Kauneus

Tatuointi kertoo kantajastaan

Teksti:
Anna.fi

Tatuointia harvoin otetaan ilman syvempää syytä – kuva voi olla kunnianosoitus, oman persoonan ilmentymä tai muisto tärkeästä asiasta tai ajasta. Oikeanlaista kuvaa etsitään joskus jopa vuosikausia, eikä luottotatuoijasta luovuta. Neljä tatuoitua naista kertoo musteensa merkityksestä.

Värikäs päiväkirja iholla

Burleskitaiteilija Sandy Junglen, 33, tatuoinnit ovat kantajalleen päiväkirjamerkintöjä.

– Tatuointini ovat syntyneet tarpeesta ikuistaa tietty hetki. Muuten en kirjoita päiväkirjaa, muistan tapahtumat näistä kuvista.

Sandyn dekolteeta koristaa kaksi värikästä lintua ja sydäntatuointi, josta löytyy maailman tärkeimmät ihmiset.

– Tapaan vanhempiani harvoin ja tämä on tapa osoittaa rakkautta. Meillä rakkaudesta kerrotaan teoilla, ei sanoilla. Otin kuvan kolmenkympin kieppeillä, ja se liittyy myös aikuisuuden tunteeseen. Muutama ystäväni menetti vanhempansa noihin aikoihin ja siksi haluan kuvallani osoittaa vanhemmilleni, kuinka tärkeitä ja merkityksellisiä he ovat, Sandy kertoo.

Sydänkuvan teki Sandyn luottotatuointiliike Legacy Tattoo.

– Luottotatuoijan löytäminen on kuin lottovoitto. Olen ottanut Legacy Tattoossa lähes kaikki kuvani. Paikka tekee perinteisiä old school -kuvia ja edustaa tyyliä, josta pidän.

Muun muassa merimiesaiheet ovat Legacyssa vahvasti esillä. Paikan tyyli on selkeä ja tunnistettava. Tatuoinneissakin on havaittavissa trendejä.

– Ihmiset ovat nykyään rohkeampia tatuointiensa kanssa. Aiemmin otettiin enemmän mustavalkokuvia, kun nyt väritatuoinnit ovat huudossa, Sandy pohtii.

Sandyn oikeaa käsivartta kaunistaa muhkea ruusu.

– Hankin ruusutatuoinnin vuonna 2008, kun muutin Helsinkiin. Jätin paljon taakseni, joten kaunis kuva edustaa uutta alkua. Ruusu on lempitatuointini, sillä se on yksinkertainen ja kaunis. Sen ympärille on jossain vaiheessa tulossa lisää kuvia, Sandy kertoo.

Sandyn oikeasta ranteesta löytyy burleskitaiteilijan slogan, jota hän käyttää muun muassa julisteissa ja käyntikortissa.

– Hankin tekstitatuoinnin kaksi vuotta sitten. Tekstin sisällöstä tulee minulle iloinen olo – se on hyvän mielen tatuointi. Se liittyy burleskiin, joka on hulluttelua ja hauskuutta. En ota itseäni enää niin vakavasti; on tärkeää muistaa huumori ja pitää hauskaa.

Vasemmassa olkavarressaan Sandyllä on peittona värikäs tatuointihiha.

– Kuvan nimi on Viidakon villikissa. Mallina on ollut 1950-luvun tanssityttökuva. Tatuointi liittyy vahvasti burleskiuraani. Otin tämän vuonna 2011, koska silloin varmistui, että tulen jatkamaan burleskin parissa. Tatuointi kuvaa hyvin Sandy Jungle -rooliani. Burleski on suuri osa elämääni, nykyään myös työni, Sandy kertoo.

– Tatuoinnin kissanainen näytti niin yksinäiseltä, että sille piti tehdä tausta. Halusin mukaan burleskimaailman värikkyyttä ja sirkushenkisyyttä. Kuvaan oli myös saatava pantterikuviota, sillä se on lempikuosini, Sandy sanoo.

– Viidakon villikissan elämään liittyvä teema tulee jatkumaan vartalossani – ehkä se on eläkkeellä vihdoin valmis, Sandy nauraa.

Selän näyttävä tatuointi koostuu kahdesta osasta. Koristeellisessa tekstissä lukee ”Sick Girl”.

– Teksti tulee Social Distortionin biisistä Sick Boy. Kuvan takana on ajatus, ettei elämässä tarvitse mennä sääntöjen mukaan. Se muistuttaa minua siitä, ettei minun tarvitse olla normien mukainen nainen, ei sopeutua yhteiskunnan asettamaan muottiin, vaan saan olla vapaa.

