Blogit

Chilaquiles

26.1.2015 Teksti: Pippurimylly

Meksiko-buumi on jyllännyt tässä keittiössä ainakin viimeiset 1,5 vuotta. Eikä muuten ota  laantuakseen tämä ilmiö! Vielä oli sijaa yhdelle meksikolaisaiheiselle keittokirjallekin, kun kerran alelaarista löytyi: Jonas Crambyn Texmex alusta alkaen.

Kirjan resepteistä meni koeajoon ensimmäisenä jotain itselleni ihan uutta: meksikolaishenkinen tortillahässäkkä, joka ilmeisesti jonkinlaisena sikäläisenä krapula- ja lohturuokanakin tunnetaan. Toimi kyllä oikein mukavasti ilman kankkustakin sunnuntaisessa brunssikattauksessa. Tämä tuhti mutta freesi aamiaismättö vaatii vähän isompaa nälkää ja toimiikin siksi parhaiten nimenomaan myöhäisenä aamiaisena.

Chilaquilesista on liikenteessä ilmeisesti satoja erilaisia versioita, ja sen sekaan voi lisätä oikeastaan mitä vaan. Ruokaisampi ja ravintoarvoiltaan kattavampi versio syntyy heittämällä joukkoon esimerkiksi mustapapuja, avokadoa tai maissia – tai mitä ikinä kaappien kätköistä sattuu kullakin hetkellä löytymään.

Tiedän, mihin ylijääneet tortillaletut ja salsat tästä lähtien dumpataan. 😉

chilaquiles

Chilaquiles
(1 annos)

2 maissitortillaa
2 munaa
suolaa
tilkka maitoa
öljyä paistamiseen
2-4 rkl salsa verdeä tai salsa rojaa (jälkimmäisen ohje alla!)
fetajuustoa
hienonnettua korianteria
1/2 punasipuli
1 tuore vihreä chili, esim. jalapeno
retiisejä

Pidä maissitortilloja uunissa, kunnes ne ovat rapeita, tai uppopaista ne nachoiksi. Sekoita haarukalla munat, suola ja maito keskenään. Lisää tortillalastut ja sekoita. Paista öljyssä paistinpannulla koko ajan sekoitellen niin, että munamassa peittää lastut ja kaikesta tulee kermaista ja hyvää. Nosta päälle nokare salsaa ja murenna pinnalle fetaa. Lisää hienonnettu korianteri sekä ohuiksi viipaleiksi leikatut punasipuli, chili ja retiisit ja käy kimppuun.

Salsa roja
(4 annosta)

1 keltasipuli
4 tomaattia
6 valkosipulinkynttä
4 kuivattua chiliä
1-2 dl kanalientä
1/2 ruukku korianteria
suolaa

Leikkaa sipuli ja tomaatit neljään osaan. Kuori valkosipulinkynnet ja poista chileistä kanta sekä siemenet. Pane sipulit, tomaatit ja chili kattilaan ja kaada päälle sen verran kanalientä, että ne juuri ja juuri peittyvät. Keitä noin 15 minuuttia. Anna jäähtyä. Jauha ainekset korianterin kanssa soseeksi ja siivilöi sose, että saat siitä kuoret ja siemenet pois. Mausta maun mukaan suolalla.

Pippurimylly

Arkisto

Kommentit (2)

T666: Kuten sanottu, tästä ruuasta on olemassa noin kiljoona eri variaatiota, ja tämän kirjan resepteissä näkyy nimenomaan pohjoisamerikkalainen vaikutus. Mexmex on eri asia kuin texmex, ja jälkimmäisessä fetajuusto on varsin yleinen raaka-aine. Tässä ruuassa feta korvaa Etelä-Amerikassa suosittua queso frescoa. Mietoa fetajuustoa käytetään aika useinkin queso frescon korvikkeena – siinä ei ole mitään uutta tai kummallista. Se on nimittäin lähin vaihtoehto silloin, kun kyseistä juustoa ei ole saatavilla. Ja erinomainen korvike muuten onkin, istuu nimittäin kuin nenä päähän mm. tähän ruokaan. 🙂
Maitotilkan tarkoituksena on taas saada tähän kermainen koostumus. Ilman sitäkin toki on ihan alkuperäisissä, autenttisissa chilaquiles-versioissa pärjätty.

Kreikkalainen fetajuusto sekä hyvinkin eurooppalainen tai pohjois-amerikkalainen maito eivät jotenkin kuulosta sopivan Texmexin maailmaan ollenkaan.
Huevos rancheros ajaa tämänkin aika pitkälti samoja raaka-aineksia sisältävän brunssiruoan edelle. Fetaa……

T666: Kuten sanottu, tästä ruuasta on olemassa noin kiljoona eri variaatiota, ja tämän kirjan resepteissä näkyy nimenomaan pohjoisamerikkalainen vaikutus. Mexmex on eri asia kuin texmex, ja jälkimmäisessä fetajuusto on varsin yleinen raaka-aine. Tässä ruuassa feta korvaa Etelä-Amerikassa suosittua queso frescoa. Mietoa fetajuustoa käytetään aika useinkin queso frescon korvikkeena – siinä ei ole mitään uutta tai kummallista. Se on nimittäin lähin vaihtoehto silloin, kun kyseistä juustoa ei ole saatavilla. Ja erinomainen korvike muuten onkin, istuu nimittäin kuin nenä päähän mm. tähän ruokaan. 🙂
Maitotilkan tarkoituksena on taas saada tähän kermainen koostumus. Ilman sitäkin toki on ihan alkuperäisissä, autenttisissa chilaquiles-versioissa pärjätty.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *