Blogit 5.11.2014

Ohrakaalilaatikko ja puolukkasurvos

Perinteinen kaalilaatikko on arkisten perinneruokien herkullisia klassikoita. Helppotekoisuuden, mutta pitkän kypsennyksen takia sitä kannattaakin valmistaa kerralla hieman suurempi- tai jopa tupla-annos. Ylijääneen kaalilaatikon voi pakastaa kerta-annoksina myöhemmin sulatettavaksi.

Oma suhtautumiseni kaaliruokiin on hyvinkin ristiriitainen- mielipiteeni niiden suhteen onkin vaihtunut vuosien varrella äärilaidasta toiseen. Nuorempana en voinut sietääkään kaalin hajua. Opinkin syömään kaaliruokia vasta wen jälkeen, kun aloin tekemään niitä itse.

Edelleenkin suosin omissa kaaliruoissani tiettyjä sääntöjä joita jotkut voivat vierastaa. Käytän riisin tilalla ohrasuurimoita- ihan aina. Suosin lisäksi voimakkaitakin makuja, myös sellaisia joita ei perinteisimpiin kaaliruokiin yhdistetä…esimerkiksi savustettu chili ja sinappi on mielestäni toimiva yhdistelmä kaalikääryleissä. Myös tuoreet yrtit- kuten myös lievä makeus toimii poikkeuksetta.

Tällä kertaa oma kaalilaatikkoni välttyi chilin hellältä otteelta. Siirappia ja yrttejä siitä kuitenkin löytyy…suosittelen myös kokeilemaan intiaanisokerilla makeutettua puolukkasurvosta. Intiaanisokerin mallasmaisuus kun sopii hyvin yhteen haudutetun kaalin pehmeän maun kanssa.

Ohrakaalilaatikko

  • 1,5 kg kokonainen kaali
  • 3 dl vettä

Silppua kaali silpuksi. Laita silppu viiden litran kattilaan yhdessä veden kanssa. Kiehauta ja anna kaalin hieman pehmetä. Pehmenemisen huomaa parhaiten siitä kun kaali alkaa painumaan kattilassa kasaan. Säästä keitinvesi. Se käytetään myöhemmässä vaiheessa.

  • 1,5 dl ohrasuurimoita.

Keitä ohrasuurimot lähes kypsäksi suolalla maustetussa vedessä. Anna jäähtyä.

  • 700 g jauhelihaa (mitä rasvaisempaa, sen parempaa)
  • 1 iso sipuli silppuna
  • 3 valkosipulin kynttä
  • 2 dl kermaa
  • 2 kananmunaa
  • 1 tl suolaa
  • 1 tl mustapippuria
  • 1/2 puntti lehtipersiljaa
  • 1/2 puntti ruohosipulia
  • 1/2 dl siirappia
  • 75 g sulatettua voita.

Ruskista jauheliha yhdessä sipulin kanssa. Sekoita jauhelihan joukkoon puristettu valkosipuli, suola, pippuri, silputtu persilja- ja ruohosipuli sekä kypsät ohrasuurimot. Sekoita tämän jälkeen seon kaalin sekaan yhdessä kerman, kananmunien ja kaalin keitinveden kanssa. Kypsennä kaalilaatikkoa 175C/2h foliolla hyvin peitettynä.

Kypsennyksen jälkeen poista folio ja valele pinta siirapilla ja sulatetulla voilla. Nosta uunin lämpö 225C ja anna kaalilaatikon pinnan hieman ruskistua.

Puolukkasurvos

  • 3 dl pakastettuja puolukoita
  • 3 rkl intiaanisokeria
  • 2 rkl silputtua ruohosipulia.

Murskaa kohmeisten puolukoiden rakenne. Sekoita joukkoon sokeri ja ruohosipuli. Tarjoa yhdessä kaalilaatikon kanssa.