Paahtaja 9.5.2017

Salaattipiirakka rucolalla, basilikalla ja mozzarellalla

Salaattipiirakassa vain pohja kypsennetään. Loput täytteet vain asetellaan kypsän piirakkapohjan päälle. Tämän salaattipiirakan mehevyyden takaa mascarpone ja mozzarella. Makumaailmaa laajentaa tuore basilika ja rucola. Ruokaisuutta puolestaan tuo keitetty kananmuna. Piirakan täytteet voi jokainen kuitenkin valita omia makumieltymyksiä vastaavaksi – jos pidät välimeren alueen makumaailmasta, pidät takuulla myös tästäkin ohjeesta.

salaattipiirakka

Jos haluat, voit valmistella piirakan puolivalmiiksi jo edellisenä iltana. Basilika ja rucola (kuten myös puolikypsät kananmunat) kannattaa kuitenkin lisätä piirakkaan vasta juuri ennen tarjoilua. Muiden täytteiden osalta piirakka kuitenkin vain paranee makustuessaan yön yli jääkaapissa-

Kuten tarkkaavaiset lukijani ovat huomanneetkin, käytän piirakoiden valmistuksessa aina paistinpannua. Syitä tähän on tasan kaksi, en omista piirakkaavuokaa ja pidän paistinpannun käytännöllisyydestä. Lisäksi valurautainen paistinpannu nyt vain on omalla tavallaan kaunis tarjoiluastia.

Salaattipiirakka rucolalla, basilikalla ja mozzarellalla

  • 1,5 dl täysjyvävehnäjauhoa
  • 1 dl ruisjauhoa
  • 3/4-1 dl kylmää vettä
  • 0,5 dl oliiviöljyä
  • 0,5 dl kaurahiutaleita
  • 1/2 tl suolaa.

Sekoita kaikki pohjan ainekset nopeasti tasaiseksi taikinaksi. Kaulitse taikina hieman käyttääsi piirakkavuokaa (siis paistinpannua) suuremmaksi leivinpaperin päällä. Nosta taikinalevy piirakkavuokaa ja tasoita reunat. Leikkaa myös ylimääräinen leivinpaperi pois. Paista 225C/2o minuuttia. Anna pohjan jäähtyä.

  • 250 g mascarponea
  • 150 g creme fraichea tai mietoa maitorahkaa
  • 1 tl suolaa
  • 1/2 tl valkopippuria
  • 1 rkl oliiviöljyä
  • 1 rkl sitruunamehua.

Sekoita kaikki ainekset. Levitä täyte jäähtyneen piirakkapohjan päälle.

  • 75 g rucolaa
  • 1 dl kalamataoliiveja
  • 1/2 ruukkua basilikaa
  • 2 kananmunaa
  • 1 rkl kapriksia
  • 1 pallo mozzarellaa
  • 5 aurinkokuivattua tomaattia
  • mustapippuria myllystä.

Keitä kananmunia 7 minuuttia ja anna niiden jäähtyä (voit keittää kananmunat myös kypsäksi jos haluat), siivuta ne sen jälkeen paksuiksi siivuiksi. Silppua oliivit. Levitä mascarponetäytteen päälle rucola, oliivit ja kaprikset. Ja tämän jälkeen vielä basilika, siivutettu kananmuna ja mozzarella. Ripottele päälle vielä rouhittua mustapippuria.