– Pidän naisellisista asioista ja siksi tatuoinnissakin on tarkoituksella pinkkiä. Se on vähän kuin pelipaidan teksti. En halunnut siitä liian selkeää, vaan pyrin siihen, että ihmiset jäävät katsomaan sitä. Kuva ei ole kaunis, mutta idea on siinä tärkein. Tatuoinnin teki Halo Tattoo Studio, Sandy kertoo.

Selässä oleva Neitsyt Maria on Sandylle hänen tatuoinneistaan merkityksellisin.

– Kuva edustaa hyvyyttä, neitseellisyyttä ja puhtautta ja muistuttaa olemaan hyvä ihminen. En ole uskonnollinen, mutta rakastan uskonnollista kuvastoa. Olen todella tyytyväinen tähän tatuointiin, siitä tuli paljon ihanampi kuin oletin. Sen ympärille tulee myöhemmin viidakko, jossa on lintuja, perhosia ja ylipäänsä kaikkea trooppista ja eksoottista, Sandy suunnittelee.

Sandyn kuvat luodaan niin, että hän kertoo tatuoijalle ideoitaan ja vie mallikuvia. Niiden pohjalta tatuoija tekee ehdotuksia. Luottotatuoija on hyvä keksimään ideoista konkreettisia kuvia.

 – Nälkä kasvaa syödessä, eikä loppua tatuointien ottamiselle näy. Ajattelin aluksi hankkia vain työpaikkaystävällisiä tatuointeja, mutta nyt ajattelen eri tavalla. Jos työpaikka ei hyväksy tatuointejani, se ei ole oikea paikka minulle.

Tätä lisää!

Ida, 23, on koristanut ihoaan söpön värikkäillä kuvilla parin vuoden ajan. Hänen vasemmasta kädestään löytyy jo kolme merkityksellistä kuvaa.

– Ensimmäinen tatuointini oli pieni pupu, jolla on puhekupla ja sen sisällä sydän. Puputatuointi sijaitsee kämmenselässäni, peukalon juurella. Halusin tämän tatuoinnin näkyvälle paikalle, jotta se voi toivottaa rakkautta kaikille niille, jotka näkevät sen.

Ida otti tatuoinnin keväällä 2010. Hän suunnitteli ja piirsi kuvan itse.

– Hahmo toistuu Planet Ida -tuotteissani. Tämä tatuointi on usein herättänyt ihmisissä epäilyksiä siitä, onko se oikea tatuointi. Se on tehty niin, että se näyttäisi kynällä tehdyltä – siinä ei ole varjostuksia tai muita hienouksia, koska halusin sen olevan simppeli, Ida kertoo.

Ensimmäinen tatuoinnin jälkeen Idan valtasi tatuointikuume, jonka loppua ei näy.

– Toinen tatuointini on sateenkaari, jonka pilvet hymyilevät veikeästi. Tämän tatuoinnin otin melko nopeasti ekan tatuointini jälkeen, kesällä 2010. Oli pakko saada lisää ja pian!

Idan tavoitteena on saada joskus vasen käsi täyteen tatuointeja niin, että siitä muodostuu ihanan värikäs täyshiha. Hän pitää sateenkaarista, varsinkin siksi, että niissä on monta väriä söpössä paketissa.

– Sateenkaaritatuointi merkitsee hihani alkua, pupu on sen loppu. Väliin voi sitten taiteilla kaikkea aikanaan!

Idan kolmas tatuointini on sateenkaaren alla oleva lammas.

– Rakastan lampaita, ne ovat mielestäni älyttömän söpöjä. Otin tatuoinnin joulukuussa 2010. Tämä kyseinen lammas on hahmo My Melody -nimisestä animesta. En tosin ole katsonut kyseistä animea, mutta omistan monia esineitä, joissa tämä lammas esiintyy ystävänsä pupun kanssa. Halusin, että lammas puhaltelee saippuakuplia, koska se on söpöä.

Ida pohtii ottavansa joskus My Melody -animen pupunkin kuvan ihoonsa. Suunnitelmissa on myös jatkaa hihan alkua siten, että perhoskoira hyppisi lampaan vierellä saippuakuplia metsästäen.

– Kolme ensimmäistä tatuointiani teki tatuoija, jolla ei ollut omaa studiota, joten tatuointeja tehtiin välillä työhuoneellani ja välillä kotonani, Ida kertoo.

– My Little Pony -aiheisen tatuointini eli neljännen kuvani, otin Thaimaassa Bangkokissa. Olin nähnyt unta, että otan pohkeseeni ponitatuoinnin, joten pitihän se sitten ottaa. Kuva ei ole suoraan mikään hahmo My Little Ponysta, vaan yhdistelin kuvia toisiinsa, jotta sain aivan omanlaiseni ponin.

