15 valkosipulikynnen lammaspata minttu-tsatsikilla

Kuten nimestä voi päätelläkin, on tämä lammaspata todellinen valkosipulinystävien must-to-do. Valkosipuli on siinä kuitenkin lempeimmillään, kynnet kun käytetään kokonaisina. Hautuessaan valkosipulinkynnet hajoavat ja maustavat lihan kauttaaltaan yhdessä mintun kanssa.

15 kynnen lammaspata

Valkosipulille ja lampaalle vastaparina toimii tsatsiki, sekin pitää sisällään minttua, mutta maultaan eri muodossa. Vaikka tuore minttu on maultaan kohtullisen voimakas, pehmentää jogurtti sen voimakkaimman terän.

15 valkosipulikynnen lammaspata minttu-tsatsikilla

  • 800 g lampaan tai karitsan potkaa tai lapaa
  • 15 valkosipulin kynttä
  • 1 dl punaviiniä
  • 2 rkl oliiviöljyä
  • 1/2 ruukkua lehtipersiljaa
  • 1/2 ruukkua minttua
  • 1/2 tl mustapippuria rouheena
  • 1/2 tl suolaa.

Paloittele lammas suupalan kokoisiksi paloiksi. Kuori valkosipulinkynnet. Silppua minttu ja persilja. Sekoita kaikki ainekset keskenään. Anna maustua yön yli jääkaapissa. Kypsennä seuraavan päivänä kannella peitetyssä uunivuoassa 175C/2h. Sekoita noin puolen tunnin välein. Lisää nestettä mikäli lamman uhkaa kuivua.

Tarjoa lammaspata minttutsatsikin ja keitettyjen perunoiden tai ohrasuurimoiden kanssa.

Minttutsatsiki

  • 3 dl turkkilaista jogurttia
  • 1/2 ruukkua minttua silputtuna
  • 2 rkl sitruunamehua
  • 1/2 ruukkua lehtipersiljaa silputtuna
  • 1/2 tl suolaa
  • 1/2 tl mustapippuria rouheena.

Sekoita kaikki ainekset keskenään. Anna maustua yön yli jääkaapissa.

Avainsanat

Kommentit

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Alibi
Anna
Deko
Dome
Erä
Hymy
Kaksplus
Kippari
Kotilääkäri
Kotiliesi
Koululainen
Ruoka.fi
Parnasso
Seura
Suomen Kuvalehti
TM Rakennusmaailma
Tekniikan Maailma
Vauhdin Maailma
Golfpiste
Vene
Nettiauto
Ampparit
Plaza
Muropaketti