Blogit 29.1.2010

Paahtaja: Rukiinen verimakkara

Rakkaalla lapsella on monta nimeä, pelkästään Saksassa on useita kymmeniä erilaisia verimakkaroita, Espanjassa samanverran eikä Portugalikaan ei kauaksi jää…puhumattakaan Itä-Euroopasta tai Latinalaisesta Amerikasta.

Jos verimakkaran historiaa alkaisi jäjittämään, löytäisi itsensä luultavasti ajalta jolloin ihmisten välinen kommunikointi oli murahtelun ja nuijan heiluttelun välimallia…oikeasti, verimakkara on tunnettu kaikissa maailman kulttuureissa joissa verta on ylipäätänsä saanut käyttää ravinnoksi. Kuten makkarat yleensäkin- on sekaan voinut laittaa kaikki mikä ei muuhun ole kelvannut.Kuten kaskenpolttajat aikoinaan, minäkin päätin tehdä verimakkaraa.

Jääkaapissa oli edellisestä makkaratalkoista jääneitä sian suolia suolaliemessa, verta kaupan pakastealtaasta ja tarvikkeet olikin siinä, loput ainekset löytyivät jo valmiiksi kotoa. Toisin kuin tavallisen makkaran tekeminen kotiloissa- on verimakkaran teko helppoa koska makkamassa syntyy melkein itsestään…no ei se tavallisenkaan makkaran valmistus vaikeaa ole mutta työvaiheita siinä on enemmän. Otin tavoitteeksi tehdä jotain Tapolan tapaista, sillä erotuksella että sipulia halusin sekaan reilusti samaten kuin myös lempumakujani- Chipotlea ja riihiruisjauhoa…unohtamatta valkosipulia.

Rukiinen verimakkara Chipotlella ja sipulilla

  • 5 dl verta
  • 1 dl rikottuja ohrasuurimoita
  • 1 plo olutta
  • 1 keltasipuli
  • 1 punasipuli
  • 1/3 punaista paprikaa
  • 2 yksikyntistä valkosipulia
  • 100g silavaa
  • 250g sian kylkeä
  • 1 tl hunajaa
  • 1 rkl paprikajauhetta
  • 1 tl mustapippurirouhetta
  • 2 tl chipotlejauhetta
  • 1 tl kuivattua lemon droppia
  • 1 rkl savusuolaa
  • 3 dl riihiruisjauhoja
  • n. 3 metriä sian suolta

Silppua paprika ja sian kylki pieneksi kuutioiksi. Sekoita paprika, sian kylki, pippuri, paprikajauhe, chipotlejauhe ja lemon drop keskenään. Lisää ohrasuurimot ja lissä olut. Anna seoksen makuuntua yön yli peitettynä jääkaapissa.Jos suoli on pakattu suolaliemeen, liota sitä yön yli vedessä sekä laske sen lävitse muutaman kerran vesi.

Vispaa riihiruisjauho vereen. Silppua sipulit. Sulata silava paistinpannulla ja kuullota sipulisilppu rasvassa niin että sipuli pehmenee. Sekoita kaikki ainekset (3 litran) kulhossa.Ja nyt…suolen täyttämistä helpottaa huomattavasti jos omista lihamyllyn jossa on makkarasuppilo. Jos et omista makkarasuppiloa niin tee sellainen vaikka tyhjästä ketsuppipullosta. Viritä suoli makkarasuppilon varteen ja sido päähän solmu  ja puhkaise suolen pää neulalla jotta ilma pääsee suolesta pois.Täytä suoli makkaramassalla, suoli kannattaa jättää täyttövaiheessa löysäksi koska ohrasuurimot ja jauho turpoavat kypsennyksen aikana. Kiepauta satunnaisin välein makkaraan kieppejä. Jos myllyn kierteiden välistä alkaa tihkua massaa/kautta verta niin hiljennä tahtia…muuten käy kuten minulle kuvan ottamisen jälkeen. Täyttösuppilo oli tukeentunut lihasta ja seuraksena oli sotku jota olisi voinut käyttää Tarantinon elokuvan lavastuksena.

Pistele makkaroihin reikiä ja keitä niitä melkein kiehuvassa vedessä (n. 85C) tunnin ajan. Nosta makkarat kuvumaan. Ruskista sopivan kerta-annoksen mukainen määrä makkaroita rasvassa paistinpannulla.Ja sitten…nauti työn hedelmistä. Tarjoile verimakkara puolukkahillon ja sinapin kera- lisäkkeen keksiminen tällaiselle ruualle olisi vain pelkkää ajanhaaskausta.

Jaa, että mitenkä onnistui? Makkara onnistui hy-hyvin, erittäin hyvin. Suolaa olisi voinut olla pikkasen enemmän, samate oli laita myös chilin. Tarkoitukseni oli tehdä kunnolla chipotlelta maistuvaa verimakkaraa mutta arvioin chilin määrän väärin- kyllä makkarassa pieni polte oli mutta enemmänkin olisi voinut olla. Koostumukseltaan makkara oli melkein identtinen esikuvansa kanssa…joka oli muuten vähän outoa, makkaramassassa ollut sianlihaa ei valmiin makkaran koostumuksesta enää erottanut.