Ida halusi My Little Ponyn siksi, että leikki lapsena usein ystävänsä kanssa hiekkalaatikoilla ja lumikasoissa kyseisillä poneilla.

– Olimme päättäneet matkaseurueeni kanssa ottaa tatuoinnit Bangkokissa ennen kotiinlähtöä. Löysimme edullisen tatuointistudion paikallisilta yömarkkinoilta. Studio ei ehkä ulkonäöltään ollut niin hygieeninen kuin tatuointipaikat Suomessa, mutta tatuoija oli erittäin taitava. Kielimuuri vaikutti joihinkin väreihin, mutta se ei haitannut, Ida muistelee.

Tatuoinnit merkitsevät Idalle itsensä ja taiteensa toteuttamista omalla ihollaan. Niiden kautta hän pystyy kertomaan ihmisille itsestään. Idan mielestä tatuoinnit kaunistavat häntä ja tekevät hänestä värikkäämmän. Persoonallinen neito rakastaa värejä ja nauttii iloisten tatuointien katselemisesta ja riemun jakamisesta muille niiden avulla. Viimeksi Ida sai kehuja lääkäriltään maatuskatatuoinnistaan.

– Viidennen tatuointini otin keväällä 2012 Tampereen keskustorilla Vegfest-tapahtumassa. Olin tapahtumassa myymässä omia tuotteitani ja viereisessä kojussa tehtiin vegaanisilla väreillä tatuointeja. Tatuointikoneen surina houkutteli koko päivän ja mietin, että minun on pakko saada uusi tatuointi.

– Pohdiskelin seuraavan yön, minkälaisen kuvan haluaisin. Toinen vaihtoehto oli maatuska ja toinen maapallo sydämellä. Päädyin lopulta maatuskaan. Tatuoija innostui ideastani kovasti ja niin pääsin tatuoitavaksi keskellä Keskustoria. Tatuointini sai nimekseen Monika, koska se on kuin Täti Monika torilla. Tatuoijan pysyvä studio Moonchild’s Art Tattoo sijaitsee Helsingin Kalliossa, Ida valottaa.

Koko selän tatuoiminen on rankka prosessi

Aino, 30, otti lähes koko selän peittävän tatuointinsa neljä vuotta sitten. Kuvan tekemiseen meni vuosi ja se vaati kuusi käyntikertaa lahtelaisen tatuoijan Juhon luona Otherside Tattoossa.

– Olin unelmoinut tästä tatuoinnista viisi vuotta. Parisuhteen päättyminen synnytti tarpeen viimein tehdä unelmasta totta, Aino kertoo.

Aihe oli pikkuhiljaa rakentunut Ainon mielessä. Kuvan lähtökohta oli lintu ja mukaan oli saatava Ainon erityisen kauniina pitämä haukka. Tatuoijan piirtämä kuva oli kaukana alkuperäisestä mielikuvasta, mutta Aino luotti tekijän ammattitaitoon ja näkemykseen.

– Toiveensa on pystyttävä ilmaisemaan selkeästi, mutta vain tatuoija tietää, mikä toimii iholla ja miten kropan liikkeet ja muodot – esimerkiksi selän kaari – vaikuttavat kuvaan. Luotin tekijään, sillä olin nähnyt hänen aiempia töitään ja pidin hänen tyylistään.

– Iän myötä silmä kehittyy ja oppii erottamaan hyvän tatuoijan huonosta. 18 vuotta täytettyäni hankin ensimmäisen tatuointini niin, että marssin Kalliossa ensimmäiseen vastaan tulleeseen tatuointiputiikkiin. En osannut ajatella, että laadussa voi olla eroja, Aino naurahtaa.

Tatuoinnin toteuttaminen oli henkisesti raskas prosessi, sillä se rakentui vähitellen, ensin pelkät ääriviivat sisältäväksi kuvaksi ja lopulta valmiiksi, väritetyksi kokonaisuudeksi. Lopputulos oli Ainon mieleen, mutta hän saa usein kuulla epäileviä kommentteja ulkopuolisilta.

– Ihmiset kysyvät, mitä teen sen kanssa, kun olen vanha, tai mitä teen, jos haluan sen pois. En ole huolissani sellaisesta – ei näin isoa tatuointia oteta epäilevin ajatuksin. Tatuoinnin ainoa haittapuoli on se, että sitä on sijaintinsa takia vaikea nähdä itse, Aino vakuuttaa.

