Ihmiset ja suhteet 8.10.2007

Lapsi elää läsnäolosta

Teksti: Anna.fi

LapsiNiin lomalla kuin arkenakin kannattaa antaa aikaa perheelle. Vanhempien kanssa vietetty aika on paras lahja, jonka lapsi voi saada.

Lapsi saa vanhemman huomiosta ja läsnäolosta rakennustarvikkeita omalle persoonalleen. Vuorovaikutus vanhempien ja lapsen välillä vaikuttaa kokonaisvaltaisesti lapsen kehitykseen. Se luo turvallisuudentunteen, vaikuttaa oppimiskykyyn ja muokkaa lapsen tunne-elämää. Lapsen ja vanhempien välille muodostuu kiintymyssuhde jo ensimmäisen elinvuoden aikana.

– Myöhemmin elämässä kaikki ihmissuhteen perustuvat näihin ensimmäisiin kokemuksiin, terveyskeskuspsykologi ja lasten psykoterapeutti Anneli Siltanen sanoo.

Mitä lasten kanssa sitten voi tehdä? Vanhemmat kertovat joskus, että pelkkä oleminen on vaikeaa. Kaiken kiireen keskellä rauhalliselle yhdessäololle täytyy oikein varata aikaa ja läsnäolon hetkiä pitää suunnitella. Kun olemme tottuneet juoksemaan töistä kotiin ja harrastuksesta toiseen, pysähtymistä täytyy harjoitella.

– Lapsi ei tarvitse koko ajan erityisvirikkeitä. Lomallakin on hyvä olla joku päivä kotona niin, ettei olisi kiire mihinkään. Stressitunnelman pitäisi silloin olla mahdollisimman vähissä, Siltanen sanoo.

Puuhaa suurellakin porukalla

Toki yhdessäolo voi olla muutakin kuin rentoutumista ja kotona olemista. Erilaiset urheilulajit ja ulkoilu tarjoavat lukemattomia mahdollisuuksia touhuta yhdessä. Miksei mukaan voisi ottaa myös naapurin lapset tai tuttavaperheen. Suuremmalla porukalla lajien kirjo vain kasvaa, ja voi perustaa vaikka oman jalkapallojoukkueen.

Pienet lapset rakastavat retkiä. Tytöt innostuvat prinsessaretkestä, jonka kohokohta on teehetki mättäällä, pojat puolestaan saattavat kaivata rajumpia leikkejä. Majan rakentaminen ja aarteiden etsiminen saa monet aikuisetkin touhukkaiksi.

Lasten kaitseminen ja tekemisen keksiminen helpottuu, jos kesämökille lähdetään yhdessä sukulaisten tai tuttavien kanssa. Lapset keksivät helposti yhteisiä leikkejä, ja aikuiset voivat jakaa vahtivuoroja, jolloin toiset saavat hengähtää.

Läsnäolon puute näkyy

Kaikissa Pohjoismaissa yksi lasten ongelmien riskitekijä on liian vähäinen vanhempien kanssa vietetty aika. Tämä käy ilmi vertailevasta pohjoismaisesta tutkimuksesta.

Jo vastasyntyneillä voi olla univaikeuksia ja erilaisia syömishäiriöitä. Uhmaikä saattaa olla vaikea, ja jatkua pitkään, jopa muutaman vuoden. Päiväkoti-ikäisillä huomion puute näkyy usein kiukkuamisena ja ylivilkkautena. Riehuminen ja huutaminen kun saattaa olla ainoa keino saada aikuinen pysähtymään ja oikeasti keskittymään lapseen ja hänen tarpeisiinsa. Yksi lapsen perustarpeista on tulla huomatuksi ja hyväksytyksi, ja erityisesi omien vanhempien huomio on tarpeen tasapainoisen kehityksen kannalta.

Monet vanhemmat kertovat, että lapsi aloittaa kiukuttelun, kun hänet haetaan päiväkodista ja kiukuttelee sitten koko illan.

– Joskus riittää, että lapsi saa 15 minuutin ajan vanhemman jakamattoman huomion. Jos äiti tai isä voi olla tuon ajan sataprosenttisesti läsnä, lapselle tulee tunne, että häntä on kuunneltu ja hän on tullut huomatuksi. Tällöin koko ilta saattaa sujua rauhallisemmin, Siltanen vinkkaa.

Lapselle annettu aika ei siis mene hukkaan, ja se helpottaa myös vanhempien arkea. Kun lapsi saa huomiota, hänen käytöksensä on tasapainoisempaa ja taisteluita käydään vähemmän. Arki sujuu mutkattomammin.

