, että viikkorahaa voisi laittaa myös säästöön, kaikuvat kuuroille korville.
Perillä Karita tekee tilauksensa. Yksi hedelmäkarkki tuolta, muutama toisesta purkista, kymmenen kolmannesta – niin paljon kuin viidellä markalla saa.

Pussin sisältö hupenee jo kotimatkalla. Pian on odotettava jälleen seuraavaan lauantaihin.

– Joskus kävi niinkin, että kun olimme siskon kanssa uimahallissa, käytimme bussirahat uimahallin kahvion herkkuihin ja jouduimme kävelemään kotiin. Eikä näin käynyt vain kerran! Karita Tykkä, 37, kertoo nyt.

Nykyään hänen kodistaan ei löydy edes yhtä irtokarkkia.

Jättipussi karkkia

Espoon Suvisaaristossa Karita ja Petri Tykän kodin keskipiste on avokeittiö. Valkoisella tasolla on appelsiineja, mangoja, kiivejä, raakasuklaamassaa, kaakaovoita, pähkinöitä ja erilaisia suoloja. Keittiöstä on turha etsiä eineksiä tai puolivalmisteita.

Herkkukaapikseen Karita nimittää viinikaappia. Se säilöö sisäänsä toki viinipulloja, mutta myös Karitan suosikkiherkkua – raakasuklaata. Karita valmistaa suklaan itse. Kerralla syntyy aina isompi erä, koska suklaata kuluu päivittäin.

– Napsin raakasuklaata pitkin päivää, enkä edes ajattele sitä herkutteluna. En myöskään laske, miten paljon sitä kuluu. Syön sen mukaan, mitä kroppa kertoo. Innostus on temmannut mukaansa koko perheen. Keittiössä piipahtavalle Petrille kelpasi ennen vain Fazerin sininen.

– Kyllä ton tekemä suklaa on nyt parasta, mies nyökkää vaimonsa suuntaan hymyillen.

Karita heräsi miettimään oloaan muutama vuosi sitten, kun tuore aviopari toivoi perheenlisäystä. Kun raskaus antoi odottaa itseään, Karita mietti, miten voisi auttaa asiaa.

– Ei tullut mitään dramaattista pysähdystä. Halusin kokeilla, voisinko ruokavaliota muuttamalla antaa keholleni paremmat mahdollisuudet tulla raskaaksi. Halusin puhdistua ja voida paremmin.

Esimerkiksi hänen lempiherkkunsa irtokarkit jäivät, koska niistä ei tullut hyvä olo. Karkkimäärä oli vuosien mittaan huomaamatta kasvanut viiden markan pussista isoihin säkkeihin.

– Halusin herkutella. Koska minulla ei ollut mitään rajoittavaa vaivaa, sokeritautia tai muuta, en tajunnut asiaa. Jälkikäteen olen kauhistellut, että herran jestas, miten paljon vedin karkkia kerralla. Sokeri aiheuttaa riippuvuutta siinä missä tupakkakin.

Kroppa välittää viestejä

Karkin jättäminen vaikutti yllättävän paljon. Verensokeri lakkasi heittelehtimästä, samoin mieliala. Tilalle tuli tasainen hyvä olo. Ei ihme, että Karita innostui ravinnon vaikutuksista entistä enemmän. Hän tutustui syvemmin raakaruokaan. Sen jälkeen hän kiinnitti entistä enemmän huomiota myös raaka-aineisiin.

Kun hän alkoi odottaa Lucaa, hän kuunteli tuntemuksiaan raskausaikana. Kun teki mieli avokadoja ja pähkinöitä, hän arveli kehonsa tarvitsevan hyviä rasvoja. Tai kun mieli teki maustamatonta jugurttia, hän uskoi kehon kaipaavan kalsiumia.

– Uskon, että kroppa kertoo, mitä se tarvitsee, kunhan sitä opettelee kuuntelemaan.

Karitan ruokavalioon kuuluu päivittäin raakaruokaa, mutta hän syö myös lämmintä ruokaa. Pelkällä raakaruokavaliolla jäisi hänen mielestään jotain puuttumaan. Suomen talvet saavat kehon kaipaamaan lohduttavaa lämmintä ja mausteista ruokaa. Lämpimään aikaan taas viilentävä ja kypsentämätön ruoka maistuu paremmin.

Rutkasti rentoutta

Karita Tykän aktiiviset mallivuodet ovat jo takana. Se on tehnyt hänelle hyvää, sillä mallimaailman jättäminen on tuonut rentoutta. Enää ei ole tärkeintä, miltä kroppa näyttää tai minkä muotoinen se on. Kehon täytyy jaksaa juoksentelu Lucan kanssa ja pitkät juontokeikat seisoen. Hyvinvointiin kuuluu rentous myös ruuan suhteen.

– Töissä syön sitä, mitä on tarjolla. Ehdottomuus missä asiassa tahansa kääntyisi itseä vastaan, koska se aiheuttaa stressiä. Yritän opetella, että pyydän rohkeasti, saisinko vaikka paistetun lohen pihvin sijaan. Ei se yleensä ole mahdotonta toteuttaa.

Kotilääkäri, ravinto, sokeririippuvuus, Karita Tykkä

Jos minun tekisi mieli juustohampurilaista, söisin sen. Mutta kun se ei maistu, Karita sanoo.

Karitan laukun pohjalla on aina raakasuklaata tai muita raakavälipaloja, jotka auttavat pahimpaan nälkään.

– Ihmiset luulevat, että olen natsi ruuan suhteen. Mutta en ole luopunut mistään.

Hän sanoo, että haluaa elää juuri näin. Hän haluaa syödä juuri näin.

Paljon ihanaa

Karitan puhuessa ruuasta, raaka-aineista ja perheen ruokahetkistä hänen puheessaan toistuu usein sana ihana. Jokin raaka-aine näyttää ihanalta, maistuu ihanalta tai tuoksuu ihanalta. Hyvä ruoka on nautinto, jossa tärkeää on maun lisäksi ulkonäkö ja ruokailuhetki. Karita sanookin olevansa ruokahifistelijä.

– Ulkomailla fiilistelen markkinoita, joissa myydään ihania tuoreita hedelmiä ja kasviksia.

Kun Luca kömpii nukkumaan kahdeksan aikoihin, Karita ja Petri käpertyvät sohvalle viinilasillisten ja esimerkiksi raakakakun palan kanssa katsomaan elokuvaa. Tai sitten he kattavat illallisen pöytään.  Ruoka maistuu Karitasta parhaalta juuri iltaisin. Silloin on lupa rentoutua, löhötä ja herkutella. Hän on myös huomannut, kuinka oma olotila ja ajatuksetkin vaikuttavat ruokien makuun.

– Ystäväni pyysi minua tekemään heille raakasuklaata. Halusin, että se onnistuu oikein superhyvin. Mutta kun yritin liikaa ja hermoilin, suklaasta ei tullut niin hyvää kuin silloin, kun teen huolettomasti satsin minulle ja Petrille.

Parasta on, kun taustalla soi jazz, ja aineksia saa sekoitella omissa ajatuksissaan. Silloin Karitan raakasuklaasta tulee erityisen ihanaa.

Teksti: Aino Vitikainen
Kuvat: Ari Heinonen

Karitan vaatteet: Paita ja neule Gina Tricot, housut Hunkydory
Hiusten väri ja pidennys: IdHair/ Jenny

Kotilääkäri 4/2014

Lue myös:
Sokeririippuvuus – Miten päästä eroon sokeririippuvuudesta?
Lue hyvinvointibloggaaja Anu Kiiverin inspiroivat ruokavaliovinkit!

X