Kauneus

Rakennekynnet näyttävät luonnollisilta

Teksti:
Anna.fi

Tekokynsiä pitää kuitenkin muistaa huoltaa säännöllisin väliajoin, ja niiden käytössä on pidettävä välillä taukoja.

Jos omat kynnet tuppaavat halkeilemaan, voi tilalle hankkia rakennekynnet. Sanna Parviainen Tukka-Ti Stylist -kampaamosta kertoo, että nykyisillä menetelmillä keinokynsistä saadaan luonnollisen näköisiä. ”Aina ei voi edes sanoa, onko henkilöllä omat kynnet vai rakennekynnet”, Parviainen sanoo.

Tukka-Ti Stylistissä asiakkaille tehdään kahdenlaisia kynsiä: luonnonvalkoisia kynsiä sekä ranskalaisen manikyyrin mukaisia vitivalkoisia kynsiä. ”Tipit liimataan kynteen, raja hiotaan pois ja asiakas saa päättää kynnen pituuden. Luonnonvalkoiset näyttävät ihan luonnollisilta kynsiltä, ja ne ovat asiakkaiden keskuudessa suosituimmat.”

Miten kauan tekokynnet kestävät

Rakennekynsien tekeminen kestää noin puolitoista tuntia ja maksaa 35 euroa. Koska oma kynsi tekokynnen alla kasvaa, vaikuttaa se silloin myös rakennekynnen pituuteen. Kynsiä pitääkin huollattaa kolmen neljän viikon välein. Huolto maksaa parisenkymmentä euroa.

Se miten hyvin kynnet kestävät, riippuu pitkälti siitä, miten käsiään käyttää. Esimerkiksi ammateissa joissa käsiä käytetään paljon, rakennekynnet voivat olla hankalat, mutta eivät kuitenkaan mahdottomat.

”Kyllä esimerkiksi tarjoilijoille tehdään rakennekynsiä, mutta ne eivät välttämättä pysy heillä yhtä kauan kuin muilla. Minullakin on rakennekynnet ja käytän työssäni paljon käsiä. Kynsiä täytyy vain muistaa hoitaa.”

Stressi vaikuttaa kynsien kuntoon

Pitkiä tekokynsiä oppii myös ajan myötä varomaan. ”Jos ei ole tottunut rakennekynsiin, ne saattavat lähteä helpommin pois”, Parviainen kertoo. ”Myös stressi vaikuttaa siihen, miten hyvin kynnet kestävät. Stressi kun vaikuttaa sekä hiuksien ja kynsien kuntoon”, Parviainen kertoo.

Kynsiin voidaan tehdä myös erilaisia kuvioita ja lävistyksiä. Kynsilävistyksistä kosmetologi ei juurikaan perusta. ”Ne ovat todella hankalat, koska ne jäävät kiinni joka paikkaan.”

Kynsiä suosivat niin tavikset kuin julkkiksetkin

Hyvin hoidetut kädet antavat naisesta huolitellun vaikutelman, ja julkkiksista niitä näyttää suosivan erityisesti missit. ”Karita Tuomolalla ja Heidi Willmanilla on rakennekynnet”, Parviainen tietää.

Rakennekynsille riittää kysyntää myös julkkispiirien ulkopuolelta. ”Rakennekynnet ovat yleistyneet. Asiakkaat ovat nuoria ja keski-ikäisiä naisia. ”

Koska tekokynnet ohentavat omaa kynttä, kannattaa niiden käytössä pitää aina välillä taukoja. Puolen vuoden käytön aikana on hyvä pitää kuukauden pari taukoa, jonka aikana oma kynsi saa kasvaa rauhassa. Rakennekynsissä käytettävät kemikaalit saattavat myös altistaa kosketusallergialle, josta voi tulla elinikäinen haitta.

Teksti: Tyyne Pennanen / A4 Media Oy
Kuva: A4 Media Oy / PF

X