Mainos Mainos

Huomenna kaikki voi olla toisin

Rakkaan menetys on raskas ja tunteikas prosessi. Surun keskellä läheisille kuuluu vastuu menehtyneen käytännön asioiden hoidossa. Tässä auttaa Suomi.fi josta löydät oikean viranomaisen ja tahon asioiden järjestämiseen.
5.11.2018 Teksti: Väestörekisterikeskus

Kesäkuinen aamu oli lempeä ja kaunis. Se oli samanlainen kuin melkein kuluneen kesän päivät. Peipposet lauloivat, aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta, ja Liisan mielessä kupli edessä oleva juhannus ja sen jälkeen koittava kesäloma.

Kunnes Liisan puhelin soi kesken työpäivän. Puhelimessa oli isä. Isällä oli vain yksi viesti: äiti oli kuollut.

Myöhemmin Liisa ymmärsi toimineensa isän soiton jälkeen kuin robotti. Liisan eteen viskattiin hänen elämänsä julmin uutinen, mutta hän virittäytyi automaattivaihteelle: työpäivä ja pari päivää sen jälkeen piti järjestää vapaaksi, työn alla olleet tehtävät piti delegoida eteenpäin, ja miehelle piti ilmoittaa. Jokainen tikittävä tunti, jolloin isä istui yksin shokkitilassa yllättäen tyhjäksi jääneessä lapsuudenkodissa, oli liikaa. Sekä isälle että Liisalle.

Liisan kädet alkoivat täristä ja silmät täyttyivät kyynelistä ensi kerran vasta autossa. Aika ja paikka menettivät merkityksensä. Liisa mietti, miltä vielä viikko sitten pullantuoksusta täyttynyt koti tuntui nyt, kun äitiä ei enää yhtäkkiä ollut.

Äidin kuolemaan seuranneen päivän jälkeen tuli uusi aamu ja uusi ilta. Arki sykki omia menojaan ja päivät vaihtuivat. Kesäkuisen aamun lämpö ja kauneus oli kuitenkin vaihtunut harmaan utuiseksi, mustavalkoiseksi elokuvaksi, joka ei tuntunut Liisasta omalta eikä todelliselta. Päivät menivät shokkitilassa olevan isän tukemiseen.

Ilo ja suru asuvat samassa talossa.

Suomessa on lupa kuolla, yllättäenkin, mutta jokaiselle kuolemalle tulee löytyä aina jokin syy. Liisan äidin äkillinen menehtyminen siirtyi kuolemansyyntutkintaan. Isän ollessa poissa tolaltaan asioiden järjestely jäi sisarusparven vanhimpana Liisalle.

Liisa pohti jälkikäteen, mistä hän sai surutyön keskellä kaiken voimansa. Jos joku olisi tovi aikaisemmin sanonut, että hän saa tehtäväkseen äitinsä kuolemasta aiheutuvien asioiden selvittämisen, hän olisi hörähtänyt nauruun.

Ilo ja suru asuvat samassa talossa. Myös sen Liisa tietää nyt. Elämä näyttää yleensä pitkää nenää silloin, kun sitä vähiten odottaa. Ja siinä Liisa sinä kesänä oli: kesäloman kynnyksellä keskellä oman äidin hautajaisjärjestelyjä.

Selvitettävien asioiden lista oli loputon. Piti odottaa kuolinsyyn varmistumista, hautajaisluvan saamista ja tietoa siitä, mihin äiti tutkimusten jälkeen toimitetaan. Piti päättää hautajaisten ajankohdasta ja paikasta, minne äiti haudataan. Piti jutella papin kanssa ja sopia hautajaisten ohjelmasta. Piti ilmoittaa sukulaisille ja ystäville, miettiä, mitä muistotilaisuudessa tarjotaan ja tilata kukat muistovärssyineen.

Tehtävälistalle kuului jopa Liisan kesälomamatka, joka piti perua, koska se ajoittui samaan aikaan äidin hautajaisten kanssa. Ei sillä, ei Liisalla sinä vuonna olisi ollut edes voimia matkalle.

Jokainen hautajaisiin liittyvä toimi oli Liisasta absurdi, irrallinen normaalielämästä ja arjesta. Kaiken kohteena oli oma äiti, jolle Liisa oli muutama viikko sitten sanonut hei ja vannonut, että juhannuksena jälleen nähdään.

Surun keskellä käytännön asioiden järjestely on raskasta mutta välttämätöntä. Ensisijaisten asioiden hoitamisessa auttaa Väestörekisterikeskuksen tarjoama Suomi.fi, palvelu josta löydät tarvitsemasi viranomaiset helposti ja nopeasti. Selkeä sivusto neuvoo, tukee ja ohjaa sinut oikean palvelun luo, jotta sinulle jää aikaa ja voimia läpikäydä läheisen menetystä.

Käytännön asiat järjestykseen

Kun pappi istui lapsuudenkodin keittiön pöydän ääressä äidin tyhjäksi jääneellä paikalla ja kysyi, onko Maa on niin kaunis liian jouluinen keskellä kesää hautajaisten musiikkinumeroksi, Liisa puhkesi itkuun. Miksi elämän piti mennä näin? Miksi äiti ei ole enää täällä, Liisa mietti. Miksi äiti ei ollut papin paikalla kertomassa, mitä Liisan pitäisi tehdä? Mitä äiti itse olisi omilta hautajaisiltaan toivonut?

Hautajaiset olivat pienet ja kauniit, aivan Liisan äidin näköiset. Hautajaiset olivat samalla piste äidin aivan liian aikaisin loppuneelle tarinalle. Liisan antoi vähitellen oman surun tulla. Hän vietti kesän aikana paljon aikaa isän kanssa, ja he muistelivat äitiä yhdessä.

Pian Liisalle selvisi, että läheisen kuolemaan liittyvät järjestelyt eivät rajoitu vain hautajaisiin. Suomessa laki määrää, että perunkirjoitus on tehtävä kolmen kuukauden aikana vainajan menehtymisestä. Aika on lyhyt hautajaisten aiheuttaman tunnemyrskyn ja surutyön keskellä. Verottaja odottaa omaa tietoaan perunkirjan valmistumisesta kuukauden sisällä.

Käytännössä lähes heti hautajaisten jälkeen Liisan oli otettava selkoa äidin pankkitileistä ja siitä, mitä niillä oli, oli listattava äidin ja myös yhdessä isän kanssa omistama omaisuus ja arvioitava se.

Oli hankittava virkatodistukset kaikilta niiltä paikkakunnilta, joissa äiti oli ehtinyt elinvuosiensa aikana asua. Ja kaikki piti saattaa juridisesti hyväksyttävään muotoon.

Töitä oli paljon, jälkikäteen arvioiden todella paljon. Vielä työläämpiä ne olivat, kun asioista ei oltu ehditty keskustella etukäteen perheen kesken.

Nyt tapahtuneesta on vuosia aikaa. Riistävä kipu Liisan rinnassa on muuttunut kaipuuksi. Liisan äiti ei ole kadonnut. Hän kulkee mukana Liisan muistoissa.

Liisa ymmärsi, että elämisen mitta tai määrä ei ole järjellä selittävissä. Elämä antaa ja se satuttaa. Siksi tärkeää on, että meistä jokainen hyvinä hetkinään valottaa, mitä me haluamme meistä tänne jäävän, sillä hetkellä, kun me lähdemme, ja miten me jäljellä olevat päivät käytämme.

Sillä totuus on: jo huomenna kaikki voi olla toisin.