Blogit 5.8.2014

Kung Pao soijasuikaleista

Kung Pao on klassinen kiinalaisissa ravintoloissa tarjottava wokkiruoka. Tämän herkullisen wokkiruoan tekeminen kotioloissakin on helppoa. Voit korvata soijasuikaleet vaikka broilerilla.

Kung Paosta liikkuu maailmalla käytännössä kahteen eri versioon pohjautuvia reseptejä, toinen niistä on oikea- ja toinen puolestaan väärä. Alkuperäisessä Kiinalaisessa reseptissä käytetään perusmaun antajana szechuanin pippuria ja Shaoxingin viiniä, eli perinteistä kiinalaista riisiviiniä, huangjiuta. Amerikankiinalaisessa keittiössä szechuanin pippuri on jo pitkään korvattu chilillä – pelkästään siitä syystä, että szechuanin pippuri oli pitkään vientikiellossa Yhdysvaltoihin…kun vienti lopulta vapautui, olivat Yhdysvaltalaiset (kuten myös Eurooppalaisetkin) oppineet jo syömään Kung Paonsa lievällä chilin poltteella. Huangjiun korvautumisessa riisiviinietikalla lienee kyseessä sitten ollut pelkästään taloudelliset- ja logistiset syyt…huangjiun saamisessa täällä päin maailmaa kun on pieniä toimitusvaikeuksia. Itsellä kävi muuten mielessä huangjiun korvaaminen sakella. Ajatus kiinalaisesta ruuasta jonka reseptissä käytetään japanilaista viiniä tuntui kuitenkin hieman omituiselta.

Kung Pao

  • 3 dl soijasuikaleita tai 300 g broileria
  • 5 dl kasvislientä.

Keitä soijasuikaleita 10 minuuttia kasvisliemessä. Siivilöi suikaleet, ja anna jäähtyä. Jos käytät broileria, voit hypätä suoraan seuraavaan vaiheeseen.

  • 1 dl paahtamattomia maapähkinöitä
  • 1 punainen chili pitkittäin suikaloituna
  • 1 iso punainen paprika isoina kuutioina
  • 1 varsisellerin varsi tai 10 sentin pala tuorekurkkua isoina kuutioina
  • 3 valkosipulin kynttä puristettuna
  • 2 rkl raastettua inkivääriä
  • 1 dl kevätsipulia silppuna (myös vihreitä osia) – itse käytin varhaispunasipulia
  • 3 rkl soijakastiketta
  • 2 rkl seesamiöljyä
  • 1 rkl riisiviinietikkaa
  • 1 rkl ruokosokeria
  • 2 tl maizenaa
  • 2 dl kana- tai kasvislientä
  • öljyä paistamiseen.

Kuumenna wokkipannu mahdollisimman kuumaksi. Lisää öljyyn chili ja maapähkinät. Ne saavat olla wokissa koko valmistuksen ajan. Pyörittele niitä pari minuuttia, ja wokkaa soijasuikaleet tai suikaloitu broileri nopeasti öljyssä. Ota suikaleet pannulta ja peitä ne foliolla. Kuumenna pannu uudestaan ja wokkaa paprika ja selleri/kurkkukuutiot nopeasti akhdessa erässä. kasviksiin täytyy jäädä hieman purutuntumaa. Lisää panulle wokatut kasvikset ja soija/broilerisuikaleet. Pienennä lämpöä.

Lisää pannulle valkosipuli, inkivääri ja kevätsipuli. Pyöräytä kunnes valkosipuli alkaa tuoksumaan. Sekoita keskenään soijakastike, seesamiöljy, riisiviinietikka, ruokosokeri, maizena ja kana/kasvisliemi. Kaada neste wokkiin, sekoita ja anna kiehahtaa nopeasti. Siirrä wokki pois liedeltä.

Tarjoa Kung Pao keitetyn riisin kera.