Yleinen 8.10.2017

Mifua ja nuudeleita osterikastikkeessa

Mifu on kohtalaisen tuore lisä kauppojen lihattomien proteiinivaihtoehtojen joukossa. Vasti’ikään valikoimiin tullut mifusuikale on löytänyt tiensä myös omaan talouteenkin. Kiinteän rakenteensa ja neutraalin maun ansiosta se sopii hyvin esimerkiksi wokattavaksi tai vaikkapa pastakastikkeisiin. Omaksi suosikikseni on kuitenkin muodostunut mifun valmistaminen osterikastikkeessa yhdessä tuoreen pinaatin kanssa.

mifua ja nuudeleita osterikastikkeessa

© Teijo Salonpää

Voit tarjota tämän annoksen riisin tai nuudelien kanssa. Nuudeleina olen itse olen yleensä käyttänyt täysjyvä- tai tattarinuudeleita. Ne antavatkin hieman lisää purutuntumaa annokseen, ja onhan niiden ravintosisältökin vehnästä tehtyj’ nuudeleita parempi.

Mifua ja nuudeleita osterikastikkeessa

  • 250 g maustamattomia mifusuikaleita
  • 200 g nuudeleita
  • 150 g tuoretta pinaattia
  • 1 sipuli suikaleina
  • 1 valkosipulinkynsi
  • 2 rkl osterikastiketta
  • 1-2 rkl soijakastiketta
  • 1 tl kalakastiketta
  • 1 tl sokeria
  • 1/2 dl vettä
  • 1+1 rkl seesamiöljyä
  • chiliä maun mukaan.

Keitä nuudelit ohjeen mukaan kypsiksi.

Kuumenna wokkipannu ja lisää seesamiöljy. Ruskista mifusuikaleet mopeasti ja nosta ne pois pannulta. Lisää tarvittaessa hieman seesamiöljyä pannulle. Wokkaa suikaloita sipuli ja pinaatti seesamiöljyssä. Lisää valkosipuli, chili ja sokeri. Lisää pannulle takaisin paistetut mifusuikaleet. Sekoita keskenään osteri-, kalaa-, soijakastike ja vesi. Kaada neste pannulle ja sekoita. Kun neste on kiehahtanut, nosta pannu pois liedeltä ja sekoita joukkoon myös nuudelit. Tarjoile välittömästi.