Teini-ikäinenkin tarvitsee tukea

Koululaisten ja teini-ikäisten kohdalla vanhempien voi olla vaikea ymmärtää, että lapsi tarvitsee heidän aikaansa edelleen. Koulupsykologit tapaavat lapsia ja nuoria, joilla on kavereita ja elämä näyttää olevan hallinnassa, mutta jotka viestittävät olevansa yksinäisiä, koska vanhemmilla ei ole heille aikaa.

– Lapsi voi välttämättä ole tarpeeksi vanha olemaan yksin, vaikka näyttäisikin pärjäävän ja suoriutuvan tehtävistään ihan hyvin, Siltanen muistuttaa.

Yhdessäolo voi välillä olla vaikeaa. Teini-ikäinen ei enää pyydä vanhempiaan leikkimään kanssaan ja kiinnittää oveensa pysy poissa -kyltin. Vanhempien rooli muuttuu vähitellen, mutta tukea ja läsnäoloa tarvitaan aikuisuuteen saakka, ja usein vielä aikuisenakin.

Parisuhde perheen perustana

Jotta vanhemmat jaksavat olla lastensa kanssa, he tarvitsevat myös kahdenkeskistä aikaa. Tässä avuksi tulevat usein isovanhemmat ja muut lapsiperheet. Psykologi Anneli Siltanen korostaa verkoston merkitystä lapsiperheiden elämässä. Niukka verkosto on suuri riskitekijä niin lapsen kuin vanhempienkin kannalta. Harva jaksaa hoitaa lasta niin, ettei ole mitään paikkaa, johon lapsen voi tarvittaessa vielä edes vähäksi aikaa hoitoon.

– Tarvitaan aina kaksi tai useampia aikuisia hoitamaan lasta, Siltanen sanoo viitaten juuri verkostoihin.

Vanhemmat ovat lapselle tärkeitä, vaikka olisivat eronneet ja löytäneet uudet kumppanit. Oma äiti ja oma isä ovat aina erityisen merkityksellisiä ihmisiä, ja lapsella on turvallisempi olo jos he tulevat toimeen vaikkeivät enää asuisi yhdessä.

– Vanhempien parisuhde on lapselle erittäin tärkeä. Äidin ja isän toimiva suhde tuo turvaa lapsen elämään, Anneli Siltanen sanoo.

Myös kesälomalla kannattaa siksi järjestää muutamia hetkiä tai päiviä, jolloin vanhemmat saavat olla rauhassa kahdestaan.

Teksti: Virve Liljeström

Kommentit (7)

Tartuin tuohon lauseeseen: ”Tarvitaan aina kaksi tai useampia aikuisia hoitamaan lasta”, koska meidän kolmen hengen perheessä on vain yksi aikuinen. Ei meillä ole ketään tukena, ei yhtään ketään. Minä tiedän kyllä mitä lapset tarvitsisivat (läsnäoloa), mutta en aina kykene sitä antamaan. Ei meillä ole rahaa juosta harrastuksissa yhdessäoloa pakoon, mutta ei minulla olisi siihen energiaakaan. Elämä on valitettavasti selviytymistä, kaikki hienot kasvatusperiaatteet tuntuu todella saavuttamattomilta, kun arki on raskasta. Raskasta siinä mielessä, että lapset ovat vilkkaita, minä luonteeltani kiltti, ja kaikki energiani menee lasten komenteluun, hillitsemiseen ja kiukun (puolin ja toisin) hallintaan. Ei se lasten vika ole enkä koe että välttämättä minunkaan. Teen parhaani ja loppujen lopuksi, olosuhteisiin nähden ihme kyllä, ollaan kokoajan menossa parempaan suuntaan. Kyllä tämä tästä.




0



0

Näinhän se aina menee, että tytöille tarjotaan prinsessajuttuja ja pojille majanrakennusta ja aarteenetsintää. Onneksi itse sain vanhemmat, jotka eivät tyrkyttäneet mitään prinsessamallia ja sain nauttia lego-leikeistäni ja rakennushankkeistani, vaikka olinkin tyttö. Millähän noista sukupuolirooleihin takertumisista päästäisiin eroon ja annettaisiin lapsien ihan itse päättää millaisista jutuista pitävät, olivat sitten kumpaa sukupuolta tahansa?




