Blogit

Harissalohta ja couscousia marokkolaisittain

28.4.2013 Teksti: Pippurimylly

Jos blogini on pystyssä vielä kymmenen vuoden päästä, on hyvin mahdollista, että olen sinä aikana ehtinyt blogata koko Jamien Oliverin reseptituotannon. Jokin näissä herran resepteissä vaan vetää puoleensa!

Tämä resepti osui silmiin Jamie-lehden nro 38/2013 mukana tulleesta reseptiläpyskävihkosta. Ruoka valikoitui täysin randomilla, mutta osuimme melko lailla kultasuoneen. Älyttömän hyvää ja simppeliä ruokaa, vaikka ensisilmäyksellä muulta vaikuttikin. Miksei useammin tule harrastettua marokkolaisia/muita pohjoisafrikkalaisia ruokia, kysynpähän vaan?

(3-4 annosta)

150 g couscousia tai kvinoaa
1/2 säilötty sitruuna
1/2 tl juustokuminan siemeniä
1 rkl pistaaseja
1/2 tl suolaa
1/2 fenkoli
kourallinen mustia oliiveja
kourallinen tuoretta minttua
kourallinen tuoretta persiljaa
1/2 sitruunan mehu
neitsytoliiviöljyä
300 g lohifileetä
1 rkl harissaa + hieman tarjoiluun

Keitä  couscous pakkauksen ohjeen mukaan vedessä, johon on lisätty suolaa sekä säilötty sitruuna. Paahda juustokuminan siemenet ja pistaasit kuivalla pannulla kullanruskeiksi, ja jauha ne suolan kanssa morttelissa.

Kun couscous on valmista, heitä säilötty sitruuna pois ja siirrä couscous laakeaan astiaan. Viipaloi fenkoli ja hienonna minttu ja persilja ja sekoita ne couscousin joukkoon. Lisää sitruunan mehu sekä hieman oliiviöljyä, tarkista maku.

Levitä harissa lohen päälle. Kuumenna loraus öljyä pannussa ja laita lohi pannulle nahkapuoli alaspäin. Kun nahka on rapeaa, käännä ja paista, kunnes lohi on juuri ja juuri kypsää. Tarjoa lohi kvinoan/couscousin kanssa ja ripottele päälle kuminasuolaa ja yrttejä. Tarjoa harissan ja sitruunalohkojen kanssa.


 

Pippurimylly

Arkisto

Lue seuraavaksi