Hyvinvointi

Kirkasvalolamppu auttaa kaamosmasennukseen

Teksti:
Anna.fi

Päivän valoisa aika on talvisin lyhyt koko Suomessa. Vaikka Pohjois-Suomessa aurinko näyttäytyy vielä vähemmän kuin etelässä, kaamosoireisia ihmisiä on tasaisesti koko maassa. Valoisaa aikaa ei juuri ehdi edes nähdä.

Kirkasvalolamppu auttaa kaamosmasennukseen

Tutkimusten mukaan 85 ihmistä sadasta huomaa vuodenaikojen vaihtumisen vaikuttavan käyttäytymiseensä. 40 henkilöä sadasta puolestaan kokee vuosittain unihäiriöitä sekä ruokahalun ja painon vaihteluita. Myös sosiaalisuudessa, mielialassa ja toimintatarmossa on havaittu muutoksia.

Kaamosmasennus voi helpottaa kirkasvalohoidolla

Yksi ratkaisu kaamokseen ovat erilaiset kirkasvalolamput. Erilaisiin tarkoituksiin tarkoitettujen kirkasvalolamppujen käytön luvataan nostavan energiatasoa tuntuvasti ja kohentavan mielialaa.

Kirkasvalohoidolla voidaan korvata jopa masennuslääkkeet kaamosmasennuksen hoidossa. Valohoidosta huolimatta on kuitenkin ehdottoman tärkeää ulkoilla riittävästi ja syödä monipuolisesti ja terveellisesti. Valohoitoa otetaan yleensä aamuisin noin puolen tunnin ajan.

Valoa vaikuttaa silmien kautta aivoihin

Valo vaikuttaa silmien kautta pikkuaivoissa sijaitsevaan käpylisäkkeeseen, joka erittää pimeänä vuorokauden aikana ihmiskehon omaa ”unilääkettä”, melatoniini -hormonia. Kun valo lisääntyy, unihormonin eritys vähenee. Käpylisäke reagoi yhtä hyvin luonnossa olevaan päivänvaloon kuin keinotekoiseen kirkasvaloonkin.

Kirkasvalolamppuja on isompia valoterapialaitteita, herätyskellon sisältäviä sarastusvalolaitteita sekä matkalle mukaan otettavia kirkasvalolaitteita. Kirkasvalolamppujen hinnat liikkuvat 100 euron ja 300 euron välillä.

Esimerkkejä erilaisista kirkasvalolampuista

Työpistevalaisimia

Työpiste-Päivänsäde

Suomalainen ja elektronisella liitäntälaitteella varustettu kirjoituspöytävalaisin, jota käytetään aamuisin valohoitoon kääntämällä valonlähde kasvoihin päin tunnin ajaksi. Muun ajan Työpiste-Päivänsäde® toimii kirjoituspöytävalaisimena, jonka puhtaan valkoinen valo antaa terävän kontrastin papereihin ja tarkkuustyöhön. Korkean vartensa ansiosta se sopii myös hyvin päätetyöskentelyyn. Hinta 119 €.
 

Työpiste-Päivänsäde

Pöytävalaisimia

Aurora himmennettävä

Suomalainen kirkasvalolaite, joka soveltuu myös tavalliseksi sisustusvalaisimeksi, kun laitetta ei käytetä kirkasvalohoitoon. Putkimainen häikäisysuoja on valoa tasaisesti läpipäästävää muovia. Harjattu ympyränmuotoinen teräspöytäjalka pitää valaisimen tukevasti pystyssä. Hinta 199 €.

Aurora

Mesa

Suomalainen, tyylikäs ja turvallinen kirkasvalohoitolaite. Laite on helposti siirrettävissä kätevän kantokahvan avulla ja kirkasvalovalaisin voidaan asentaa myös seinälle. Hinta 269 €.

Mesa

Origo himmennettävä

Suomalainen Eero Aarnion suunnittelema design-kirkasvalohoitolaite. Origon yläosa muodostaa kädessä miellyttävältä tuntuvan kantokahvan, joten sitä on kevyt liikutella paikasta toiseen. Himmennyssäädin sijaitsee valaisimen alareunassa ja virtakytkin liitosjohdossa. Hinta 319 €.

Origo

Philips EnergyLight

Valoterapialaite, joka antaa päivänvaloa ja energiaa. Hinta 299 €.

Philips Energy Light

Seinävalaisimia

Seinävalaisin

Suomalainen seinävalaisin, jota käytetään valohoitoon suuntaamalla valonlähde kohti kasvoja. Pienen kokonsa ansiosta valaisinta on helppo siirrellä. Kupu suljettuna sitä voi käyttää myös kylpyhuoneessa ja muissa kosteissa tiloissa. Hinta 97,50 €.

Seinävalaisin

Herätyskello

Wake-up Light

Wake-up Light herättää luonnollisella tavalla – hiljalleen lisääntyvällä valolla. Sarastusvalo tekee heräämisestä mielekkäämpää. Laitteeseen sopii energiansäästölamppu, ja lampun muotoilu on suunniteltu sopimaan erityylisiin makuuhuoneisiin. Hinta 219 €.

Philips Wake Up Light

Matkalle mukaan

Philips goLITE BLU

Philips goLITE BLU -kirkasvalolaite on kannettava valoterapialaite, joka nostaa energiatasoa ja helpottaa esimerkiksi aikaerorasitusta. Pienen kokonsa ansiosta se kulkee kätevästi mukana. Hinta on 299 €.

Philips Go-lite Blue

 

Kuvat:
Kirkasvalolamppu
Valotaina
Philips

X