Reseptit

Vadelmakakku

Tämän herkullisen vadelmakakun voi tehdä hyvissä ajoin etukäteen.

Teksti:
Sirkka Hirvonen
Kuvat:
Seppo Saarentola

Valmistusaika

yli 2h

Vaikeusaste

Vaativa

Annosmäärä

20

Arvostelu

Kiitos

Ainekset

pohja:

  • 2 munaa
  • 1/2 dl sokeria
  • 1/2 dl juoksevaa tai sulatettua margariinia
  • 1/2 dl vehnäjauhoja
  • 1/2 dl peruna- tai maissitärkkelysjauhoja
  • 1/2 tl leivinjauhetta

täyte:

  • 8 liivatelehteä
  • kylmää vettä
  • 250 g maitorahkaa
  • 1 1/2 dl sokeria
  • 1 rkl vaniljasokeria
  • 2 1/2 dl vaahtoutuvaa vanilliinikastiketta
  • 200 g (4 dl) pakastevadelmia

päälle:

  • 4 liivatelehteä
  • kylmää vettä
  • 400 g (8 dl) pakastevadelmia
  • 2 dl vettä
  • sokeria maun mukaan

koristeeksi:

  • minttua tai sitruunamelissaa

Valmistusohje

 

Peitä irtoreunavuoan pohja leivinpaperilla.

Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää rasva ja keskenään sekoitetut kuivat aineet. Sekoita kaikki aineet varovasti nostelemalla tasaiseksi taikinaksi.

Kaada taikina leivinpaperin päälle vuokaan. Paista pohjaa 175 asteen uuninlämmössä noin 15 minuuttia.

Pane liivatelehdet kylmään veteen turpoamaan noin viideksi minuutiksi.

Mausta maitorahka sokerilla ja vaniljasokerilla. Vatkaa vanilliinikastike kovaksi vaahdoksi ja sekoita vaahto maitorahkan joukkoon. Sekoita sulaneet vadelmat muiden täyteaineiden joukkoon.

Purista liivatelehdistä vesi pois. Kuumenna tilkka vettä ja liuota liivatelehdet siihen. Lisää liivate ohuena nauhana koko ajan hyvin sekoittaen muiden täyteaineiden joukkoon. Täytteen tulee olla huoneenlämpöistä, ettei liivate hyydy rihmoiksi sekoitusvaiheessa.

Kaada täyte jäähtyneen pohjan päälle vuokaan. Anna hyytyä jääkaapissa muutama tunti.

Pane päälle tulevat liivatelehdet kylmään veteen turpoamaan noin viideksi minuutiksi.

Levitä kokonaiset pakastevadelmat kakun pinnalle. Mausta vesi maun mukaan sokerilla.

Purista liivatelehdistä vesi pois. Kuumenna tilkka sokerilla maustettua vettä ja liuota liivatelehdet siihen. Lisää liivate lopun sokerilla maustetun veden joukkoon. Kaada liivateliuos vadelmien päälle. Anna kakun hyytyä seuraavaan päivään.

Irrota vuoan reunat ja nosta kakku paperin ja lastan avulla tarjolle. Koristele kakku mintulla tai sitruunamelissalla.

X