Hyvinvointi

Testissä body roll -hierontarulla

Teksti:
Anna.fi

Kärsitkö lihasjumituksista, mutta onko hieronta mielestäsi liian kallista? Silloin sinun kannattaa kokeilla body rollia, ammattiurheilijoidenkin käyttämää tekniikkaa, jossa kroppaa rullataan pienen ja tiukan vaahtomuovirullan päällä. Paine tehoaa kireisiin lihaksiin ja laukaisee lihasjännityksiä. Samantyyppistä rullaa käytetään myös pilateksessa, joskin sen avulla tehdään enemmän lihaksia vahvistavia treenejä.

Testissä body roll -kehonhuoltotunti

Kuntoilijat voivat rullata ennen treenejä lämmitelläkseen lihaksiaan, tai treenien jälkeen palauttavana harjoitteluna. Painallusta ja tempoa varioidaan tilanteen mukaan. Laji sopii myös ihan itsenäiseksi treeniksi esimerkiksi kaltaisilleni istumatyöläisille, joiden hartioita kolottaa. Suuntaan siis Helsingin Kampin Esport-liikuntakeskuksen body roll -tunnille.

Asettaudun makaamaan maton päälle selälleni niin, että hierontarulla on niskani alla. Sitten nytkytän opettaja Tiina Mankin ohjeiden mukaan kroppaa pienin liikkein edestakaisin. Liike sattuu ja tuntuu hyvältä, kuten hieronnassakin. Siitä siirrymme hartiaseudulle ja pikkuhiljaa yhä alemmas. Minne vain putkirullan siirrän, kipunoi. Koko kroppani yläosa taitaa olla mäsänä päätetyöskentelyn takia. Tosin voi siihen olla muitakin syitä.

– Hartioille kerääntyy taakka ja murheet, ja monesti juuri me naiset murehdimme, Mankki sanoo.

Onneksi siirrymme rullaamaan takapuolta – sinne ei elämäntuska kerry. Rullaaminen tuntuu lihaksissa, mutta kipu on nyt huomattavasti lievempää. Istuvassa asennossa on myös helpompi keventää painoa rullan päällä.

– Jos haluatte enemmän painoa, nostakaa jalat ilmaan, Mankki neuvoo niitä, joiden lihaksissa on vähemmän kireyttä.

Hän varoittaa kuitenkin tekemästä liikkeitä liian raskaasti: jos kipu on liian kova, lihakset jännittyvät eivätkä rentoudu.

Kropan alaosan rullaaminen tuntuu mielestäni vähän tylsältä, koska kipupisteeni ovat yläkropassa. Tämän tunnin alussa kuitenkin moni asiakas toivoi erityisesti takareisien rullaamista. Mankin tunneilla keskitytäänkin asiakkaiden toivomusten mukaan kropan eri alueisiin.

Tunnin aikana rullaamme ainoastaan kropan takaosan.

– Se rentouttaa, kun taas kropan etuosan rullaaminen piristää, Mankki sanoo.

Hän ei suosittele rullaamista flunssaisille, koska se voi pahentaa oireita.

Pysyviä tuloksia saa vasta kolmen kuukauden harjoittelun jälkeen, mutta jo yhden session jälkeen oloni on vetreämpi. Voisin aloittaa säännöllisen rullaamisen – ja kenties tekniikan opittuani jopa hankkia rullan kotiin.

Video: Piriformis-lihaksen hoitaminen hierontarullalla

Esport, body roll -kehonhuoltotunti, 45 min, 20 e (jäsenille edullisempi)

Hierontarullia myydään kotikäyttöön urheiluvälineliikeissä, marketeissa ja verkkokaupoissa, esimerkiksi Stadium, NetAnttila ja Foamroller.fi.

Teksti: Tyyne Pennanen
Kuva: Paula Kukkonen/Otavamedia

Anna 50/2014

Lue myös:

Testissä Aerial Stretching – Ilmavenytys on jännittävää ja tehokasta
Testissä Liikkuri – Kehonhuoltoa aktiivikalusteella
Näin vähennät istumisen terveyshaittoja – Katso 5 vinkkiä!

X