Hyvinvointi

10 kysymystä jalkojen hyvinvoinnista – Asiantuntija vastaa

Teksti:
Anna.fi

Kesällä jalat nauttivat paljasjalkakävelystä sekä kävelylenkeistä mukavissa ja ilmavissa kengissä. Lisäksi jalkavoimistelu piristää koko kehoa.

1. Miten jalkahygieniasta kannattaa huolehtia kesällä?

Hyvään jalkahygieniaan kuuluu päivittäinen jalkojen pesu ja kuivaus. Kaikki varvasvälit kannattaa kuivata huolellisesti. 

Varvasväleissä iho on ohutta, ja niihin tulee helposti ihorikkoja. Esimerkiksi jalkasieni tarttuu helposti silloin, kun iho on rikki. 
Pesun ja kuivauksen jälkeen jalat kannattaa voidella tarpeeksi rasvaisella voiteella, esimerkiksi apteekin perusvoiteella.

2. Minkälaiset kengät kesällä kannattaa valita?

Hyvät kesäkengät ovat ohutpohjaiset, hengittävät ja joustavat. Materiaalina voi olla nahka tai kangas. Mukavissa kengissä on myös tarpeeksi kärkikorkeutta, ne ovat riittävän leveät ja niissä on melko matala korko. Korkeat korot eivät ole säännöllisesti käytettyinä jaloille hyväksi. 

Irrotettavat pohjalliset ovat kätevät, sillä ne voi nostaa välillä kuivumaan. Kengän pohjan olisi hyvä olla tasainen, sillä terveet jalat eivät tarvitse muotoiltuja pohjallisia. Käyntivaraa olisi hyvä olla 1–1,5 senttimetriä.

3. Miten rakkoja voi ehkäistä ja hoitaa?

Kuivaan ihoon tulee helposti rakkoja. Siksi jalat kannattaa voidella säännöllisesti. Rakkojen ehkäisemiseksi kannattaa myös valita kengät, jotka eivät hierrä. Lisäksi olisi hyvä käyttää rakkoja ehkäiseviä sukkia. Esimerkiksi urheilukaupat myyvät sekoitesukkia, joissa on luonnonkuitujen lisäksi keinokuituja. Ne vähentävät kitkaa liikuttaessa, jolloin myös rakkoja syntyy vähemmän. Päkiän ja kantapään alueen voi myös etukäteen suojata apteekin rakkosuojilla.

Jos rakko on jo päässyt tulemaan, se kannattaa suojata haavanhoitotuotteella, jotta iho pääsee rauhassa paranemaan sen alla. Rakkoja ei pidä puhkaista. Rakko kuivuu itsestään ihon päältä, kun uusi iho kasvaa sen alla.

4. Miten känsiä kannattaa ehkäistä ja hoitaa?

Känsä on tarkkarajainen, kiilamainen ihopaksunnos, joka syntyy helposti kuivaan ihoon. Känsät tulevat tyypillisesti kohtiin, joissa iho ja luu hankaavat yhteen. Ennaltaehkäisyksi sopii riittävän rasvainen jalkavoide, jotta ihon kunto pysyy hyvänä. Joillakuilla auttaa myös kengät, joissa on iskunvaimennusta. Ne sopivat erityisesti silloin, jos jalan rasvapatja on ohentunut. 

Känsiä hoidetaan känsälaastareilla, joissa on ihoa pehmittävää salisyylihappoa. Täytyy kuitenkin muistaa, että ne eivät sovi diabeetikoille ja vanhuksille, joilla jalkojen iho on usein ohentunut. Jalkaterapeutit poistavat känsiä mekaanisesti.

5. Miten alkavia vaivaisenluita voi ehkäistä ja hoitaa?

Vaivaisenluu tarkoittaa jalkaterän ongelmaa, jossa isovarvas kääntyy muihin varpaisiin päin. Samalla isovarpaan nivel yleensä kipeytyy. Usein vaivaisenluut ovat huonosti istuvien kenkien aiheuttamia, mutta joskus ne voivat olla myös perinnöllisiä. Kenkiä hankkiessa kannattaa huomioida, että ne ovat tarpeeksi tilavat, ja että ne eivät hankaa mistään kohtaa. 

