Ihmiset

Himosäilöjä Marjut Kauppinen saattaa herätä puoli viideltä keräämään avomaankurkkuja: ”Mietin joskus, onko tässä mitään järkeä”

Säilöntä pidentää kesää ja lisää omavaraisuutta, mutta työtäkin se teettää, etenkin kiihkeimpään sadonkorjuuaikaan. Himosäilöjät kertovat, mikä vetää heidät lasipurkkien ja minigrip-pussien ääreen vuodesta toiseen.

Teksti:
Tiina Suomalainen
Kuvat:
Matias Honkamaa, Sampo Korhonen ja Sara Pihlaja

Sadonkorjuuaikaan Marjut Kauppinen pyrkii tekemään joka päivä jotakin, jotta säilöntäaskareet eivät kasaantuisi. ”Tänä aamuna heräsin puoli viisi ja kävin keräämässä avomaankurkkuja, joista valmistin kuusi litraa maustekurkkua.”

Säilöntä pidentää kesää ja lisää omavaraisuutta, mutta työtäkin se teettää, etenkin kiihkeimpään sadonkorjuuaikaan. Himosäilöjät kertovat, mikä vetää heidät lasipurkkien ja minigrip-pussien ääreen vuodesta toiseen.

Omasta maasta ja lähimetsästä

Marjut Kauppinen, 50, ITE-taiteilija, Lapinlahti

”Minusta tuli himosäilöjä, kun muutimme yksitoista vuotta sitten torppaan keskelle pohjois­savolaista korpea. Silloin täällä oli pari omenapuuta ja mustaherukkapensaita. Perustin kasvimaan kasvatuslaatikoihin, tein mansikkamaan ja kasvihuoneen.

Ympärillä on metsää, josta poimin marjat ja sienet ja kerään villiyrttejä. Niitä osaan käyttää, sillä olen käynyt luonnontuoteneuvojakoulutuksen.

Säilön, koska haluan olla mahdollisimman omavarainen. Pikkelsiä valmistan muun muassa kurkuista, kesäkurpitsasta ja punasipulista. Tomaateista teen tomaattimurskaa. Sienet suolaan. Mehuja keitän herukoista, mansikoista ja marjatuomi­pihlajasta. Valmistan myös raparperisimaa ja horsmankukkajuomaa.

Mieheni kalastaa, joten hauesta ja ahvenesta teen purkkikalaa.

Maakellari oli ensimmäinen asia, jonka isäntä rakensi tänne muutettuamme. Sen hyllyille saan mahtumaan säilykepurkit ja laariin perunat. Toinen asia, jonka isäntä rakensi, oli kota. Siellä mehustan marjat ja keitän sienet. Keittiöni ei ole kovin käytännöllinen, sillä vuonna 1928 rakennetun pienen torpan tupakeittiössä ei kauheasti mahdu touhuamaan.

Säilöntä. Marjut Kauppinen seisoo maakellarinsa suulla.
Marjut Kauppinen tähtää omavaraisuuteen. Puolison rakentamassa maakellarissa on tilaa niin purnukoille kuin perunoillekin.

Maidot, jauhot, suolat ja sokerit on tietysti pakko ostaa kaupasta. Lähin kauppa on 25 kilometrin päässä, joten ihan pikkujuttujen takia sinne ei tule lähdettyä. Kananmunatkin saamme omasta takaa, sillä meillä on kanoja. Ja eleleehän täällä myös neljä pässiä, pari kiliä ja koiraa sekä jättipupu, jonka nimi on Jouni Hynynen.

Kiihkeimpään säilöntäaikaan mietin joskus, onko tässä mitään järkeä. Mutta ainakin tiedän, mitä syön – itsetehdyssä ruoassa ei ole lisäaineita.

Kiireestä huolimatta nautin säilömisestä. Se on osa vuodenkiertoa. Kausi alkaa heinäkuussa kasvihuoneessa kypsyneistä tomaateista ja päättyy vasta ennen lumentuloa. Olen useana syksyn kerännyt jääkoppuraisia suppilovahveroita.”

Hapattamiseen hurahtanut

Susanna Vento, 48, mainosstylisti, Helsinki

Säilöntä. Susanna Vento fermentoi kasviksia keittiössä.
Susanna Vento on hurahtanut fermentointiin mutta säilöö satoa myös muilla tavoilla. ”Sekasienet suolaan ja suppilovahverot kuivatan. Mökin puutarhasta kerään pakastettavaksi herukoita ja karviaisia.”

”Olen aikuisherännäinen. Innostuin hapattamisesta uudestaan viitisen vuotta sitten, kun tajusin, etten saa kaupasta niin hyvää hapankaalia kuin haluaisin. Lapsuudenkodissani tehtiin aina hapankaalia, mutta ei silloin puhuttu mistään maitohapoista tai fermentoinneista.

Jututin äitiäni ja aloin opiskella aihetta. Paras hapattamisopas, jonka löysin, oli Biodynaamisen yhdistyksen kirjanen kultaiselta 80-luvulta. Se on minun ”raamattuni”.

