Blogit 9.6.2015

Kana-caesarsalaatti

Caesarsalaatti on klassikko joka on säilyttänyt pintansa yhtenä suosituimmista hotellien ravintoloissa tarjottavista annoksista. Tätä yksinkertaista, mutta herkullista salaattia suosin itsekin työmatkoillani- ja se onkin syy siihen miksi olen koukuttunut siihen jo niin paljon, että teen sitä satunnaisesti myös kotona.

Caesarsalaatin tarina on muuten pitempi mitä uskoisi, tai paremminkin sen tarina on jäljitettävissä paremmin mitä uskoisi. Salaatti väitetään keksityn vuonna 1924 Meksikon Tijuanassa Alex Cardinin toimesta joka työskenteli veljensä Caesarin ravintolassa. Sitä, että kuinka totuuden mukaisena tarinaa voidaan pitää, voidaankin olla montaa mieltä. Faktaa on kuitenkin se, että caesarsalaatin kastikkeeseen olennaisesti kuuluvaa worcester-kastiketta alettiin valmistamaan teollisesti vasta 1897…caesarsalaatti ei voi siten olla ainakaan vanhempi kuin se. 

Oma caesarsalaattini on esikuvalleen lähes uskollinen. Ainoa parannus mitä omassa salaatissani normaalisti teen, on krutonkien valmistus. Pyörittelen murretut leipäpalat valkosipuliöljyssä ja paahdan ne rapeiksi uunissa.

Kana-caesarsalaatti

  • 2 ruukkua romainesalaattia
  • 2 kypsää broilerin koipea paloiteltuna
  • 1 dl parmesanilastuja.

Krutonkien valmistus:

  • 2-3 paksua siivua vaaleaa maalaisleipää
  • 1/2 oliiviöljyä
  • 2 valkosipulin kynttä.

Purista valkosipuli öljyn joukkoon. Anna maustua yön yli jääkaapissa. Revi leipä suupalan kokoisiksi paloiksi. Pyörittele leipä öljyssä. Kypsennä uunissa 225C viitisen minuuttia- eli kunnes leipä on rapeaa.

Kastike:

  • 2 tl dijon-sinappia
  • 1/2 dl oliiviöljyä
  • 2 tl worcesterinkastiketta
  • 4 anjovisfilettä
  • 1 rkl sitruunamehua ta valkoviinietikkaa
  • 1/2 tl mustapippuria.
  • 1/2 tl suolaa.

Sekoita kaikki kastikkeen ainekset sauvasekoittimella tasaiseksi. Sekoita kastike broilerin, paahdetun leivän ja paresaanin sekaan.