Mainos: TENA
Mainos | TENA

”Välillä karkaa virtsaa, mitä sitten?”

It-alalla työskentelevälle Henna Niemelle virtsankarkailu on tuttu vaiva. Suojien avulla liikunnallinen arki on tavallista, mutta spontaanit juoksupyrähdykset vaativat Hercule Poirotin taitoja.

Teksti:
Tena

Henna Niemi on oppinut elämään virtsankarkailun kanssa eikä se vaikuta hänen aktiivisuuteensa.

It-alalla työskentelevälle Henna Niemelle virtsankarkailu on tuttu vaiva. Suojien avulla liikunnallinen arki on tavallista, mutta spontaanit juoksupyrähdykset vaativat Hercule Poirotin taitoja.

Virtsarakko tyhjäksi, suojat kohdalleen, lantionpohjan lihasten jännitys ja menoksi. Nelikymppisen Henna Niemen juoksurutiineihin kuuluvat nykyään myös tietyt esivalmistelut.

– Olen aina liikkunut arjessa ja liikun edelleen. Virtsankarkailu ei ole vähentänyt liikkumista, mutta arkeen on tullut tiettyjä rutiineita, joita ei ennen ollut.

Kaksitoista vuotta sitten Henna alkoi odottaa esikoistaan. Raskaana ollessa hän harjoitti lantionpohjan lihaksia eikä virtsankarkailua esiintynyt synnytyksen jälkeen.

– Jotenkin tämä vaiva ”hiipi” kuvioihin muutama vuosi synnytyksen jälkeen. Huomasin vessassa, että vaikka mielestäni olin katkaissut suihkun, pissaa tuli kuitenkin vielä. Sitten aloin huomata, että yskähdysten ja naurunpurskahdusten yhteydessä tuli virtsaa.

Alkureaktio oli harmitus – ja pieni ikäkriisi.

– Ensimmäisenä alkoi miettiä, että olenko minä vanha? Eihän minulla pitäisi olla tuollaisia oireita! Positiivista on, että vaiva ei ole mennyt huonompaan suuntaan, jos ei nyt parempaankaan. Olen oppinut elämään asian kanssa, ja tiedän, että vaiva on tosi tavallinen myös nuoremmilla naisilla.

Vinkki: Opettele tämä kolmen kohdan harjoitus ja estät lirahdukset jatkossa

Eroon häpeästä

Siinä kun suunnitellut juoksulenkit vaativat vain etukäteisvalmisteluja, spontaanit juoksupyrähdykset ovat vähän toinen juttu.

– Pihalla leikkii usein pikkulapsia, joku saattaa huikata, että tule leikkimään hippaa. Totta kai lähden juoksemaan, mutta samaan aikaan jännitän lantionpohjan lihakset, puristan polvia yhteen ja koetan kävellä jalat yhdessä ilman, että näytän siltä, että kävelen jalat yhdessä!

Liikehdintä tuo mieleen salapoliisi Hercule Poirotin kävelytyylin tai lentoon lähdössä olevan linnun.

– Se on sellaista matalaliitoa – koetan välttää täriseviä askeleita, ettei virtsaa karkaisi. Onhan se vähän hassun näköistä, Henna Niemi naurahtaa.

Jos suojaus on kohdillaan, spontaanitkin juoksupyrähdykset onnistuvat ilman miettimistä. Virtsankarkailusuojien ostaminen kuitenkin nolottaa. Se on yksi asia, jota Henna Niemi on joutunut pureskelemaan paljon ja etsimään myös pään sisältä siihen syitä.

– Fiilis on vähän samanlainen kuin silloin, kun osti nuorempana kondomeja. Tuli tunne, että joku tietää minusta jotain intiimiä pelkkien ostosten perusteella. Mikä on ihan hassua: en minäkään vilkuile toisten ihmisten ostoskoreihin, miksi kukaan nyt minunkaan ostoksiani tarkkailisi?

Lue myös: Virtsankarkailu on tavallisempaa kuin kuvitellaan – Pippa Laukka kannustaa aktiiviseen elämään vaivasta huolimatta

Henna Niemi toivoo, että virtsankarkailusta tulisi asia, josta voi puhua normaalina vaivana muiden joukossa.

Hyvä seksi ei karkailusta katoa

Virtsankarkailu liittyy myös seksiin ja aiheuttaa pientä epävarmuutta ja häpeän tunnetta.

–Tämä on ”mood killer” numero yksi, kun äkkiä tajuan, että seksin aikana kosteutta on liikaakin. Kumppani on sanonut, ettei häntä haittaa, ja ei huomaisi koko asiaa, jos ei lukisi sitä ilmeistäni.

Toisaalta syy virtsankarkailuun seksin aikana voi olla ihan positiivinen.

– Virtsaa usein karkaa juuri siksi, että olen aivan superkiihottunut. Minulla on aika tuore ihmissuhde, joten toisaalta se liika kosteus kertoo ihan hyvistäkin asioista.

Lantionpohjan lihasten harjoittaminen ei aina auta virtsankarkailuun, mutta harjoittelulla voi muuten saada aikaan hyviä asioita. Ja näistä hyvistä jutuista voitaisiin Henna Niemen mielestä puhua enemmänkin.

– Parikymppisenä tuntuu, että jos puhutaan lantionpohjan lihaksista, se aina jotenkin liitetään iän tuomien vaivojen ehkäisyyn ja muuhun negatiiviseen. Mutta entä jos porkkana olisikin parempi seksi? Lantionpohjan lihakset, virtsankarkailu, synnytyksestä palautuminen ja seksi kuitenkin nivoutuvat kaikki yhteen.

Eniten Henna Niemeä harmittaa asian ympärillä oleva vaikenemisen kulttuuri. Sitä pitäisi purkaa ja asioita keskustella yhä avoimemmin.

– Toivoisin, että virtsankarkailusta tulisi asia, josta puhuttaisiin yhtenä normaalina vaivana muiden joukossa. Että voitaisiin keskustella, että minulla hiertyi kantapäähän rakko ja toinen voisi kertoa, että tänään lorahti pissaa lenkillä – nämä kaksi voisivat olla ihan yhtä tavallisia asioita.

Lue myös: Jos seksin aikana lirahtaa tippa virtsaa, sitä ei kannata hävetä – seksologin vinkit parempaan nautintoon

X