Blogit 29.5.2014

Kotitekoinen limoncello

Limoncello, eli sitruunalikööri on perinteikäs Italialainen juoma jota valmistetaan etenkin Napolinlahden alueella. Makunsa puolesta se sopii hienosti tarjottavaksi kesän aterioiden raikkaana päättäjänä- tai vaikka nautittavaksi terassilla lämpimänä kesäiltana.

Limoncellon valmistus kotioloissa on helppoa. Tarvitset vain sitruunan kuorta, sokeria, vettä, kirkasta alkoholia ja aikaa. Viimeisimmän merkitystä ei voi liikaa korostaa…valmistus kun kestää viikkoja. Itse tehdyn limoncellon mielihalu onkin syytä ennakoida, tai tehdä sitä varmuuden vuoksi varastoon jo hyvissä ajoin keväällä. 

Limoncellon valmistus aloitetaan kuorimalla sitruunat. Riippuen lähteistä, suositellaan se tehtäväksi joko terävällä- tai tylsällä perunankuorimaveitsellä. Molemmat vaihtoehdot on yleensä perusteltu sillä ettei sitruunan valkoista kuoren osaa saisi päästä keltaisen joukkoon. Itse olen ratkaissut ongelman yksinkertaisesti siten, että raastan sitruunan kuoret tiheähköllä raastimella (esim. samalla millä raastan parmesaanin). Raastinrauta täytyy tällöin kaapia puhtaaksi jokaisen sitruunan välissä, mutta lopputulos palkitsee vaivan.

Alkoholin valinnassa pätee kaksi sääntöä. Mitä vahvempi alkoholi, sitä paremmin sitruunan maku tarttuu siihen uuttamisen aikana. Samalla tarttuvat kuitenkin myös sitruunan valkoisessa kuoren osassa olevat karvaudetkin. Tämän voi tietysti estää käyttämällä miedompaan, esim. n. 32% alkoholia- sitä ei kuitenkaan enää voi pakastaa. Lopullisen liköörin alkoholipitoisuus kun laskee noin puoleen sokeriliemen lisäämisen jälkeen. Tämän seurauksena päästään takaisin sitruunoiden kuorintaan, se kannattaa tehdä huolellisesti, lopputuloksen maku kun riippuu oikeastaan pelkästään siitä.

Käytä limoncellon valmistukseen pelkästään luomusitruunoita. Niitä ei tarvitse pestä, eivätkä sitruunan vesiliukoiset aromit turhaan laimene pesun seuraksena.

Limoncello

  • 5 dl kirkasta alkoholia. (yli > 40% vahvuista. Mitä vahvempaa, sen parempaa)
  • 5 luomusitruunan raastetut kuoret
  • 4 dl vettä
  • 3 dl sokeria.

Raasta sitruunoiden kuori. Vältä valkoisen kuoren osan joutumista mukaan. Laita kuoret kannelliseen lasipurkkiin ja kaada kirkas alkoholi päälle. Anna tekeytyä jääkaapissa 2-3 viikkoa.

Tekeytymisen jälkeen siivilöi alkoholi. Kiehauta vesi ja liuota sokeri siihen. Anna liemen jäähtyä. Yhdistä suodatettu alkoholi ja sokeriliemi litran lasipulloon. Anna limoncellon tekeytyä vähintään viikon ajan jääkaapissa. Säilytä pulloa jääkaapissa, ja tarjoa se aina jääkylmänä.