Hyvinvointi

Hiivasyndrooma – totta vai tarua?

Teksti:
Anna.fi
Hiivasyndrooma

Väsyttää, vatsa on kipeä ja turvonnut eikä uni tule yöllä silmään. Lääkäristäkään ei tunnu olevan apua. Voisikohan kyse olla hiivasyndroomasta?

– Taudinmääritystä ei missään nimessä kannata tehdä itse, kertoo ravitsemusterapeutti Tiina Hälvä.

– Antioksidantti-klinikalla asiantuntijat tutkivat sinut tarkkaan, oireet voivat olla merkkejä myös jostain aivan muusta. Nykyään kaikki vatsavaivoista kärsivät epäilevät sairastavansa hiivasyndroomaa, todellisuudessa näin ei tietenkään ole.

Esimerkiksi Internetistä löytyy hiivasyndroomasta paljon tietoa, johon kannattaa suhtautua epäillen.

Mikä ihmeen hiivasyndrooma?

Hiivasienet alkavat lisääntyä suolistossa, kun ihmisen immuunipuolustus heikkenee.  

– Terveeltä iholta ja virtsateistä Candida albicansia löytyy vain noin yhdellä prosentilla ihmisistä, mutta ruuansulatuskanavasta sitä löytyy varsin usein. Lisääntynyt hiivakasvu voi aiheuttaa monenlaisia oireita allergisista reaktioista aina paniikkihäiriöihin, Hälvä opastaa.

Olet mitä syöt

– Vaikka nykyään syödään enemmän, ihmiset ovat silti aliravittuja, Hälvä sanoo.

Kärsimme usein tietämättämme erilaisista puutostiloista, koska syömässämme ruuassa on vähemmän vitamiineja ja hivenaineita kuin ennen.

Lisääntynyt valkoisten jauhojen, sokerin ja käsiteltyjen ruokien syönti on tärkeä syy ylimääräisen hiivan kertymiseen. Rihmaston kasvulle altistavat myös antibioottikuurit, stressi, e-pillerit ja steroidit.

– Jos vuodessa syö yhdestä kahteenkin antibioottikuuria, on jo todennäköistä että kärsii hiivaongelmasta, Hälvä toteaa.

Ruokavalion muuttaminen on merkittävin hoitokeino

Tärkeintä on lopettaa nopeiden sokereiden ja valkoista jauhoa sisältävien ruoka-aineiden syönti. Hiivasyndrooman yksilöllisten oireiden lisäksi myös sen hoito on jokaisella erilainen, eikä yleispätevää hoito-ohjetta voida antaa. Apua hoidon suunnitteluun kannattaa hakea ammattilaisilta. On myös tärkeää opetella kuuntelemaan omaa kehoaan.

– Ihminen tuntee itse oman itsensä parhaiten. Kannattaa kokeilla mikä sopii omalle keholle ja mikä ei, Hälvä sanoo.

Dieetin lisäksi Hälvä suosittelee lisäravinteiden käyttöä hoidon aikana.

– Hyviä ehdotuksia ovat esimerkiksi maitohappobakteerit, ruoansulatusentsyymit, sinkki, magnesium ja B-ryhmän vitamiinit. Myös omega-3 ja omega-6 rasvahapot ovat tärkeitä. Lisäksi ruokavalioon kannattaa lisätä valkosipulia ja kuitulisiä sisältäviä ruokia kuten maa-artisokkaa.

Hiivan ylikasvun vaikutus on yksilöllinen

Hiivasyndrooman oireluettelo on pitkä. Listalta löytyy myös toisiaan kumoavia oireita, kuten väsymys ja ylivilkkaus.

– Ihmiset ovat erilaisia ja siksi hiivan ylikasvu vaikuttaa meihin eri tavalla. Esimerkiksi aikuisilla yleensä oireena on uupumus, kun lapset taas kärsivät ylivilkkaudesta, Hälvä sanoo.

Hälvän mukaan vuosittain määrätään noin 3 miljoonaa antibioottikuuria, joista noin miljoona reseptiä kirjoitetaan lapsille. Lapsikin voi kärsiä hiivasyndroomasta.  

Lääkärit epäilevät

Lääkärit suhtautuvat hiivasyndroomaan epäillen. Kirurgian ja vatsaelinkirurgian erikoislääkäri Matti Hämäläinen ei muodosta poikkeusta.

– On olemassa potilaita, joilla on selittämättömiä vatsavaivoja. On olemassa myös potilaita joilta löytyy tutkimuksissa viitteitä hiivasta, mutta ainakaan toistaiseksi ei ole mitään todisteita siitä, että selittämättömät vaivat johtuisivat siitä.

Hoitoon kuuluva dieetti on terveellinen ja se sopii pääosin myös laihduttajalle. Lääkäreiden mielestä lisäravinteista ei ole hyötyä.

Tiina Hälvän mukaan Candida hiivasieniryhmään kuuluu noin 200 eri lajia ja siksi lääkärit eivät tunnusta hiivasyndrooman olemassaoloa. – Jos menet lääkäriin ja kerrot kärsiväsi hiivasyndroomasta, se on sama kuin sanoisit epäileväsi sairautesi syyksi bakteeria.

Teksti: Hannele Järvelä

X