Vinkit

Kahvila Suvanto – vallilalaisten sympaattinen olohuone

Teksti:
Anna.fi

Ruoka.fi:n toimitus kävi Helsingin Vallilaan viime keväänä avatussa Kahvila Suvannossa. Pitihän kahvila viimein katsastaa, kun toinen pyörittäjistä, Marita, on nainen Ruoka.fi:n viinisuositusten takaa.

Kahvila Suvanto, Vallila, Heslinki

Vilkkaan Mäkelänkadun ja seesteisen Suvantokadun risteyksestä, vaaleanpunaisesta, 1920-luvun talosta, löytyy Kahvila Suvanto. Kun astumme ovesta sisään, tuntuu kuin olisi tullut kotiin. Valoa tulvii ikkunasta, tunnelma on kotoisa, pöydillä on tuoreita kukkia, ja kahvilan mosaiikkilattia muistuttaa 50-luvun myymäläajoista. Aiemmin Suvannon liiketila on toiminut muun muassa valokuvastudiona, bingohallina ja lihakauppana.  

Marita ja Ullamaija, Kahvila Suvanto

Suvannon omistajina ja pyörittäjinä ovat valokuvaaja Ullamaija Hänninen ja ruoka- ja viinitoimittaja Marita Suontausta.

Herkut paistuvat paikan päällä

Kutsuvan tuoksun selittää pitkin päivää kuumana hohkaava uuni. Kaikki Suvannon leipomukset, kakut, piirakat, leivät, quichet, keitot ja puurot syntyvät nimittäin paikan päällä kahvilassa. Aamuisin Suvannossa hautuu puuro ja lounasasiakkaille kahvilassa höyryää keitto.

Kahvila Suvanto

Yksi seurueestamme nautti feta-pinaattipiirakkaa, joka oli mehevää ja hyvää. Piirakka onkin yksi Suvannon kysytyimpiä herkkuja.

Tomaatti-vuohenjuustokeitto

Me muut söimme lounaaksi vuohenjuustolla kruunattua tomaattikeittoa ja aamiaiselta jäänyttä, mutta verratonta vuokaleipää. Vuohenjuustotomaattikeitto oli täyteläistä ja pehmeän makuista. Vaikuttaa siltä, että Suvannon asiakaskuntaan kuuluvat lapsiperheet ja alueen vanhempi väki on otettu maun kehittelyssä huomioon. Lounasaikaan Suvanto näyttääkin olevan juuri lapsiperheiden suosiossa ja monet ovat selvästi vakiokävijöitä nuoresta iästään huolimatta.

Kahvila Suvanto

Aamuisin Suvannossa puuro on pop

Arkiaamuisin kahdeksasta lähtien Suvannossa on tarjolla puuroa monin lisukkein. Puuron voi maustaa vaikkapa kotitekoisella omenahillolla, pähkinöillä tai kuivatuilla hedelmillä. Sitä myydään kahvilasta mukaan kolmen euron hintaan. Päivän puuron saa selville Suvannon Facebook-sivulta.

Puuron lisäksi Suvannossa on tarjolla aamiaisbuffa arkisin klo 8 – 10 ja viikonloppuisin pitkään nukkuvien iloksi klo 10 -15.

Kahvilaatuja vaihdellaan

Suvannon espresso tulee Johan Nyströmiltä, suodatinkahvi vaihtuuu kuukausittain.

Kahvila Suvanto

– Hyviä kahveja on paljon tarjolla, haluamme ilahduttaa kävijöitämme vaihtelemalla suodatinkahvia kerran kuukaudessa. Kahvipapuja voi ostaa myös mukaan ja tarvittaessa jauhamme ne, kertoo Marita.

Syyskuun suodatinkahvi on Sumatra Gayo Mountain.

Sumatra Gayo mountain, kuukauden kahvi

Teenystävää ei ole unohdettu, runsaalta teelistalta saa valita oman mieltymyksen mukaan teen.

Kahvila Suvanto, teelista

Lounaan päätteeksi nautimme kahvin kanssa porkkanakakkua – se kirvoittaa huokauksen:

 – Paras porkkanakakku ikinä.

Kahvila Suvanto, porkkanakakku

Mitä maksoi?

Lounaskeitto 7 euroa + kahvi 1 euro
Kakkupala 4 euroa

Kahvila Suvanto

Kahvila Suvanto, Mäkelänkatu 20, Helsinki (Mäkelänkadun ja Suvantokadun kulmassa)
Avoinna: ti-pe 8 – 18, la 10-18 su 10-16

Joka tiistai kuluvan viikon ruokalista nähtävillä Kahvila Suvannon Facebook-sivuilla. Suvannon kuulumisia voi myös lukea kahvilan blogista

 

 

Kuvat: Kirsikka Isohanni

Leena Kalliokoski

X