Julkkikset

Psyykkisestä sairaudestaan kertova Päivi Storgård: ”Salailun lopettaminen pelasti henkeni”

Teksti:
Anna.fi

Toimittaja Päivi Storgård, 48, salasi pitkään psyykkisen sairautensa ja tuli vain entistä sairaammaksi. Vuosi sitten hän kertoi julkisesti kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstään. Se oli yksi hänen elämänsä parhaista päätöksistä.

Päivi Storgård

– Enää en ole sairauteni kanssa yksin, hän sanoo.

Vaalea, keski-ikäinen nainen pysäytti Päivi Storgårdin eduskuntatalon aulassa. Nainen ei esitellyt  itseään, mutta sanoi lukeneensa Päivin romaanin Keinulaudalla ja Anna-lehden haastattelun, jossa Päivi oli kertonut kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstään.

Nainen vuodatti elämäntarinansa ja sanoi lopuksi, ettei enää näe huomista, sillä hän on kerännyt kaikki lääkkeet yöpöydälleen ja illalla hän aikoo poistua tästä maailmasta. Päivi tajusi, että nainen kaipaa pikaista apua.

– Toimin samalla tavalla kuin oma terapeuttini oli toiminut minun kanssani vähän vastaavanlaisessa tilanteessa. Otin kädestä kiinni ja sanoin, että ei ole mitään hätää, nyt lähdetään. Soitin taksin ja menimme psykiatriseen päivystykseen. Istuin siellä hänen kanssaan niin kauan, että hänet otettiin sisään – ja nainen on tänäkin päivänä hengissä, Päivi kertoo.

Kohtaaminen oli dramaattinen, mutta ei ainoa. Päivi on saanut satoja yhteydenottoja sen jälkeen, kun hän kertoi vuosi sitten sairaudestaan, kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä. Sairaus on krooninen eikä se koskaan parane. Mielialat vaihtelevat voimakkaasti masennuksesta maniaan, ja sairaus vie monesti sairaalahoitoon. Välillä saattaa olla jopa vuosienkin oireettomia jaksoja.  

Päivi on sairastanut tautia 12 vuotta. Ennen viime vuotta vain lähipiiri tiesi siitä.

Päivi Storgård

– Kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä kertominen on yksi elämäni parhaimmista päätöksistä, vaikka se aluksi hirvittikin. Häpeän pelko oli kuristava. Pelkäsin, että sairaudellani mätkitään minua päin naamaa, mutta otin sen riskin. 

Riski kannatti. Päivistä tuntui kuin puristava vanne olisi räksähtänyt poikki hänen ympäriltään: hän pystyi vihdoin hengittämään vapaasti. Salaisuuden paljastaminen toi hänen elämäänsä ilon ja vapauden. Viime vuosi on ollut yksi hänen elämänsä tasapainoisimmista. 

– Sairaudesta puhuminen, tämä avoimuus on suorastaan pelastanut henkeni. Yksinäisyys mustaa mielen ja sairastuttaa. Tässä taudissa itsetuhon riski on valtavan suuri, koska ihminen luulee olevansa aivan yksin. Kun kerroin omasta sairaudestani, tajusin, ettei näin ole. On yksi hienoimmista tunteista tietää, ettei ole vaikeuksiensa kanssa yksin.

Päälle päin sairaus ei näkynyt. Päivillä oli kolme lasta, aviomies, teatterinjohtaja Johan Storgård, ja mielenkiintoinen työ toimittajana. Hän oli kysytty, pidetty ja varma esiintyjä, jonka kasvot näkyivät usein televisiossa.

Päivi vaihtoi usein työpaikkaa, mutta se ei läheskään aina liittynyt siihen, että hän olisi halunnut uusia haasteita ja mielenkiintoisempia töitä, vaan siihen, että hän halusi salata sairautensa.

– Irtisanouduin monesta työpaikasta, koska ajattelin, että on parempi lähteä kuin kertoa syy sairauslomaan. Häpesin ja tunsin olevani muita huonompi. Pakenin hyvistä työpaikoista, koska ajattelin, etten ole kelvollinen hengittämään samaa ilmaa kuin terveet kollegani.

Päivi Storgård

Päivi kuvailee kirjassaan kohtausta, jossa päähenkilö Outi paiskii puutarhatöitä ympäri vuorokauden.

– Outi tietää, että hän vetää itsensä tyhjiin, mutta ei pysty lopettamaan. Outin olo on kiduttava, koska hän tajuaa, että romahdus tulee, mutta on vain jatkettava tekemistä. Näin se meni minullakin. 

Sairauden salaaminen vei energiaa ja haittasi keskittymistä. Päivi alkoi olla pikkuisten valheittensa uuvuttavassa verkossa.

– Minulla oli koko ajan huoli, ettei kukaan vain huomaisi, ettei kaikki ole hyvin. Oli vaikea muistaa, mitä olin kenellekin sanonut ja milloin. Se oli jumalattoman stressaavaa, ja stressihän sairastuttaa.

– Koko ajan oli kremppaa: keuhkoputkentulehdusta, selkäkipuja, jännetuppitulehduksia, sydänoireita, flunssaa. Olin jatkuvalla antibioottikuurilla. Hankalinta oli unettomuus. Keho kertoi, että jotakin on vialla, kun en itse saanut kakistettua sitä ulos.

Lue Päivin haastattelu viime vuodelta!

Teksti: Ulla Janhonen
Kuvat: Sampo Korhonen/Otavamedia

Anna 48/2014

X