Blogit

Currykalaa ja nektariinisalsaa

30.9.2013 Teksti: Pippurimylly

Maanantai, tämä on se päivä kun arki tuntuu aina himpun verran raskaammalta kuin muina päivinä. Tämä on myös se päivä, kun ruuanlaittohommiin ei todellakaan kaipaa mitään ylimääräistä säätämistä ja kikkailua, vaan kaikkea mahdollisimman yksinkertaista ja suoraviivaista. Laitetaan siis jakoon eräs hirveän nopea ja näpsäkkä maanantairesepti!

Kävi tuossa eräs päivä niin, että olin hirveällä kiireellä viipottamassa kaupan kautta kotiin alistuneena siihen, että ruuaksi valmistuisi korkeintaan munakasta tai takeawayta. Tuoretiskiltä bongasin kuitenkin kampelafileitä, ja mieleen juolahti eräs supernopea Jamien kalaresepti. No hitsi, kai sitä vuorokaudesta aina yksi ylimääräinen vartti löytyy hyvään tarkoitukseen eli kunnon ruokaan? Totesin, että on löydyttävä, ja kampelat lähtivät kanssani kotiin. Ehdinpä valmistaa kylkeen vielä salsaa niistä aineksista, mitä nyt kotoa sattui löytymään, eli tällä kertaa nektariinista ja tomaateista.

Kala ja salsa valmistuivat sillä välin kun riisi kiehui, eli tässä tapauksessa voidaan melkein jo puhua pikaruuasta, vaikkei tämä setti siltä päällisin puolin ehkä vaikutakaan. Tämänkaltaisia arkiässiä olisikin hyvä olla aina hihassa pahojen päivien varalle!

(2 annosta)

Jamien currykala
(Jamie Oliver: Jamien ruokavallakumous)

3 rkl mietoa curryjauhetta
merisuolaa ja vastajauhettua mustapippuria
400 g vaaleaa kalaa fileenä
muutama oksa korianteria
pala voita, oliiviöljyä
ruokajogurttia

Levitä curryjauhe sekä runsas hyppysellinen suolaa ja pippuria lautaselle. Kääntele kalafileitä lautasella, kunnes ne peittyvät kauttaaltaan mausteisiin.

Laita tarttumaton paistinpannu kuumalle lämmölle ja lisää pala voita sekä loraus oliiviöljyä. Aseta kalafileet pannulle ja valele niitä pannulla kuumenevalla rasvalla paistamisen aikana. Paista kaloja molemmin puolin, kunnes ne ovat kypsiä (paistoaika riippuu fileiden paksuudesta, esim. 200 g palaa kypsennetään noin 2-3 minuuttia kummaltakin puolelta). Tarjoile currykala basmatiriisin ja nektariinisalsan kanssa. Annostele päälle ruokajogurttia ja ripottele pinnalle korianterinlehtiä.

Nektariini-tomaattisalsa
1 nektariini
2 tomaattia
1/2 sipuli
1/2 lime
1/2 chili
kourallinen tuoretta korianteria
suolaa ja pippuria myllystä

Kuutioi nektariini ja tomaatit, silppua sipuli ja chili. Yhdistä ne astiassa ja purista joukkoon limen mehu. Mausta silputulla korianterilla sekä suolalla ja pippurilla. Sekoita hyvin.


 

Pippurimylly

Arkisto

Lue seuraavaksi