Hurahdin täysin. Hapattaminenhan on nerokasta! Luonnon oma prosessi, jossa maitohappobakteerit saavat aikaan käymisen ja estävät haitallisten mikrobien kasvun. Kaupan päälle tulevat maitohappojen terveyshyödyt.

Parhaiten hapattaminen sopii minusta porkkanalle, kaalille, sipulille ja tomaatille. Osan raaka-aineista saan mökkimme kasvimaalta ja osan ostan kaupasta.

”Lapseni ihmettelevät usein, miksei meillä voi olla jääkaapissa tavallisten ihmisten ruokaa.”

Hapattamisessa on monta yllätysmomenttia, eikä koskaan voi tietää, onnistuuko prosessi. Millainen on raaka-aine, miten paljon siinä on bakteereja, onko se kerätty sadesäällä… Tuntuu, että jopa sillä on merkitystä, missä asennossa kuu on milloinkin.

Hapattaminen on opettanut minua suhtautumaan ruokaan uudella tavalla. Kun ostat jonkin tuotteen kaupan hyllyltä, se maistuu aina samalta. Hapatettu ruoka on joka kerta vähän erimakuista. Siinä on mukana se luonnon oma muuttuva tekijä.

Säilytän hapatetut tuotteet lasipurkeissa jääkaapissa. Lapseni ihmettelevät usein, miksei meillä voi olla jääkaapissa tavallisten ihmisten ruokaa.

Säilöntä tuottaa mielihyvää. Kai minussa on sisäänrakennettuna jokin ruokavara-ajattelu, joka korona-aikana vielä vahvistui. Ei ehkä olekaan itsestäänselvyys päästä sinne korttelialepaan hakemaan mustikkapussia 24/7.

Sadonkorjuuaika on minusta ihanaa. Säilöntä jatkaa kesää ja helpottaa ahdistustani sen loppumisesta.”

Lue myös: Fermentointi tuo ruokiin makua ja tekee niistä suoliston suosikkeja – fermentoitua olisi hyvä syödä joka päivä

Kokeilunhaluinen kulinaristi ja yrttifriikki

Marja-Liisa Jäntti, 66, eläkeläinen, Kangasala

Säilöntä. Marja-Liisa Jäntti koiransa kanssa. Pöydällä nimikoituja lasipurkkeja.
Marja-Liisa Jäntillä on neljä kuivuria, joilla hän kuivaa keräämänsä yrtit ja sienet. ”Säilön lasipurkkeihin ja myös minigrip-pusseihin, vaikka se ei paras tapa olekaan.” © Sara Pihlaja

”Kuivatan ja pakastan luonnon antimia, sillä omavaraisuus on minulle tärkeä arvo. Kai taustalla on jonkinasteinen primitiivinen keräilygeeni. Lisäksi olen kokeilunhaluinen kulinaristi: Menen maku edellä. Terveysvaikutuksia en niinkään ajattele.

Puutarhassani kasvaa shisoa, minttua, minisamettikukkaa, timjamia, salviaa, lakritsiyrttiä ja kuolemattomuusyrttiä. Luonnosta kerään mesi­angervoa, nokkosen lehtiä ja siemeniä, pihlajanmarjaa sekä kurtturuusun terälehtiä, joista teen ruususokeria ja siankärsämöä, jota käytän tillin tapaan.

Tietysti kerään myös sieniä, kuten tatteja, mustatorvisientä ja suppilovahveroa – ja marjoja. Karpaloa rakastan yli kaiken, ja joulupöytään on saatava vesipuolukkaa. Se syntyy helposti: puolukoiden päälle lisätään keitetty, jäähdytetty vesi ja tölkki säilytetään viileässä ja pimeässä.

”Joskus muovikassi unohtuu, kuten viime kesänä korvasieniaikaan. Silloin keräsin sieniä ensin t‑paitaani ja sitten rintsikoihin.”

Luonnossa on valtavasti hyödynnettävää. Esimerkiksi pihlajanmarjoista teen ystävälleni hyytelöä. Minulle jäävät marjojen siemenet ja kuoret, joista saa hyvän mausteen lihalle. Loppukesästä keräämäni nokkosen siemenet käytän kuivattuina vaikka jogurtin joukossa tai lisään leipätaikinaan.

Minulla on neljä pientä kuivuria, joissa kuivatan yrtit ja sienet kerroksittain. Olen huomannut, että paras lämpötila on hieman alle 40 astetta.

Yrtti-innostukseni juontuu lapsuudesta, sillä isäni oli maustefriikki. Meillä oli jo 60-luvulla maustehyllyssä muutakin kuin suolaa ja pippuria. Pikku­hiljaa vuosien varrella olen alkanut säilöä enemmän ja innostunut myös marjojen ja sienten keruusta.

Rakastan metsässä oloa. Sanon aina, että jos joskus tekisin väitöskirjan, se käsittelisi muovikassin liikuntaa motivoivaa vaikutusta. Joskus muovikassi unohtuu, kuten viime kesänä korvasieniaikaan. Silloin keräsin sieniä ensin t-paitaani ja sitten rintsikoihin.”

Juttu on ilmestynyt Kotilääkärin numerossa 8/2023.

X