Blogit 19.8.2016

Mustikka-valkosuklaakakku

Mustikka-valkosuklaakakku on nimensä mukaisesti mustikkaisen raikas, mutta suklaisen makea täytekakuksi naamioitu juustokakku Täytteenä käytettävään mustikkamousseen ei lisätä lainkaan sokeria- vastakohta toimii erinomaisesti valkosuklaamoussen ja valkosuklaakuorrutteen kanssa. Mikäli haluat vähentää kakun makeutta, voit jättää kakun sivut kuorruttamatta- silloin kakku muuttuu arkisemman näköiseksi, mutta sen raikkaus kuitenkin korostuu.

Mustikka-valkosuklaakakku

Saan muuten aina toisinaan lukijapalautetta kakkuresepteistäni. Ja kyllä, leivon itse blogissani esittelemäni kakut ja makeat leivonnaiset – asia jota en edes ole ajatellut ennen kuin lukijat alkoivat asiaa ihmettelemään. Leivon jopa useammin mitä blogista voisi päätellä – leivonnaiset ovat kuitenkin usein toteutettu ulkonäön osalta miehisellä otteella (lue: eivät kestä valokuvausta).

Mustikka-valkosuklaakakku

Ohje on mitoitettu 24 sentin irtopohjavuoassa tehtäväksi.

Vaikka kakku onkin periaatteessa juustokakku- on kakun pohjana tavallinen kääretorttu/levykakkupohja. Pohjaa käytetään kirjaimellisesti kakun pohjana ja sen päällä- toisin sanoen perinteistä ”välipohjaa” kakussa ei ole lainkaan.

Kakku on hieman perinteistä täytekakkua työläämpi tehdä, mutta lopputulos kuitenkin palkitsee vaivan.

Levykakkupohja

  • 4 kananmunaa
  • 1 ½ dl sokeria
  • 2 dl perunajauhoja
  • 1 ½ tl leivinjauhetta.

Vaahdota kananmunat ja sokeri kestäväksi vaahdoksi. Sekoita perunajauho ja leivinjauho. Nostele seos vaahdon sekaan ja sekoita varovasti. Jaa taikina kahtia. Levitä taikina (puolet siitä) leivinpaperille ja paista matalareunaisella pellilliä 6-8 minuuttia uunista riippuen. Ripottele kypsälle kakkupohjalle sokeria, aseta päälle toinen leivinpaperi ja uunipelti- kiepauta tämän jälkeen kakkupohja ympäri. Irroita paistossa käytetty leivinpaperin kakkupohjasta kun se on vielä lämmin- muutoin leivinpaperia on vaikea saada irti rikkomatta kakkupohjaa.

Toista paisto-sokerointi ja leivinpaperin irroitus myös toiselle pohjalle. Leikkaa irtovuoan reunojen avulla pohjasta kaksi irtopohjavuoan kokoista pohjaa.

Mustikkamousse

  • 250 g tuoreita tai pakastettuja mustikoita
  • 2 dl kuohukermaa
  • 1 dl ranskankermaa
  • 100 g maustamatonta tuorejuustoa
  • 6 liivatelehteä
  • 1 rkl maitoa.

Soseuta 200 g mustikoita (säästä loput koristeeksi). Sekoita mustikkasoseeseen ranskakerma ja tuorejuusto. Vatkaa kuohukerma kovahkoksi vaahdoksi ja sekoita se varovasti mustikkaseoksen joukkoon. Laita liivatekehdet likoamaan kylmään veteen 8 minuutiksi. Kuumenna maito mikroaaltouunissa. Purista liivatelehdistä vesi pois ja sekoita se kuumaan maitoon. Ota mustikkamoussesta 2 dl erilleen ja sekoita liivate-maitoseos sen sekaan. Sekoita seos nyt erittäin huolellisesti lopun mustikkatäytteen sekaan.

Valkosuklaamousse

  • 200 g valkosuklaata
  • 2 dl kuohukermaa
  • 1 dl ranskankermaa
  • 100 g maustamatonta tuorejuustoa
  • 4 liivatelehteä
  • 1 rkl maitoa.

Sulata varovasti valkosuklaa. Sekoita sulatettuun valkosuklaaseen ranskakerma ja tuorejuusto. Vatkaa kuohukerma kovahkoksi vaahdoksi ja sekoita se varovasti valkosuklaaseoksen joukkoon. Laita liivatekehdet likoamaan kylmään veteen 8 minuutiksi. Kuumenna maito mikroaaltouunissa. Purista liivatelehdistä vesi pois ja sekoita se kuumaan maitoon. Ota moussesta 2 dl erilleen ja sekoita liivate-maitoseos sen sekaan. Sekoita seos nyt erittäin huolellisesti lopun valkosuklaatäytteen sekaan.

Valkosuklaakuorrute

Kreemi kannattaa tehdä vasta kakun kasauksen seuraavana päivänä.

  • 200 g valkosuklaata
  • 1 dl kuohukermaa.

Sulata suklaa kuohukerman kanssa. Anna sen hieman jäähtyä.

Tomusokerikreemi

  • 4 dl tomusokeria
  • 125 g pehmennyttä voita.

Pehmennä voita sähkövatkaimella varovasti vatkaten. Lisää sokeri erissä, ja vatkaa kreemi kovahkoksi vaahdoksi.

Kakun kokoaminen

  • Päällystä irtokakkuvuoan pohja leivinpaperilla ja laita sen päälle toinen kakkupohjista.
  • Levitä pohjan reunoille puolet valkosuklaatäytteestä niin, että sen keskelle jää noin puolen pohjan kokoinen aukko.
  • Levitä ”aukkoon” puolet mustikkatäytteestä.
  • Toista äskeinen, mutta aloita nyt keskeltä valkosuklaatäytteellä – mustikkatäyte tulee siis nyt laidoille.
  • Tasoita täyte, mutta yritä pitää täytteen reunat siisteina niin, että siinä näkyy ainoastaan kaksi erillistä kerrosta.
  • Laita täytteen päälle toinen kakkupohjista, ja laita sen päälle kakkupohjan kokoinen lautanen. Anna kakun jähmettyä yön jääkaapissa.
  • Levitä kakun päälle lämmin valkosuklaakuorrute ja mikäli haluat, sen reunoille tomusokerikreemi.
  • Koristele lopuksi kakun päällinen 50 g mustikoita.