Jo syntyneisiin vaivaisenluihin auttaa yleensä jalkavoimistelu. Jalkaterapeutit tekevät myös yksilöllisiä silikoniortooseja, jotka auttavat linjaamaan isovarpaan oikein suhteessa muihin varpaisiin.

6. Suositteletko raspausta?

Raspaus ei tee jalkojen kovettumille hyvää. Jos jalkoja raspaa, ihosolukon vauhti vain kiihtyy ja iho kovettuu entisestään. Jos iho on karheentunut tai paksuuntunut, sitä voi hioa lempeästi hohkakivellä. Rasva imeytyy paremmin, kun jalkojen ihoa on ensin pehmitetty.

7. Vaikuttaako paljasjalkakävely jalkojen terveyteen?

Paljain jaloin kävellessä jalat pääsevät toimimaan luonnollisesti, jolloin jalkaterän lihakset vahvistuvat ja pintatunto aktivoituu. Myös nilkan toiminta paranee, jos jalka joutuu etsimään tasapainoa epätasaisissa maastoissa.

Paljain jaloin kävely muuttaa kävelyä monin tavoin verrattuna kengät jalassa kävelyyn. Kantapään kolahdus jää pois, jolloin kävely muuttuu joustavammaksi. Paljasjalkakävelyssä jalkaterä kuormittuu laajemmalta alueelta ja osuu alustaan pehmeämmin.

8. Miten varpaankynnet leikataan ja lakataan oikein?

Kynnet on hyvä leikata varpaan pään mukaisesti, kulmia pyöristämättä. Kynsi on sopivan mittainen, kun sen reuna tuntuu varpaan päätä painaessa. 

Liian lyhyeksi leikattu kynsi saattaa kasvaa sisäänpäin, jolloin kynsi painaa kynsivalliin ja voi aiheuttaa kipua ja kynsivallin tulehduksen. 
Kynnet kannattaa lakata vain silloin tällöin ja pitää lakkausten välissä taukoa. Jatkuva lakkaaminen saattaa kuivattaa kynttä liikaa. Lakan alla kynsi ei myöskään hengitä, ja sen rakenne alkaa muuttua. Jos kynsi tulee kovaksi ja joustamattomaksi, se voi alkaa painaa sisäänpäin.

9. Miten sisäänkasvaneita kynsiä hoidetaan?

Sisäänkasvanut kynsi tarkoittaa, että kupertuneen tai pyöristetysti leikatun, teräväreunaisen tai lohjenneen kynnen reuna on kasvaessaan painautunut kynsivalliin. Sukan tai kengän puristus yleensä pahentaa vaivaa. 

Jalkaterapeutti voi hoitaa vaivaa jousihoidolla, jossa kynnen päälle asetetaan jousi, joka parantaa kynnen kasvusuuntaa. Yleensä jousihoidolla vaiva voidaan hoitaa joko kokonaan tai kynnen käpertymistaipumus saadaan ainakin pysymään aisoissa.

10. Minkälaiset harjoitukset pitävät jalat virkeinä?

Tennispallon pyörittäminen jalanpohjalla rentouttaa ja virkistää jalkoja sekä parantaa jalkojen verenkiertoa.

Hyvä harjoitus on myös varpaiden ja nilkan koukistaminen ja ojentaminen. Varpaille nousu siirtää painoa jalkaterissä ja laittaa pohjepumpun töihin. Jos jalkoja haluaa lepuuttaa, ne kannattaa nostaa ylös. Voi esimerkiksi maata selällään lattialla ja nostaa pohkeet tuolin päälle lepäämään.

Asiantuntijana jalkaterapeutti Jaana Kaunismäki, Jalkaterapia Askeleen edellä.

Lue myös:

10 kysymystä vatsan turvotuksesta
10 kysymystä siitepölyallergiasta
10 kysymystä punkeista

Teksti: Hanna Vilo
Kuva: Bulls Press

Kotilääkäri 6/2015

X