Mainos: Nutrilett
Nutrilett
Mainos

Tukholmaan kotiutunut Janina Fry laittoi ruokavalionsa uusiksi terveyssyistä: “Voin heti paljon paremmin, kun vähän kevennän.”

Kiristävätkö farkut kesän jäljiltä? Kaipaatko arkeen lisää energiaa? Ota talteen upean Janina Fryn toimivat vinkit arjen helppoon painonpudotukseen.
Teksti: Nutrilett

Yrittäjä ja Anna.fi-bloggaaja Janina Fryllä on ollut tapahtumantäyteinen vuosi. Takana on syksyinen Tanssii tähtien kanssa -kilpailu ja kolme muuttoa. Elokuun alussa koko perhe asettui Tukholmaan, ja vasta rakennettu unelmien talo jäi Espooseen odottamaan tulevaisuuden varalle.

Vaikka muutokset ovatkin olleet pääosin positiivisia, epäsäännöllisyys sotki tutut ja tärkeät rutiinit. Alkuvuodesta Janina koki olonsa tavanomaista raskaammaksi, ja kirjoitti blogiinsa ajatuksia halustaan voida arjessaan paremmin.

– Heti, kun paino yhtään nousee, niin lenkille meneminen ja kaikki kiva tekeminen tuntuvat paljon raskaammilta. Minulla rasva kertyy herkästi vyötärölle, ja se on terveydelle haitallista. Siksi oli hyvä ajatus fiksusti keventää, hän sanoo.

Nutrilett

Nutrilett-tuotteet toimivat esimerkiksi silloin, kun tarvitaan tehostartti tai helpotusta arjen rutiinien palauttamiseen esimerkiksi loman jälkeen.

Tavoitteena rennosti kevyempi olo

Janina asetti päämääräkseen pirteämmän ja rennosti kevyemmän olon. Hän otti avukseen Nutrilett-tuotteet, jotka ovat Janinan mukaan toimiva vaihtoehto silloin, kun tarvitaan tehostartti tai helpotusta arjen rutiinien palauttamiseen esimerkiksi loman jälkeen.

Erittäin niukkaenergiaiset VLCD-tuotteet on tarkoitettu aikuisille, joiden painoindeksi on yli 30, harkinnanvaraisesti myös henkilöille painoindeksialueella 25-30. VLCD-valmisteilla korvataan kaikki päivän ateriat. Herkullisilla ja proteiinipitoisilla Nutrilett-ateriankorvikkeilla taas voi korvata yksittäisen aterian.

Janinan tavoitteisiin sopi parhaiten osanutraus, eli yhden tai kahden arkiaterian korvaaminen Nutrilett-tuotteella. Samalla hän karsi ruokavaliostaan kovat eläinrasvat, sokerit ja turhat hiilihydraatit.

Suosikkiaterioikseen Janina mainitsee Nutrilett-keitot, joita hän tuunaa ruokaisammiksi tuoreilla yrteillä ja kasvisproteiinilla, raejuustolla tai kananmunalla.

– Lounaan korvaaminen Nutrilett-keitolla on kätevää, kun työskentelen kotoa käsin. Se on mennen tullen parempi vaihtoehto kuin satunnainen voileipä. Ja kun on ravittu olo, ei tule napostelutarvetta, hän sanoo.

Suosikkiaterioikseen Janina mainitsee Nutrilett-keitot, joita hän tuunaa ruokaisammiksi tuoreilla yrteillä ja kasvisproteiinilla, raejuustolla tai kananmunalla.

Arjen rutiinit kuntoon

Janinan kaapista löytyy myös proteiinipitoisia Nutrilett-patukoita, joista Salt Caramel Crunch on hänen ehdoton suosikkinsa. Erityisiin herkkuhetkiin hän pilkkoo patukan ja ripottelee rouskuvat palaset luonnonjogurtin ja marjojen päälle.

– Patukat ovat niin herkullisia, että ne piti piilottaa muilta! Muuten patukat olisivat menneet parempiin suihin, Janina sanoo nauraen.

Patukat ovat niin herkullisia, että ne piti piilottaa muilta! Muuten patukat olisivat menneet parempiin suihin.

Kevennysprojektissa aloittaminen on Janinan mukaan tärkeintä. Olo kohenee nopeasti, energia lisääntyy ja vyötärölle kertyvä rasvakin saa kyytiä yllättävän helposti. Onnistuminen motivoi jatkamaan.

– Suurin oivallukseni on säännöllisen ruokailurytmin merkitys, ja se on tutkitustikin onnistuneen painonpudotuksen salaisuus. Kaikki ateriat ovat tärkeitä ja lounaan skippaamisesta seuraa pohjaton nälkä. Ja kun arjen rutiinit ovat kunnossa, voi viikonloppuisin vähän nautiskella.

Proteiinipitoiset Nutrilett-patukat maistuvat myös jugurtin seassa yhdessä marjojen kanssa.

X