Hanna Gullichsen: ”Välttelen sokeria viimeiseen asti”

Ruokakirjailija Hanna Gullichsenilla on monia ruokaperiaatteita: sohvalla ei syödä, sapuskaa ei heitetä roskiin eikä lastenjuhlissa tarjota pelkkää karkkia. Ehdoton Hanna ei kuitenkaan halua olla. Niinpä hän kokkaa nykyään myös jauhelihasta.

Kevyttuotteet ja einekset pannassa

Jotain ruokaa on saatava pian. Aamupala ei kanna lounaaseen saakka, sillä Hanna Gullichsen on juossut tänäkin aamuna kunnon lenkin. Eikä tämä nälkä hoidu energiapatukalla.

– En ymmärrä niitä lainkaan. Vaikka olen treenannut säännöllisesti puolitoista vuotta, en laske proteiineja, syö ravintolisiä tai juo palautusjuomia. Luotan siihen, että kehoni kertoo minulle, kun on nälkä, Hanna sanoo.

5–15 kilometrin lenkki taittuu neljästi viikossa. Lenkkeily on kätevää myös ruokakirjailijan työn kannalta.

– Lenkin jälkeen pystyn testaamaan hyvin reseptiikkaa. Haluan, että minulle tulee ihan reilusti nälkä ennen kuin syön. En tarvitse  välipaloja, kun syön kunnon ruokaa säännöllisin väliajoin.

Tärkeää on sekin, että ruoasta saa energiaa. Kevyttuotteita tai eineksiä Hanna ei käytä koskaan.

– Syön mieluummin vähän ravintorikasta ruokaa kuin valtavia annoksia höttöä. Rakastan syödä aamusta iltaan, ja olen onnellinen, kun saan tehdä sitä työkseni.

Uusi hitti: Itse tehdyt ranskalaiset 

Mutta on ruoka Hannalle muutakin kuin työtä ja ravintoa. Se tuo yhteen hänelle rakkaita ihmisiä.

– Oivalsin vasta, että kaikki rakkaat ystäväni rakastavat syödä hyvin. Ympärilläni on kourallinen kulinaristeja.

Heille Hanna kokkaa sekä gourmet’ta (kuten paistettuja ahvenfileitä ja salviavoita) että nopeita arkiruokia. Useimmat päätyvät lautaselle puolessa tunnissa. Jos on oikein hoppu, Hanna valmistaa pastan, johon laittaa voita ja parmesaania, ehkä pekoniakin. Perheen pikaruoka numero yksi on kuitenkin omeletti.

– Neljä minuuttia ja se on pöydässä.

Kotimaista vaaleaa kalaa perhe syö paljon. Viime aikoina Hanna on innostunut myös jauhelihasta. 

– Poikaystäväni käyttää sitä mitä nerokkaimpiin ruokalajeihin. Alan ymmärtää, miksi jauheliha on niin suosittua. Ennen en käyttänyt sitä oikeastaan lainkaan, joten opettelen nyt sen saloja.

Keittiössäni on menossa murrosvaihe uusien keittokirjaprojektien takia. Hitti ovat myös itse tehdyt ranskalaiset, joita Hanna tekee perunan lisäksi porkkanasta ja palsternakasta. Öljyn, suolan ja pippurin kanssa ne ovat Hannan seitsemänvuotiaan pojan herkkua. Toinen uusi suosikki ovat tortillat. Keittiössä kääritään rullalle nyt vähän kaikkea. Tortilloja Hanna ei leivo itse, sillä kaupasta saatavat luomutortillat ovat hyviä.

– Joskus saa vähän oikoa. Kun poikani aloitti koulun, hänestä tuli yhtäkkiä täysin ennakkoluuloton syöjä. Aiemmin hän kyllä osasi kranttuudenkin jalon taidon, mikä ei ole kokonaan huono asia.

Suurinta onnea arjessa on se, kun lapseni syö laittamani ruoan.

Viikonloppuisin Hanna saattaa käyttää enemmän aikaa ruoan valmistukseen. Toisaalta silloinkin voi laittaa jotain uuniin ja lähteä perheen kanssa lenkille.

– Minulle pihvikin on pikaruoka. Perunaa käytämme vähän, koska se on niin hidas keittää. Samassa ajassa tekee ison kulhon salaattia ja raastaa juurekset.

Perunaa syödään, kun se on uutta. Ruokalistat elävätkin sesongissa. Hanna ostaa sitä, mitä torilla milloinkin tulee vastaan.

