Blogit

Paahtaja: Pinaattibörek

12.2.2012 Teksti: Teijo Salonpää

Turkki on hauska maa…miehet ovat rumia, vielä rumempia kuin Suomalaiset vatsan roikuttajat. Kielikin on jotain samaa mitä Suomalaiset mongertavat kännipäissään; Çalıştırmak, yoksa eşeklanetmi?Obirambulansve sevkcerrahi kliniklerindeüstüneişemekyanındasalatalıktanolan biretli börek.Keskustelussa kaksi paikallista herrasmiestä sanailevat aterioinnin ohessa paikallisesta politiikasta. Googlen kääntäjä on muuten älyttömän hauska leikkikalu vähämielisen huumorintajun omaavalle henkilölle…lähes yhtä hauska kuin rivouksien opettaminen ulkomaalaiselle kohteliaisuuksina.

Mutta se börek…börek on Turkkia ja tarkoittaa täytettyä piirakkaa. Viimeisimmässä Kauppalehden Optiossa oli ohje pinaatti- ja rucolalla täytetylle börekille…jutusta sai sen kuvan, että ainoat oikeat täytteet ovat edellä mainitut, asiaa epäilen itse vahvasti. Arvaisin että börekin väliin on ollut tapana laittaa kaikkea mitä on jossain kasvanut, tai minkä joku on saanut otettua hengiltä. Sama on ollut tapana kaikkien muidenkin maiden piirakoissa, miksi ei myös Turkkilaisissa?

Pinaattibörek

  • 1 pkt (10 isoa- tai 20 pientä levyä) filotaikinaa
  • 100 g pinaattia
  • 100 g rucolaa
  • 2 rkl oliiviöljyä
  • mustapippuria
  • 3 valkosipulin kynttä
  • 200 g fetaa (oikeaa sellaista, ei mitään laittia)
  • 2.5 dl maitoa
  • 2 kananmunaa
  • 6 rkl sulatettua voita

Pehmitä rucola ja pinaatti oliiviöljyssä 1/3 teholla paistinpannussa. Lisää pippuri ja valkosipuli. Murenna feta kulhossa, lisää sekaan rucola ja pinaatti mausteineen, sekoita. Vatkaa munat, lisää maito ja sulatettu voi, sekoita.Sulata filotaikina ohjeen mukaan…tosimies tekisi tietysti filonkin itse, omasta pastakoneestani oli veivi hukassa, joten jää se askartelu seuraavaan kertaan. Taikinan olisi pitänyt tekeytyäkin yön yli jääkaapissa, ei ehtinyt odottaan kerta börekiä teki mieli.Voitele leivinpaperi oliiviölyllä. Laita ensimmäinen filolevy voidellulle leivinpaperille, kostuta se muna seoksella. Nosta levy munaseoksen päälle ja kostuta sekin. Jatka kunnes puolet levyistä on käytetty. Levitä täyte levyjen päälle. Laita päälle filolevy ja kostuta se. Jatka kunnes kaikki levyt on kaytetty.Paista 200C/35 minuuttia.