Hyvinvointi

Kävely on oiva liikuntamuoto

Teksti:
Anna.fi

Lähes jokainen voi harrastaa kävelyä ikään ja kokoon katsomatta. Asiantuntijan vinkeillä kävelylenkille saa vielä uutta intoa ja lisää tehoja.

Kävely on oiva liikuntamuoto

Kävely on edullinen ja turvallinen liikuntamuoto, joka sopii lähes kaikille. ”Hyviä kenkiä kummempia välineitä ei tarvita”, sanoo työpaikkaliikunnan suunnittelija Anu Salokangas Suomen Kuntoliikuntaliitosta.

”Kävellessä saa liikunnan lisäksi raikasta ilmaa ja samalla voi tarkastella ympäristöään uusin silmin. Kun syksyllä aloittaa reippailun, pääsee näkemään luonnon taittuvan vihreistä ruskan eri sävyihin.”

Jos liikunnan aloittaminen tuntuu hankalalta, kannattaa hankkia kävelykaveri – lenkille tulee lähdettyä, kun on kerran sovittu, ja samalla voi vaihtaa kuulumisia.

”Lenkillä pystyy puhumaan puuskuttamatta, vaikka terveyttä edistävällä vauhdilla kävelisikin. Koiranomistajilla on kotonaan aina lenkkikaveri, jota tuskin tarvitsee montaa kertaa pyytää mukaan. Ja miksei vaikka työpaikan sisäisiä palavereita voisi pitää samalla jaloitellen”, Salokangas ehdottaa.

Askeleita laskemaan

Sauvakävely

Terveysliikunnan kannalta sopiva määrä on noin 9 000 askelta päivässä. Luku on hyvä tavoite, mutta vähemmän liikkuvan kannattaa lähteä asteittain liikkeelle. Alkutavoite voi olla vaikka 7 000 askelta.

Mistä askeleet sitten kertyvät? Ihminen ottaa arkirutiineissa päivittäin 2 000-5 000 askelta. Pelkkä kevyt liikkuminen ei kuitenkaan ole terveyden kannalta riittävää, vaan tarvitaan tehokasta liikkumista päälle. Kuitenkin jo lisäämällä puoli tuntia reipasta kävelyä saavutetaan terveyden kannalta otollinen määrä askelia.

Kävelyharrastusta aloittelevaa Salokangas neuvoo kartoittamaan lähtötilannetta askelmittarin avulla.

 ”Hyvä idea on seurata mittarin avulla viikon verran, kuinka paljon sitä päivittäin tuleekaan käveltyä”, Salokangas neuvoo.

Päivittäisten askeleiden lisäämistä tavoittelevalle sopiva tahti kävelyn lisäämiseen on muutama tuhat askelta viikossa.

Vinkkejä vaihtelevaan treeniin

Jotta kävelystä saisi kaikki tehot irti ja välttyisi vääränlaiselta rasitukselta, kannattaa tarkkailla omaa kävelytekniikkaansa.

”Pidä pää pystyssä ja ryhti hyvänä. Hartiat on hyvä muistaa rentouttaa. Jalkaa työnnetään kunnolla taakse lantiosta lähtien ja kädet laitetaan kunnolla liikkeelle; eteen tuodessa käsi saa kohota lähes hartiatason korkeudelle”, Salokangas neuvoo.

Vaihtelua harjoitteluun saa muuntelemalla lenkin aikana tempoa. Myös maastoa on hyvä vaihdella. Kävelysauvojen mukaan ottaminen kasvattaa energiankulutusta 20-25 %.

Anun vinkit aloittelijalle

  • Kartoita lähtötilanne ja nosta askelten määrää maltillisesti.
  • Kiinnitä aluksi huomiota tekniikkaan.
  • Vaihtele kävelylenkkien maastoa, pituutta ja tempoa.
  • Lähde lenkille ystävän kanssa.
  • Nauti raikkaasta ulkoilmasta ja omasta ajasta!

 

X