Blogit 8.5.2016

Lohi-mascarponepasta

Mitä hyvää ruokaa voisi tehdä jälleen yhden arkimaanantain kunniaksi, kysymys jonka kanssa ainakin itse painin joka ikinen viikko. Arjen ruokailun toteuttaminen on muutenkin haaste jonka onnistumisesta riippuu usein koko viikon onnistuminen. Hyvä ruoka ja parempi mieli, stressioravan osaa jaksaa paljon paremmin vatsa täynnä.

Loh-mascarponepasta

Kuten alkupuheesta voi päätelläkin, ei tämän viikon aloittava lohipasta ole sieltä keveimmästä päästä. Kermaa ja mascarponea, karva kiiltää ja lohi maistuu hyvälle. Kyse onkin kohtuullisen perinteisestä lohipastasta, tällä kertaa siihen tuo oman säväyksensä lohen kypsennys, tai paremmin lohen kypsennys nyytteinä. Basilikalla ja valkosipulilla täytetyt lohirullat kypsennetään kastikkeessa- tällä tavoin kala säilyttää mehevyytensä ja maustaa myös kastikkeen.

Lohi-mascarponepasta

  • 500 g lohta ruodottomana fileenä
  • 1/2 punttia basilikaa
  • 3 valkosipulinkynttä
  • 1 rkl valkoviinietikkaa
  • 1/2 dl oliiviöljyä
  • 1/2 tl  valkopippurijauhetta
  • 1/2 tl suolaa.

Purista valkosipuli ja sekoita se öljyyn, valkoviinietikkaan, suolaan ja pippuriin. Leikkaa lohifileestä poikittaisuunnassa viistosti noin neljä senttiä leveitä, muutaman millin paksuisia, ohuita siivuja. Jos ajatus tuntuu oudolta, on kyse vähän samasta kuin graavikalan fileroinnista. Levitä valkosipulitahna siivujen päälle ja lisää jokaiselle siivulle 2-3 basilikan lehteä. Pyöritä siivut rullalle ja anna niiden maustua puolisxen tuntia.

  • 1 sipuli silputtuna
  • 250 g mascarpone-tuorejuustoa (myös muu maustamaton tuorejuusto käy)
  • 2 dl kermaa
  • 1/2 punttia basilikaa
  • tilkka oliiviöljyä paistamiseen
  • 250 g pinaattipastaa.

Kuullota sipuli oliiviöljyssä. Lisää mascarpone ja kerma. Sekoita kastike tasaiseksi. Lisää lopuksi lohirullat varovasti kastikkeen sekaan. Anna hautua pastan kypsennyksen ajan. Lisää kastikeeseen lopuksi silputtu basilika.

Keitä pasta kypsäksi ohjeen mukaan. Nosta lohinyytit varovasti pois kastikkeesta. Sekoita valutettu pasta kastikkeeseen. Nosta lohinyytit taas varovasti takaisin, nyt pastan päälle. Nauti välittömästi.