Blogit

Kantarelli-lehtikaalispagetti

15.8.2015 Teksti: Pippurimylly

Oli kesä, oli loma. Yhdessä ne suistivat ihmisen totaaliseen uusavuttomuuteen, jonka syövereissä jaksoi kokata vain voileipiä tai vyöryä ulos syömään. Nyt, kun kukkarossa sitten asustaa Matti, ja arki on muutenkin pistänyt lomalöröilylle stopin, on aika skarpata myös ruuanlaiton saralla.

Perusasioista on hyvä aloittaa tauon jälkeen. Niin kuin vaikka sesonkisuosikista kantarellipastasta, joka valmistuu käden käänteessä ja on aina hyvää. Vannon ehdottomasti kermaisen version nimeen, vaikka tämänkertainen tuotos olikin öljypohjainen, lehtikaalilisällä. Ei huono tämäkään!

(kahdelle)

1 litra kantarelleja
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
3 isoa kourallista ruukku- tai babylehtikaalia
pari reilua lorausta hyvää oliiviöljyä
1/2 sitruuna + vähän kuoriraastetta
1 dl tuoretta persiljaa
suolaa ja pippuria
raastettua parmesania
spagettia kahden hengen tarpeisiin

Laita spagetti kiehumaan. Pilko kantarelleja hieman pienemmiksi. Silppua myös sipuli ja valkosipulinkynnet. Kuullota sieniä ja sipuleita pannulla öljyssä, kunnes sienistä irtoava neste on haihtunut. Rouhaise sienten päälle hieman suolaa ja pippuria. Lisää sitten joukkoon keitetty ja valutettu spagetti ja sekoita hyvin keskenään. Kaada sekaan pari isoa lorausta öljyä. Lisää myös silputtu lehtikaali, puolikkaan sitruunan mehu sekä hieman sitruunan kuoriraastetta. (Jos käytät ns. tavallista lehtikaalia, jonka lehtiruoti on paksumpi ja kovempi, lehtiruodit on syytä poistaa ja lehtikaalisilppu etukäteen kuullottaa pannulla öljyssä pehmeäksi.) Mausta suolalla, pippurilla sekä silputulla persiljalla. Tarkista maku, lisää tarpeen mukaan öljyä ja viimeistele annokset raastetulla parmesanilla.

Pippurimylly

Arkisto