Mainos: Otava
Mainos | Otava

Kate Morton joutui hylkäämään jo aloittamansa käsikirjoituksen – uutuusromaani suorastaan vaati tulla kirjoitetuksi

Australialainen Kate Morton (s. 1976) on tuttu nimi kirjakauppojen hyllyillä ympäri maailmaa. Koillis-Australiassa Queenslandin vuoristossa kasvanut Lontoossa ja Australiassa näyttämötaidetta ja kirjallisuutta opiskellut menestyskirjailija räjäytti potin esikoisteoksellaan Paluu Rivertoniin (House at Riverton, 2006), joka keräsi lukuisia palkintoja ja nousi Sunday Timesin ja New York Timesin bestseller-listoille. Vangitsevan tarinankerronnan taiturin teoksia on julkaistu 42 maassa ja myyty yli 16 miljoonaa kappaletta.

Viiteen vuoteen Morton ei ole julkaissut yhtään uutta teosta, mutta tänä keväänä odotus on vihdoinkin ohi. Takaisin kotiin (Homecoming, 2023) on Mortonin 7. suomennettu teos, joka nappaa lukijan hyppysiinsä viihdyttävällä kerronnallaan, mutta tarjoaa samalla harvinaisen syvällisen näkymän Mortonin itsensä kokemaan Australiaan.

Suvun ja sen salaisuuksien jäljillä

Juonitasolla tarina ei voisi olla herkullisempi. Potkut saanut Lontoossa asuva toimittaja Jess palaa kotiseudulleen Australiaan auttamaan loukkaantunutta isoäitiään. Hän kohtaa suvun taustoihin kytkeytyvän synkän rikostarinan, josta on myös kirjoitettu true crime -kirja. Jess joutuu pohtimaan, mikä tarinassa on totta ja kenen tulkintaa kerrottu tarina on.

Sulavasti rullaava teos nostaa esiin Mortonia itseään kiinnostavia teemoja, kuten perheet, suvut ja niiden salaisuudet, jotka tarjoavat täydellisen näyttämön tutkia ihmisyyden suuria teemoja.

Takaisin kotiin -kirjassa esillä on vahvasti myös tarinankerronta. Romaani tutkii sitä, millä tavoin tarinat ja lukeminen muuttuvat osaksi ihmistä itseään ja millaisia ristiriitoja tarinankerronnan ja totuuden välillä on.

Mortonin teoksille ominaisia ovat juoneen punotut mysteerit ja kiehtovat sukutarinat, jotka etenevät useassa aikatasossa. Kirjailijalla on tarkka silmä ympäristön ja luonnon havainnoille, kyky herättää kuvaamansa paikat lukijan mielessä eloon sekä vahva ote sukupolvien yli kulkeviin ilmiöihin ja naisnäkökulmaan.

Uusi rakkaus Australiaan

Takaisin kotiin -romaanin syntytarina on lähes yhtä kiehtova kuin itse teoskin. Koronapandemia sai nimittäin Mortonin hylkäämään kotinsa Lontoossa ja muuttamaan perheineen takaisin Australiaan. Siellä hänen mielensä valtasi täysin toisenlainen kirja kuin mitä hän oli jo alkanut kirjoittaa. Kutsumus oli niin voimakas, että hänen oli laitettava toinen käsikirjoitus syrjään, sillä Takaisin kotiin suorastaan vaati tulla kirjoitetuksi.

Vaikka teos ei ole omaelämäkerrallinen, siihen kytkeytyy paljon Mortonin omia tuntemuksia Australiasta. Uudelleen synnyinmaahansa hullaantuneen kirjailijan väkevä kuvaus onkin yksi kirjan kantavista voimista.

Kiinnostuitko? Kate Mortonin takaisin kotiin on nyt saatavilla kirjakaupoista ja äänikirjapalveluista!

Lue myös: Videolla kirjailija Eeva Louko lukee kirjastaan näytteen ja paljastaa supervoimansa – katso video!

X