Muotokuvia ja elämänohjeita

Sannan, 35, tatuointien takaa löytyy paljon symboliikkaa ja merkityksiä.

 

– Dekolteetatuoinnissani on teksti Ser un Mateix, mikä on katalaanin kieltä ja tarkoittaa ”ole oma itsesi”. Nuorena yritin sopia tiettyyn muottiin, mutta enää en sitä tee, vaan olen ylpeydellä oma itseni. Tatuointi on kuin muistilappu tästä.

– Tatuointini on myös aitouden ylistys. Kuvassa on ensisijaisen tärkeää sen sanoma, mutta halusin siitä kuitenkin myös visuaalisesti kauniin: naisellisen ja korumaisen.  Kuva tehtiin pari vuotta sitten luottotatuoijallani Duck’s Tattoo & Piercingissä, Sanna kertoo.

Sannan kyynärvarsia koristaa myös teksti, mutta tällä kertaa kieli on tiibet.

– Toisessa kädessä lukee ”pelasta” ja toisessa ”hyvä karma”. Ne kuvaavat elämänarvojani ja toimivat myös ohjeena. Johtoajatuksena on, että muita auttamalla autat myös itseäsi.

– Sana ”pelasta” piti saada samaan käteen kuin tatuointi koirastani, sillä olen tavallaan pelastanut koirani, mutta koirani on myös pelastanut minut. Kieleksi valikoitui tiibet siksi, että ihailemassani tiibetin kulttuurissa kunnioitetaan kaikkea elämää, Sanna kertoo.

Sannan vasemmassa olkapäässä komeilee kuva Sannan rakkaasta koirasta.

– Kuvassa on ensimmäinen oma koirani Väiski. Väiski on ollut minulla nyt neljä vuotta, tatuoinnin hankin noin kolme vuotta sitten. Väiski on pelastettu ja pelastaja. Olen hyvin tyytyväinen tatuointiin – siitä tuli juuri sellainen kuin olin ajatellut, Sanna muistelee.

Muotokuvaukseen erikoistunut tatuoija teki myös käsivarresta löytyvän kuvan isästä.

– Tämä on uusin tatuointini. Isä on minulle todella tärkeä ihminen ja olin miettinyt kuvan ottamista jo vuosia. Aluksi ajattelin tatuoinniksi isän kädenjälkeä, mutta päädyin kasvokuvaan. Tämä on onnistunein muotokuva isästä, jopa niin realistinen ja täydellinen, että ihmiset tunnistavat hänet helposti. Isäni ei pidä tatuoinneista, mutta oli kuitenkin otettu kuvastani ja murahti hyväksyvästi sen nähdessään, Sanna kertoo.

Symboleja afrikkalaisittain

Sannan oikeasta käsivarresta löytyy afrikkalaisia symboleja. Ylin edustaa varjelusta ja suojelusta. Toinen esittää krokotiiliä ja kertoo sopeutumisesta, sillä eläin elää sekä maalla että meressä. Kolmannesta löytyy kuu ja pohjantähti, jotka edustavat miehen ja naisen välistä rakkautta.  Neljännessä kuvassa on sotasarvet. Ne merkitsevät sitä, että voimakkaan pitää olla myös nöyrä.

– Halusin ikuistaa arvomaailmani symbolein. Löysin kuviot internetistä, Sanna kertoo.

Sannan selkää koristaa monta erityylistä tatuointia.

– Otin 16-vuotiaana ensimmäisen tatuointini. Vanhempani antoivat luvan ja vaihtoehdot: joko ompelukone tai tatuointi. Niinpä selkääni ilmestyi pieni lohikäärme, jonka olen sittemmin peittänyt korpin kuvalla. Korppi ei ole kuoleman lintu, vaan mytologinen eläin, joka liikkuu maailmojan välissä, yhteys ylös.

– Kirsikkapuukuva edustaa naisellisuutta, herkkyyttä ja Aasian kulttuuria, joka kiehtoo minua. Nykyisen lohikäärmetatuointini yläpuolella olevassa tekstissä lukee thaiksi ”lohikäärmeen voimat”. Olen kiinalaiselta horoskoopiltani lohikäärme ja se on voimahahmoni.

Seuraavaksi Sanna suunnittelee ottavansa reiki-harrastuksensa inspiroimana pienet kämmenien ääriviivat niskaan. Ne kuvastaisivat kosketuksen voimaa ja tärkeyttä.

Katso myös:
Sandy Jungle 
Legacy Tattoo 
Halo Tattoo Studio
Planet Ida 
Moonchild’s Art Tattoo
Otherside Tattoo 
Duck’s Tattoo & Piercing 

Teksti ja kuvat: Päivyt Toivonen

X