– Se on myös edullista. Sitrushedelmilläkin on sesonki, sitä eivät kaikki tiedä. Fanitan marttoja: meillä syödään sitä, mitä on.

Kainuussa syntyneeseen Hannaan koodattiin jo lapsena sekin ajatus, että ruokaa ei heitetä hukkaan. Siksi hän pyrkii mahdollisimman pieneen ruokahävikkiin eikä ymmärrä, miksi biojäteastiat täyttyvät normiruoasta.

– Jos ostan kuusi luomutomaattia, en heittäisi niistä roskiin yhtäkään. En osta uutta ruokaa ennen kuin vanha on syöty loppuun. Noudatan suurkeittiöajattelua: mikä tulee ensimmäiseksi sisään, lähtee ensimmäisenä ulos.

Safkaa skideille -kirja työn alla

Muitakin periaatteita on. Yksi tärkeimmistä on, että ruokahetki on rauhallinen. Silloin elektroniset laitteet suljetaan ja aika käytetään syömiseen ja jutteluun.

– En syö koskaan seisten tai sohvalla. Television ääressä syöminen on mielestäni halpamaista, sillä arvostan ruokaa. 

Sokeria hän välttelee ”viimeiseen asti” eikä halua tarjota sitä liikaa lapselleenkaan.

– Jään sokeriin niin helposti koukkuun, etten voi lähteä karkin mussuttamiseen. Mutta kaikki leipomani kakut tai tortut voin syödä kokonaan. Näin voi sanoa, koska olen niin laiska leipomaan!

Ehdottomuus ei muutenkaan kuulu ruokafilosofiaan. Hanna ei ymmärrä lainkaan sitä, että ruoalla tai juomalla palkittaisiin itseä vaikka urheilusuorituksesta.

– Ihminen on ansainnut lasin viiniä silloin, kun haluaa. Itselläni viini kuuluu kokatessa keittiökalustukseen. Jos perusta on kunnossa, elämä ei kaadu pannukakkuun tai sitruunaleivokseen.

Parhaillaan Hanna kokoaa ensi keväänä ilmestyvään kirjaansa Safkaa skideille reseptejä, joista toivoo muidenkin äitien saavan inspiraatiota hetkinä, jolloin pää lyö ruokalistan suhteen tyhjää.

– Ohjeet ovat yksinkertaisia ja arkea helpottavia – sellaisia, joita olisin itse kaivannut. En ole koskaan ollut äiti, joka ostaa lapsen syntymäpäiville pelkästään karkkia ja juustonaksuja. Vastuuni ja velvollisuuteni on pystyä parempaan. Harjoittelen koko ajan.

Omaa arkea on jo pitkään pelastanut valmis ruokakassi, jonka Hanna hakee joka tiistai läheisestä Anton & Anton -ruokakaupasta. Siitä löytyvät raaka-aineet ja reseptit seuraavaksi kolmeksi päiväksi. Hanna haluaa olla uskollinen pienille kauppiaille.

– Olen kyllä iloinen myös Lidlin tulosta, sillä se toi lisää kilpailua. Ja joskus on kivaa haahuilla Stockan Herkussa ja ostaa mukaan vaikka uusi tiskirätti.

”En tingi ruoasta”

Hinta ei määritä Hannan ruokakorin sisältöä.

– Olen onnellinen, että pystyn käyttämään rahaa hyvin syömiseen. Jos jostain pitäisi tinkiä, se ei olisi ruoka. Jotkut säästävät kodin ostamiseen tai laittamiseen, minä matkustamista varten – jotta pääsen reissuillani syömään.

Viimeisimmän ruokamatkan Hanna teki Nizzaan, jossa hän nautti pienien viinikauppojen aterioista. Ystävien vinkkien avulla huippupaikkoja löytyi useita.

– Söin ja join niin hyvin, että hävettäisi, jos olisin häpeämiseen taipuvainen. Reissu oli napakymppi, ja haluaisin tehdä samanlaisen keväällä Aasiaan.

Teksti: Riina-Maria Metso
Kuva: Ari Heinonen / Otavamedia
Anna 39/2014

Lue myös: 

Musta Barbaari: ”Olen heikkona leivonnaisiin”

Lue hyvinvointibloggaajan Anu Kiiverin inspiroivat ruokavinkit

Vappua Pimiä: ”En voisi kuvitellakaan laihdutuskuuria”