Blogit 1.1.2014

Broileria ja papupataa

Papuja ja broileria, yksinkertaista ja helppoa viikonloppuruokaa – joka lisäksi vain paranee lämmittämisellä.

Papupata on ruoka johon en itse kyllästy koskaan. Alun perin kehittelin papupatani kun kotimainen hernekeittomme tuntui tulevan korvista ulos. Tuollaisia ruokia kuitenkin tekee joskus aina mieli. Pitkä haudutusaika, hyvä säilyvyys ja mahdollisuus pakastaa ylijäänyt ruoka paikkaamaan arjen kiireistä ruokahuoltoa.

Mikä parasta, mahdollisuudet varioida ruuan sisältöä ovat loputtomat, mikäli tarve on hifistellä yrteillä ja mausteilla- tai jos kaapista löytyy sekaan vain sipulia ja porkkanaa – kumpikin onnistuu, ja silti ruoka on hyvää. Suosittelen kuitenkin lisäämään pataan hieman jotain rasvaista lihaa tai makkaraa, papujen maku kun suorastaan huutaa rasvaa makunsa täydennykseksi.

Papupata

  • n. 3 dl papusekoitusta.

Liota papuja yön yli väljässä vedessä.

  •  1 litra lihalientä

Keitä pavut kypsiksi, n. 45-60 minuutin ajan lihaliemessä. Pavut saavat tässä vaiheessa jäädä vielä vähän napakoiksi. Anna papujen jäähtyä liemessään.

  • 100 g pekonia tai chorizoa pienenä silppuna
  • 1 iso sipuli silppuna
  • chiliä maun mukaan
  • muutama valkosipulin kynsi murskattuna
  • 3 varsisellerin vartta paloina
  • (kourallinen yrttejä)
  • 1-2 tl suolaa
  • mustapippuria
  • 1 tl jauhettua korianteria
  • oliiviöljyä
  • 1 tlk luomutomaatteja.

Ruskista pekoni tai chorizo ja sipulisilppu oliiviöjyssä. Lisää sellerin palat ja valkosipuli. Ruskista hetki ja lisää loput ainekset. Sekoita pataan vielä pavut ilman lientään. Hauduta kannen alla parin tunnin ajan. Sekoita välillä ja lisää nestettä tarpeen mukaan. Alussa pata saa olla löysähköä, loppua kohden sen pitäisi muuttua kuitenkin hieman puuromaiseksi.

Jos haluat pataan enemmän lihaisuutta, voit lisätä sekaan esim. pari ruskistettua broilerin koipea.

Padan lisukkeeksi sopii hyvin esim. sipulihilloke. Sen resepti löytyy vaikkapa täältä.