Blogit 2.10.2014

Perinteinen kanaviillokki

Kanaviillokki oli kultaisella 80-luvulla, eli silloin kun itse olin ala-asteella, hyvin yleistä kouluruokaa. Nykyisin tilanne taitaa olla toinen, ainakaan oma teinini ei tunnistanut koko ruuan nimeä. Olen itse tehnyt kanaviillokkia satunnaisesti, 2-3 kertaa vuodessa, lähinnä silloin kun tulee tarve fiilistellä lapsuuden makumaailmalla.

Ennen kuin kukaan pääsee sanomaan reseptin luettuaan – olen kehittänyt omaa kanaviillokkiani vuosien saatossa aavistuksen hienostuneempaan suuntaan. En ainakaan usko että valkoviinin käyttö oli kouluruoassa kovinkaan yleistä 80-luvun puolivälissä. Ilman sitäkin se oli kyllä hyvää, nin hyvää että se uppoaa nykyteineillekin, vaikka eivät ruoan nimeä tunnistakaan.

Kyse on muuten melkoisesta retroilusta jopa perinteisen klassikkoruoan osalta. Ruoan idea perustuu suurustettuun liemikastikkeeseen- nykymuodin mukaisin termein ilmaistuna velouteen, johon kypsä kananliha lisätään luista puhdistuksen jälkeen. Makunsa ruoka saa liemestä joka on keitetty luullisesta kananlihasta, mausteena ainoastaan laakerinlehti, pippuri ja omassa versiossani myös valkoviini ja persilja…ruoka viimeistellään ripauksella raastettua sitruunan kuorta. Ruoka on yksinkertaista ja hyvää!

Perinteinen kanaviillokki

  • 3 pientä broilerin koipea (maustamatonta)
  • 2 dl kuivaa valkoviiniä
  • 1/2 sipuli paloina
  • 1 dl silputtua lehtipersiljaa
  • 10 mustapippuria
  • 1 laakerinlehti
  • 1/2 tl suolaa
  • 5 dl kylmää vettä.

Lisää koivet ja kylmä vesi kattilaan. Kiehauta ja kuori pinnalle muodostunut vaahto. Lisää loput ainekset ja keitä n. 50 minuuttia eli kunnes liha irtoaa luista. Siivilöi liemi, puhdista liha luista ja paloittele liha.

  • 1 dl kuohukermaa
  • 1 rkl silputtua persiljaa
  • 1,5 rkl vehnäjauhoa
  • 1 rkl raastettua sitruunan kuorta.

Sekoita jauhot kylmään kermaan. Kiehauta siivilöity keitinliemi ja lisää kerman ja jauhon seos koko ajan sekoittaen. Anna kiehahtaa ja lisää puhdistettu liha, raastettu sitruunan kuori ja silputtu persilja. Hauduta miedolla lämmöllä 10 minuuttia. Tarkista suola ja lisää tarvittaessa.

Tarjoa perunamuusin ja vaikka keitettyjen viherpapujen kanssa.