0



0

Niiiiin… jos nyt oikein ymmärsin luetun perusteella, kysymys oli ajan käytöstä ja huomiosta lapselle, ts. lapsi ei tarvitse ns. kuuluisaa ”laatuaikaa”, joka on kaiken pahan alku ja juuri… leikki, oli se nyt millainen tahansa, on positiivista, koska lapsen tulee osata leikkiä.. Huolissaan on oltava, jos se ei kiinnosta. Sukupuolijakaumat ja niihin liittyvät leikit ovat onneksi jo mennyttä elämää… ainakin omassa ystäväpiirissä ja omilla lapsillani. Poikani saavat leikkiä nukeilla ja olla prinsessoja, jos haluavat. Minusta se ei ole ongelma, vaan se, etteivät vanhemmat ihan oikeasti vietä aikaa tai ole läsnä kotona lapsilleen.! Jokaisen äidin ja isän tulisi katsoa nyt peliin, että onko lapselle riitävästi aikaa vai ei? Mistä kaikki pahoinvointi johtuu.. Joku läheinen lapsella on oltava, on se sitten äiti, isä, veli, sisar, mummi tai pappa!




0



0

Usein tuntuu siltä, ettei tavallisuus ole kyllin hyvää, vaan pitää jatkuvasti rientää harrastuksesta toiseen ja tarjota elämyksiä jo pikkuisillekin lapsille. Mikäli lähdettäisiin lapsen tarpeista, riittäisi tavallinen arki ja kiireetön tunnelma. Aikuisten kannattaisi pysähtyä miettimään, mitä haetaan tai paetaan jatkuvalla rientämisellä.
Kouluissa ja jo päiväkodeissa ihmetellään stressaantuneitten lasten kasvavaa määrää. Oletetaan aikuisten vinkkelistä, että lapset sietävät samanlaisen viriketulvan kuin aikuiset.
Mitä me aikuiset mennään karkuun? Elämääkö?




0



0

Itse muistan ollessani pieni että silloinkin kun äiti vaikka luki kirjaa ja minä nukuin tai torkuin vieressä niin äiti sillitti samalla päätäni. Se ei ollut mitään ”organisoitua yhdessäoloa” mutta mielestäni silti todella tärkeää.




0



0

Joten tästä lähtien: jos lapsiperheen koti on mullin mallin, mikäli äiskä ei pidä huolta ulkoisesta olemuksestaan, ja iskä repsahtaa, kun ei käy enää pelaamassa salibandya samaan malliin, mikäli ruoka joskus onkin lastenruokapurkista otettua, niin turpa kiinni ulkoipuoliset! Sekin aika on saatettu käyttää lapsen hyvinvointiin, yhdessä oloon.

Vielä, kun saisi elämän sellaiseksi, että yhden ”pienpalkkalaisen” tuoma raha riittäisi siihen, että saisi jäädä lapsen kanssa kotiin…Perheiden lisäksi tästä asiasta pitää muistuttaa yhteiskunnan rakenteitakin mielestäni.




0



0

Miksi meillä aikuisilla on aina omat tarpeet ensin? Sittenkun olen tehnyt sitä ja sitä, ja ole niin pirteä ja levännyt on minulla aikaa lapselleni, vai? Lapsen tarpeet eivät odota,
jaksakaa hyvät vanhemmat antaa aikaa lapsillenne nyt niin ei sitten lasten ollessa isoja tarvitse miettiä miksi voivat pahoin. Läsnäolo ei ole helppoa jos aikuinen ei osaa pysähtyä eikä ymmärrä omaa itseäänkään. Ei aina vain toimintaa, virikkeitä, videoita tms. vaan yhdessä ollen ja lasta kuunnellen. Läsnäolo on epäitsekästä ja epämukavaa meille itsekäille ja omia tarpeita ajatteleville aikuisille. Se on rakkautta.




0



0

Tartuin tuohon lauseeseen: ”Tarvitaan aina kaksi tai useampia aikuisia hoitamaan lasta”, koska meidän kolmen hengen perheessä on vain yksi aikuinen. Ei meillä ole ketään tukena, ei yhtään ketään. Minä tiedän kyllä mitä lapset tarvitsisivat (läsnäoloa), mutta en aina kykene sitä antamaan. Ei meillä ole rahaa juosta harrastuksissa yhdessäoloa pakoon, mutta ei minulla olisi siihen energiaakaan. Elämä on valitettavasti selviytymistä, kaikki hienot kasvatusperiaatteet tuntuu todella saavuttamattomilta, kun arki on raskasta. Raskasta siinä mielessä, että lapset ovat vilkkaita, minä luonteeltani kiltti, ja kaikki energiani menee lasten komenteluun, hillitsemiseen ja kiukun (puolin ja toisin) hallintaan. Ei se lasten vika ole enkä koe että välttämättä minunkaan. Teen parhaani ja loppujen lopuksi, olosuhteisiin nähden ihme kyllä, ollaan kokoajan menossa parempaan suuntaan. Kyllä tämä tästä.




0



0

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi