Itku on vauvan tapa viestiä. Tavallisesti itku johtuu nälästä, epämukavuudesta tai turvattomuudesta, vain harvoin sairaudesta. Vaikka itku saattaa väsyttää koko perhettä, syyllistä ei kannata etsiä itsestään saati vauvasta. Huolestuttavaa on, jos vauva ei itke.

Voihan itku!

Tuoreelle vanhemmalle oman vauvan itku saattaa olla ahdistava kokemus. Itkua ei voi kuitenkaan välttää: pieni vauva itkee joidenkin tutkimusten mukaan keskimäärin lähes kaksi tuntia päivässä. Itku on vauvan ainoa viestintäkeino, ja vauvan on saatava kokea, että hänen viesteihinsä vastataan. Yleensä vauva ilmaiseen itkullaan tarvitsevansa jotain, jonka aikuinen voi hoitaa: puhtaan vaipan, ruokaa, hellyyttä tai huomiota. Vauva saattaa itkeä myös nähdessään unta.

Koliikki on eri asia kuin tavallinen itku. Koliikkia potevat vauvat itkevät useita tunteja päivässä, eivätkä vanhempien lohdutteluyritykset auta. Koliikin syitä ei tunneta eikä siihen ole tieteellisesti todistettuja hoitokeinoja. Huolestuneita vanhempia saattaa kuitenkin lohduttaa, että koliikki ei ole lapselle vaarallista, se paranee itsekseen eikä se vaikuta mitenkään lapsen kehitykseen.

Itkevää lasta on aina lohdutettava – myös silloin, kun kyseessä on koliikki. Lempeä jutustelu ja sylissä pitäminen lohduttavat vauvaa, vaikka itku ei loppuisikaan. Menneinä aikoina vanhempia on neuvottu jättämään vauvansa yksin itkemään, jotta tämä tyyntyisi. Nykyään tällaista pidetään vahingollisena vauvan kehitykselle. Vauvan perusluottamus ja turvallisuudentunne kärsii, jos hänen tarpeitaan ei tyydytetä.

Väsyneitä vanhempiakin on hoidettava

Jos vauvalla on vaikea itkuongelma, se vaikuttaa herkästi koko perheeseen. Jos vauva on fyysisesti terve eivätkä tavalliset keinot itkuisuuteen ole tepsineet, kannattaa rohkeasti pyytää ulkopuolista apua. Ulkopuolinen saattaa huomata nopeastikin, missä on vika.

Jos imettävä äiti ei saa nukuttua riittävästi, häntä on autettava. Aina itku ei tarkoita nälkää, joten isä voi hyvin rauhoitella lasta öisin. Vauva ei erota vuorokaudenaikoja, mutta aamuöisin itkevä vauva väsyttää vanhempia erityisesti. Vanhempien väsyneisyyden helpottaminen on tärkeää: vanhempien hermostuminen saattaa olla pahimmillaan lapselle hengenvaarallista, jos ylirasittunut vanhempi saattaa yrittää saada itkua loppumaan ravistelemalla.

Vauvakin voi masentua

Itkuun vastataan vauvan tarpeiden tyydyttämisellä, mutta jatkuvaan itkuun on olemassa muutamia kotikonsteja. Lasta ei kannata imettää liikaa kerralla, joten vain yhden rinnan tyhjennys syöttökerralla saattaa auttaa. Imettäjä voi kokeilla myös kahvin, teen ja maitotuotteiden pois jättämistä ruokavaliosta muutamaksi viikoksi. Vauvan hierominen on myös yleensä hyväksi vauvalle ja saattaa vähentää itkuisuutta. Hieronta tutustuttaa vanhempiakin paremmin lapsen kehoon, ja he oppivat huomaamaan, milloin vauva on jännittynyt tai rentoutunut.

Noin kuudella prosentilla koliikkivauvoista on lehmänmaitoallergia. Maitoallergiaan viittaavat suoli- tai iho-oireet ja se, että perheessä on taipumusta atooppiseen ihottumaan. Kannattaa kokeilla, onko itkemisellä yhteyttä äidinmaidon korvikkeen antamiseen.

Vauvan itkeminen on täysin normaalia, mutta jos vauva ei itse lainkaan, huolestumiseen on syytä. Vauvan itkemättömyys saattaa johtua masennuksesta, jonka hoitoon tarvitaan jo ammattilaisten apua.

Teksti: Veera Luoma-aho / A4 Media Oy (23.3.2006)

X