Blogit

Juustoinen omenateeleipä

18.11.2009 Teksti: Pippurimylly

Erään kauniin syyspäivän kunniaksi ja keittolounaan kaveriksi päätin leipaista jotain nopeaa pikkusuolaista. Kun nopeasta leipomuksesta puhutaan, ensimmäisenä mieleen tulee teeleivät. Teeleipähän oli ainakin minun nuoruudessani pirtelön ohella ensimmäinen asia, mitä yläasteen kotitalouden tunnilla tehtiin. En ole oikein osannut teeleipiä kaivata yläastevuosien jälkeen, sillä en muistikuvieni mukaan niistä mitenkään erityisesti pitänyt. Nyt kuitenkin päätin antaa mahdollisuuden tälle Valion reseptille, jossa teeleipä saa lisäpotkua ompusta ja emmentalista. Osan vehnäjauhoista jouduin tosin korvaamaan kaurahiutaleilla ja ruisjauhoilla, kun vehnäjauhopussin pohjalla oli jäljellä enää rippeet. En vieläkään voi sanoa olevani teeleivän suurin ystävä, mutta kyllä nämä kuitenkin maistuivat; juusto toi leipäsiin makua ja omena mehevyyttä. Ihan mukava sovellus siis vanhasta tuttavasta!

4 dl vehnäjauhoja
2,5 tl leivinjauhetta
0,5 tl suolaa
reilu desi juustoraastetta
1 dl omenaraastetta
100 g sulaa rasvaa
1 prk kermaviiliä

Sekoita kuivat aineet ja juustoraaste. Lisää rasva, kermaviili ja omenaraaste ja sekoita nopeasti, ettei sitkisty. Muotoile kaksi leipää pellille leivinpaperin päälle. Paista 225 asteessa 10-15 minuuttia.
 

Pippurimylly

Arkisto