Blogit 18.4.2010

Paahtaja: ’Espanjalainen’ tomaattiriisi

Vierastan jonkin ruuan nimeämistä tai sen sitomista jo reseptin nimessä jonhonkin tiettyyn maantieteelliseen paikkaan…itse arvostan sitä että ruoka tehdään esikuvansa mukaisesti eikä esimerkiksi lasgnen valmistuksessa käytetä vaikkapa sweet-chilikastiketta- eikä risotoksi nimitetä ainakaan jasmiiniriisistä tehtyä ruokaa…ja läp-läp-lää.

En jaksa meuhkata, itse tein ”espanjalaisen” tomaattiriisin punariisistä, eli käytin espanajalaiseen/latinalais-amerikkalseen ruokaan kiinalaisperäistä riisilaatua…ihan ei mennyt nyt oppieni mukaisesti. Asian katsoin kuitenkin aiheelliseksi ilmoittaa ihan jo senkin takia jos juttua sattuu lukemaan joku itseni kaltainen ruokafasisti joka vetää tortillansa nenään heti pienimmästä tilaisuudesta. Kaikki sai alkunsa oikeastaan siitä kun olin kaupassa ostamassa riisiä, hypistelin villisekoitusta ja huomasin sen sisältävän ohraa ja kauraa! Mitä hiton riisisekoitusta se muka on! Kuluttajan kusetusta sanon minä! Hinta oli moninkertainen tavalliseen kiillotettuun riisiin ja tuote oli oikeastaan pelkkä siemensekoitus jota saa edullisemmin eläinkaupasta tai ryöstämällä kaverin marsuilta ruuat kiposta.

Olisit ostanut tavallista…en osta, se on kuorittua ja kaikki kuoren terveelliset ainesosat ovat poissa, sama kuin vetäisi vaaleaa vehnäjauhoa veden kanssa. Periaatteen miehenä on elämä joskus vähän vaikeaa, myönnän…ostin siis punariisiä, ainoa asia joka painoi vaakakupissa ostosta tehdessä oli pakkauskoko, 1/3 tavallisesta, päätin että riisin loppumiseen mennessä olen päässyt sovintoon itseni kanssa ruokavaliosta jota noudata ja poikkeuksista jotka voidaan sallia raaka-aineiden kohdalla joita nautitaan ehkä kerran viikossa…odotan jännityksellä neuvotteluiden etenemistä. Mopo keulii, ei mahda mitään…resepti on alunperin jostain englannin kielisestä Mexican cooking kirjasesta, tilavuusmitat oli kuppeja mutta en muutenkaan määriä katsonut. Muutenkin sovelsin raaka-aineita parhaani mukaan, tavallista sipulia ei nyt ollut mutta onneksi oli punasipulia ja purjoa. Myöskään serrano chiliä ei sattunut olemaan, käytin sen sijaan chipotlejauhetta ja jalopenorouhetta. Näitä poikkeuksia lukuunottamatta resepti on alkuperäinen…paitsi että tomaatin määrä on omassa reseptissäni kaksinkertainen. Kuitenkin kaikista muunnoksista huolimatta ruoka on aikalailla esikuvansa kaltainen.

”Espanjalainen” tomaattiriisi

  • 2 pientä punasipulia silputtuna
  • pienen purjon valkoinen osa huuhdeltuna ja silputtuna
  • 1 yksikyntinen valkosipuli silputtuna
  • 1/3 punainen paprika paloiteltuna
  • 3 rkl jalopenorouhetta
  • 1 tl chipotlejauhetta
  • mustapippuria
  • 5 dl paseerattua tomaattia
  • (1 dl vettä)
  • 1.5 dl punariisiä
  • mustapippuria
  • suolaa
  • öljyä paistamiseen

Freesaa silputtu sipuli, halkaise purjo pitkittäissuunnassa ja huuhtele se hyvin ja silppua. Lisää sipulin sekaan pannulle. Silppua valkosipuli ja paprika ja lisää nekin pannulle. Anna kasvisten ruskistua kevyesti mutta varo polttamasta. Lisää mausteet ja paseerattu tomaatti ja anna kiehahtaa.Huuhtele riisi siivilässä ja sekoita se muiden ainesten sekaan. Anna keitoksen porista pienellä lämmöllä puolisen tuntia välillä sekoittaen. Lisää tilkka vettä mikäli tomaatin sisältämä neste ei riitätä…valmin ruuan pitäisi olla kiinteähköä eikä riisi saisi enää olla valuvaa.

Pari sanaa suorituksesta…tein tomaattiriisin lisäkkeeksi tuosta alempaa löytyvälle Korianterikirjolohelle, nyt kävi kuitenkin niin, että lisäke nappasi koko potin ja encoret vielä päälle. Ei tämä mikään lisuke ole- pääruoka joka kaipaa seurakseen korkeintaan tortillan tai kaksi tai pelkästään raikkaan salaatin. Kaikki chilistä pitämättömät ovat varmaan jo tässä vaiheessa huomanneet jalopenon runsaan käytön- jokainen voi käyttää omaa harkintaansa chilin määrässä…kuten myös chilistä pitävät tietänevät tuoreen sopivan tähän kuivattua paremmin. Ruokajuomaksi tomaattiriisi kaipaa ehdottomasti olutta, vaaleaa lageria, ei mitään liian monimutkaisen makuista viinistä puhumattakaan.