Hyvinvointi

Näin vähennät istumisen terveyshaittoja – Katso 5 vinkkiä!

Teksti:
Anna.fi

Istumisen haittavaikutuksista puhutaan koko ajan enemmän. Istumistutkija Arto Pesola kertoo viisi vinkkiä, joiden avulla on helppo lisätä arkiaktiivisuuttaan ja vähentää istumisesta aiheutuvia haittoja.

Näin vähennät istumisen terveyshaittoja – Katso 5 vinkkiä!

1. Jaa istumiset jaksoihin

Istuminen on passiivista ja outo asento kehollemme. Kehon kannalta olisikin tärkeää jakaa päivän istumiset korkeintaan 30 minuutin jaksoihin.

– Aina, kun nousemme seisomaan, keho käynnistyy, lihakset aktivoituvat ja asento on ryhdikäs. Seisomalla siis päästään eroon istumisen keskeisistä ongelmista, Arto kertoo.

2. Tee seisomisesta hyväksyttyä

Istuminen on tapa, jota emme helposti edes tule ajatelleeksi. Seisomisesta täytyy tehdä sosiaalisesti hyväksyttyä, jotta siitä tulee normaalia.

Tätä voi vauhdittaa esimerkiksi kiinnittämällä työpaikalla yhteisen kahvittelutilan seinälle lappu, jossa lukee ”Seisomapaikka – tässä on ok seistä ja polttaa rasvaa”. Näin seisominen saa myös humoristisen vivahteen, eikä seisoskelija saa terveysintoilijan leimaa otsaansa. Lappu muistuttaa myös seisomisen tärkeydestä.

– Kahvihuoneeseen voidaan hankkia myös esimerkiksi baaripöytä ilman penkkejä, jolloin selittelylle ei ole tarvetta, vaan seisominen tauolla on luonnollinen valinta.

3. Aseta itsellesi järkevä tavoite

Monesti asetamme itsellemme todella kovia tavoitteita. Tavoitteet voivat koskea esimerkiksi painoa – eli toiminnasta seuraavaa lopputulosta. Ongelma on se, että emme ikinä pysty vaikuttamaan suoraan painoon. Siksi paljon tehokkaampaa on asettaa tavoitteet itse toimintaan.

Arton mukaan tavoitteiden on hyvä olla mahdollisimman konkreettisia.

– Esimerkiksi se, että kävelen töihin maanantaina ja lähden kävelemään kello seitsemän, on hyvä tavoite.

4. Suosi pieniä tavoitteita

Oletko joskus tehnyt liian suuria tavoitteita, joissa pysyminen ei ole ollut missään määrin realistista? Niin ovat lähes kaikki muutkin.

Jos asetamme liian suuria tavoitteita, on vaarana, että tahdonvoima ei riitä niiden suorittamiseen. Silloin myös usko muutokseen romuttuu. Sen sijaan pieniä tavoitteita jokainen pystyy saavuttamaan. Samalla itsetunto vahvistuu ja huomaa, että tavoitteita voi tehdä ja niissä pysyä.

– Onnistumiset läikkyvät positiivisesti siitä eteenpäin. Vapaa-ajalla lasten kanssa puistoon lähteminen tai vaikka lasten harrastusten aikana joku aktiivinen toiminta ovat hyvin toimivia, pieniä tavoitteita, Arto kannustaa.

5. Juo vettä työpäivän aikana

Ota 1,5 litran juomapullo töihin ja juo se päivän aikana. Tämä edistää terveyttä kahdella eri tavalla.

– Monet meistä ovat koko ajan nestehukassa, joten tällä päästään siitä eroon. Lisäksi istumiseen tulee pakostakin taukoja, kun välillä täytyy käydä vessassa.

Istumistutkija Arto Pesola on julkaissut kaksi istumisen terveyshaittoja käsittelevää kirjaa: Luomuliikunnan vallankumous (Fitra, 2013) ja Luomuliikunnan työkirja (Fitra, 2015).

Teksti: Hilppa Alanko
Kuva: Colourbox

Lue myös:

Istuminen vaarantaa terveytesi – Luomuliikunnan vallankumous -kirja
Istuminen on pahasta
Hyvää työpäivää

X