Paahtaja

Habanero-ceviche

30.3.2016 Teksti: Teijo Salonpää

Nyt kun Pääsiäisen syöpöttelyt ovat onnellisesti (ja vatsa täynnä) takana, on aika hieman keveyttää ruokavaliota ja alkaa tavoittelemaan kesän tavoitelinjoja. Itse lohduttaudun kylläkin jo ajatuksella pyykkilaudan vanhanaikaisuudesta, pesupallo on nykyaikaa – toivon saman liittyvän myös miehen vatsaan.

Habanero-ceviche

No jos totta puhutaan, on ceviche oikeasti kevyehkö herkku. Lisäämällä mukaan reilulla kädellä chiliä, mieluiten habaneroa, pysyy myös aineenvaihdunta ja c-vitamiinipitoisuus kohdillaan. Jos heikompia hirvittää reseptissä oleva chilin määrä, voi sitä muokata- lisätä tai vähentää helposti omaan makuun sopivaksi. Suosittelen kuitenkin käyttämään nimenomaan habaneroa, sen hedelmäinen aromi sopii hienosti rasvaisen lohen kumppaniksi.

Habanero-ceviche

  • 400 g ruodottamaksi fileroitua lohta
  • kourallinen tuoretta korianteria
  • 2 valkosipulin kynttä
  • 1 limen mehu puristettuna
  • 1 rkl oliiviöljyä
  • 1 rkl punaista habaneroa
  • 1 rkl keltaista habaneroa
  • 1 tl suolaa.

Kuutioi lohi noin sentin kokoisiksi paloiksi. Silppua korianteri, valkosipuli ja habanero. Sekoita kaikki ainekset keskenään. Anna cevichen maustua 1-2 tuntia jääkaapissa.