Ihmiset ja suhteet

Hyvän koulurepun ominaisuudet

Teksti:
Anna.fi
Reppu - Jan Sport

Koulujen alkaessa on hyvä tarkistaa, täyttääkö oma tai lasten koulureppu hyvän repun ominaisuudet. Pelkän ulkokuoren lisäksi on tärkeää kiinnittää huomiota myös sisältöön, ergonomiaan ja ekologisuuteen. Tutustu kuvagalleriaan ja lue mistä on hyvä koulureppu tehty.

Materiaali, mukavuus ja koko ratkaisee

”Hyvä koulureppu on tehty kestävästä materiaalista, joka ei pienestä sateesta säikähdä. Toimivat taskut ovat olennaisia, jotta tavarat pysyvät järjestyksessä”, kertoo Dakine-reppuja maahantuovan Jari Laakso Oy:n Hanne Järvinen.

Hän painottaa, että tärkeintä koulurepun valinnassa on sen soveltuvuus tarkoitukseen; toisin sanoen ei liian isoa ala-asteelle, eikä liian pientä esimerkiksi lukioon. Samoilla linjoilla liikkuu JanSportin Kristiina Tuominen.

”Litratilavuus on oleellinen. Nykyään nuorilla koululaisilla on yli 25:n litran reppuja ja tuntuu, että isompaa vain pitäisi saada.”

Tuominen tunnistaa hyvän repun myös tukevista säädeltävistä ja pehmustetuista s-muotoisista olkaimista. Samoin selkäosan pitäisi olla hyvin pehmustettu. Repussa olisi hyvä olla kaksi isompaa lokeroa, jotta koulukirjat saa omaan lokeroonsa ja esimerkiksi jumppakamat toiseen. Pienille tavaroille, kuten kynille ja avaimille, kannattaisi olla myös omat pikkutaskunsa.

Reppu - Marimekko
Värilläkin on väliä

”Väri on monille olennainen asia reppua ostettaessa. Jos on väärän värinen reppu, kauppoja ei tule. Reppu on yksi asusteista, eli sen pitäisi sopia hyvin muiden vaateiden kanssa.”, toteaa Kristiina Tuominen.

Tänä syksynä yksiväristen reppujen rinnalle on tullut paljon erilaisia kuoseja ja väriloistoa.

”Erilaiset kukkakuosit, pilkut, liituraidat ja maastokuosit ovat olleet juuri nyt suosittuja. Voimakkaana trendinä repuissa ovat myös erilaiset ruudut, kuten tweed-tyyppinen kuviointi ja skottiruudut. Repuista löytyy myös paljon yksityiskohtia, kuten esimerkiksi kukkabrodeerauksia”, täsmentää Hanne Järvinen.

Kierrätyskeskus suosittelee

Myös kierrätyskeskuksella on omat suosituksensa hyvän koulurepun hankintaan. Heillä tärkeintä ei ole muodin mukainen väri, vaan ekologisuus. Ekologinen selkäreppu sisältää kaikki ne luonnonvarat, joita on käytetty repun elinkaaren, eli sen valmistamisen, pakkaamisen ja kuljettamisen aikana. Mitä kevyempi reppu, sitä vähemmän sen elinkaaren aikana on kulunut luonnonvaroja.

Uudelleenkäyttö, korjaaminen, uudistaminen ja tarvikkeista huolehtiminen säästävät ympäristön lisäksi myös rahaa. Turhien tavaroiden hankinta kuluttaa paitsi luonnonvaroja, myös lompakkoa. Laadukas, pitkäkestoinen tuote tulee usein pidemmän päälle edullisemmaksi, vaikka se hankittaessa olisikin huonolaatuista tuotetta kalliimpi.

Koulutarvikkeiden hankintaan voi yhdistää joka vuosi hitusen ympäristöarvojen välittämistä ja ympäristökasvatusta. Kuten muissakin ostospäätöksissä, myös koulutarvikkeiden valinnassaympäristöarvojen huomioiminen on oikeasti merkityksellinen arjen ekoteko.

Kuvat: Dakine, JanSport, Marimekko, Halti

Linkkivinkit:

www.jansport.com
www.laakso.fi
www.marimekko.fi
www.kierratyskeskus.fi
www.kierratyskeskus.fi/ympkoul.php

X